zapster
Herra Ex-Puheenjohtaja
SMOTO tiedottaa: Uusi puheenjohtaja valitaan kevätkokouksessa
Hyvä kerhon yhteyshenkilö, henkilö- / kannatusjäsen
Tervehdys puheenjohtajalta,
SMOTOn kevätkokouksen kokouskutsut lähetetään jäsenille aivan piakkoin. Kokouksen esityslistalla on
sääntömääräisten asioiden lisäksi yksi ylimääräinen aihe. Kevätkokouksessa Raumalla 23. maaliskuuta
valitaan SMOTOlle uusi puheenjohtaja loppuvuodelle 2013.
Puheenjohtajan vaihtumiseen kesken vuotta ei liity mitään dramatiikkaa, päinvastoin. SMOTOn asiat
ovat tällä hetkellä hyvällä mallilla: talous on kunnossa ja pöytä on puhdas. Siksi voin maaliskuussa
luovuttaa puheenjohtajuuden hyvillä mielin sille, joka tehtävään valitaan.
Normaalisti SMOTOn puheenjohtaja valitaan syyskokouksessa ja valinta olisi siis ollut edessä joka
tapauksessa syksyllä. Tilanne on nyt kuitenkin otollisempi vaihdokselle, kuin mitä se olisi tulevassa
vuodenvaihteessa, jolloin uusi puheenjohtaja normaalisti aloittaisi kautensa. Ollaan tilanteessa,
jossa menneet on selvitetty ja uutta on mahdollisesti orastamassa lähitulevaisuudessa.
Olen ollut SMOTOn toiminnassa mukana aktiivina kuutisen vuotta. Valitettavan paljon tuosta ajasta on
jouduttu käyttämään taaksepäin tiirailuun ja menneisyydestä kummunneiden asioiden selvittelyyn.
Samanaikaisesti toimintaa on järkeistetty ja luotu selkeämpiä toimintatapoja. Vaikka kaikki tämä on
syönyt energiaa SMOTOn tärkeimmältä tehtävältä eli motoristien edunvalvonnalta, on edunvalvonta
silti onneksi ollut keskiössä. Sitä on pystytty hoitamaan ja on pystytty jopa vahvistamaan SMOTOn
roolia tunnustettuna motoristien edunvalvojana.
Nyt kun menneisyyden haamut on saateltu sijoilleen, epäselvät asiat selvitetty ja nurkat putsattu
pölyistä, on aika suunnata kaikki voimat tulevaan. Uusia ajatuksia on syntymässä ja myös pitkään
hajanaisena ollut harrastajakenttä on onneksi alkanut ymmärtää, ettei voimia kannata käyttää
keskinäiseen kampitteluun vaan ennemminkin yhteistyön edistämiseen. Onneksi motoristikunta myös
SMOTOn ulkopuolella on nähnyt SMOTOn ja edunvalvonnan arvon ja merkityksen. MP-harrastajakenttä
on alkanut vakavasti pohtia sitä, kuinka moottoripyöräilijöiden edunvalvonta tulevaisuudessa
järjestetään niin, että työhön on käytettävissä riittävästi resursseja. Nykyiselläänhän SMOTOn
toiminta ja sitä myöten myös edunvalvonta on vapaaehtoisesti ja korvauksetta ammattitaitoaan,
osaamistaan ja aikaansa siihen käyttävien aktiivien varassa.
SMOTOn jäsenet päättivät syyskokouksessa 2011, että SMOTOn tulee kutsua koolle edunvalvonnan
tulevaisuutta pohtiva aivoriihi. Ensimmäinen harrastajakenttää yhteen kokoava edunvalvonta-aivoriihi
järjestettiin viime syksynä. Sille saatiin jatkoa tammikuussa. Tilaisuuksiin kutsuttiin smotolaisten
kerhojen lisäksi myös SMOTOn ulkopuolisia kerhoja. Tilaisuuksissa avattiin keskustelua moottoripyöräilijöiden
edunvalvonnan tulevaisuudessa. Toivottavasti nyt alkuun saatettu keskustelu ajan myötä johtaa joihinkin
tuloksiin ja motoristien edunvalvonnan krooniselta tuntuva resurssipula saadaan ratkaistua tavalla tai toisella.
Tulevan kevätkokouksen yhteydessä pidettävässä kerhokonferenssissa käydään läpi aivoriihien antia ja
niissä esille nostettuja ideoita tarkemmin. Tässä vain SMOTOn jäsenille tarkoitetussa tilaisuudessa
hahmotellaan SMOTOn tavoitteita edunvalvonnan tulevan organisoinnin suhteen. Tässä vaiheessa on
koottu erilaisia ideoita, mutta jotta niitä – tai mahdollisesti vielä esiin putkahtamattomia ideoita –
voitaisiin työstää eteenpäin, SMOTOn tavoitteen ja jäsenten tahdon tulee olla selvillä.
Keskustelu edunvalvonnan tulevaisuudesta jatkuu kerhokonferenssin jälkeen sunnuntaina laajemmalla
foorumilla uudessa aivoriihi-tapaamisessa, johon kutsutaan jälleen mukaan myös ulkopuolisia kerhoja.
Tulevaisuuden hahmotteleminen on nyt aluillaan ja siksikin on hyvä vaihtaa puheenjohtajaa tässä
vaiheessa eikä vasta vuodenvaihteessa. Juna puksuttelee tuolloin todennäköisesti jo ainakin jonkinlaisessa
vauhdissa ja puheenjohtajan vaihtaminen vasta silloin merkitsisi uudelle henkilölle liikkuvan junan
kyytiin hyppäämistä.
Raumalla on kokouksen lisäksi luvassa muutakin ohjelmaa, josta tarkemmin pian lähetettävässä
kokouskutsussa. Länsirannikon reissu kannattaa siis merkitä kalenteriin ja varata reissulle myös
riittävästi aikaa. Nähdään kevätkokouksessa Raumalla!
Sirpa Heiskanen
puheenjohtaja
Suomen Motoristit
puh. 040 9009 423
sirpa.heiskanen@smoto.fi