Ei hirveesti uutta päivitettävää.
Käytiin muutama viikko takaperin Joensuussa vielä kerran koittamassa josko päästäis ajamaan maaliin saakka, mutta sivutuuli oli kiusana edelleen.
Jorma ja Tuomo ajoi molemmat pari rauhallista vetoa ja testasi uusia ahtopaine/sifteri/luistonesto parametrejä. Neljällä vedolla ei pystytty ajamaan kuin vajaa 350 kmh, eikä näyttäny oikein lupaavalta kun kenttäaikaakin oli vain muutama tunti kaikkineen. Sitten tuuli kääntyi radan suuntaiseksi kuten sääennustus lupasi, ja laitettiin Jorma vetämään viimeinen testi ja käskettiin ajamaan täysillä. Lähtö menikin hyvin, vartin kohdalla vauhtia 283 ja yli kymppi koko ajan enemmän vauhtia kuin vanhassa ennätysvedossa. Mutta 4-5 vaihdossa välivapaa kierroksien mennessä yli 14krpm, veto oli sitten siinä ja Jorma tuli kolmella pytyllä takas lähtöpaikalle.
Nyt on tän kauden ajot ajettu, ja koitetaan kehittää parannuksia ensi vuodelle.
Voiman saanti ei ollut enää ongelma tänä vuonna, lähinnä ajettavuuteen liittyvät asiat kiusasivat.
Nekin on nyt jo ajatustasolla ratkottu, sekä muutama muu seikka. Jos saadaan jostain vähän budjettia ens vuodelle ni päästäänkin ajamaan isoa kovaa uudella setupilla