Saksaa ja Itävaltaa korkeanpaikankammoiselle, apuja kaivataan

[Sami@Vespa]

Täytyy kompata yllä olevaa...varsin miellyttävä kaupunki tuo Meersburg. Vanha linna oli hieno ja rantabulevardilla oli lähes välimerellinen tunnelma, kun lämpöäkin oli yli 30°C. Palmut heilui lämpimässä tuulessa ja ruoka maistui. Raskaan Saksan läpiajon jälkeen tuolla tuli fiilis, että nyt alkoi loma!
Tuo Konstanz ei miellyttänyt yhtä paljon.
Noista jenkkiperheistä, Saksassakin on yhä edelleenkin kai kymmeniä tuhansia jenkkisotilaita perheineen, viettävät varmaan lomiaan noissa rantapaikoissa myös?

 

[pleksi]

Kiitoksia kaikille vastanneille! Sain paljon hyviä reittiehdotuksia ja muita vinkkejä.

Nyt on merkkailtuna ehdotusten pohjalta tehtyjä reittejä, erilaisia mielenkiintoisilta vaikuttavia pätkiä ja kohteita. Yöpymisiä en suunnitellut käytännössä ollenkaan, kun ei pysty. Pitää vaan ajella kelien, ruuhkien ja fiiliksen mukaan.

Sitten vaan loput kamat kasaan ja huomenna menoksi

Jaa, että jännittääkö...

 

[WMB]

Kiitoksia. Onko sattumoisin kokemusta, millainen tuo tie numero 1 olisi arkipäivänä? Harkinnassa Rostock-Nürburgring väli pääosin ykköstä pitkin? Ainakin kartalta arvioiden menee just kaikkein tiheimmin asutun alueen läpi (Dortmund, Köln, Bonn yms.).

Tämä saksan tie nro 1 on ollut viime vuosina aina ruuhkainen ja tietöitä paljon. Tosin joskushan niidenkin pitäisi valmistua mutta viimeisen 4 vuoden aikana mitä olen siitä mennyt en ole pääsyt ilman "stau":ta tai useampaa.

 

[J@ck]

Taitaa tuo korkeanpaikankammoisuus olla erilaista eri henkilöillä.
Itse en pidä korkeista paikoista, mutta aina olen hyvin viihtynyt pyörän kanssa vuorenrinteillä. Paljon enemmän pelottaa ne rekkajonot Saksan moottoriteillä. Siellä ajetaan kovaa, tuuli voi painaa sivulta ja tien pintakaan ei aina ole kovin hyväkuntoista. Mitä vain pyörän kanssa sattuu niin lähin rengaspari ei koskaan jyrise kovin monen metrin päässä.
Ainoa paikka missä muistan mäen joskus tuntuneen hermostuttavalta on Saksan A7:llä, Göttingenin eteläpuolella. Sateen sattuessa, eteläänpäin ajaessa ja tulevaa mutkaa katsellessa, joskus on hiukan tullut löysättyä kaasukättä (häpeähän se on, mutta myönnän nyt kuitenkin). Siitä samasta paikasta mainitsee upnjussi tuolla ylempänä.
Vuorilla ajaessa saa itse määrätä oman vauhtinsa, se voi olla syy ettei pienemmillä teillä ole jyrkätkään rinteet pelottaneet.

Turvallista matkaa

Samoja ajatuksia. Korkeista paikoista en erityisemmin nauti, mutta alppiteillä ei tule minkäänmoista kauhun poikastakaan. Paljon epämiellyttävämpänä koen korkeat ja pitkät sillat, mutta ei nekään sentään paniikkia aiheuta. Rekkojen täyttämät motarit on minustakin turvattoman oloisia ja ajaminen on jotain muuta kuin nautintoa. Jos joku saa perhosia vatsaan, niin se on yhdistelmä rekat + kova liikenne + maantietunnelit.

 

[Anatooli]

Tämä voi olla vähän tyhmä vastaus, mutta...

Kyllä se korkeanpaikan kammo siedätyshoidolla lähtee.

 

[Tintti13]

Kiitoksia. Onko sattumoisin kokemusta, millainen tuo tie numero 1 olisi arkipäivänä? Harkinnassa Rostock-Nürburgring väli pääosin ykköstä pitkin? Ainakin kartalta arvioiden menee just kaikkein tiheimmin asutun alueen läpi (Dortmund, Köln, Bonn yms.).

Tämä saksan tie nro 1 on ollut viime vuosina aina ruuhkainen ja tietöitä paljon. Tosin joskushan niidenkin pitäisi valmistua mutta viimeisen 4 vuoden aikana mitä olen siitä mennyt en ole pääsyt ilman "stau":ta tai useampaa.

Tänään ylöspäin tultaessa ei ruuhkaa, tietyötä on jonkun verran mutta läpi pääsee, jos ei taidolla niin sitten tuurilla. Myös autot antavat tilaa jos on kanttia vetää splittaamalla. Jos olet eka kertaa, en suosittele. Varaa aikaa, ja vaihtoehtoreitti.

Huom, katso peilejä riittävän usein, liikenne on vilkasta. Järkevä ajonopeus on, 130-170km/h.

Ei kannata hätäillä jos mittariin ei kolahda päivää kohti sitä kahdeksaa sataa kilsaa, tms. Vedä fiiliksen mukaan, ja huomioi että matka kyllä taittuu jos jaksat olla pyörän päällä. Torvi auki ajo rasittaa ihan älyttömästi, ja väsy hiipii puseroon vaikka miten internetissä muuta lukeekin.

Syö ja juo riittävän usein, ja pidä juomapullo pyörässä mukana.

 

[Pete2]

Tämä voi olla vähän tyhmä vastaus, mutta...

Kyllä se korkeanpaikan kammo siedätyshoidolla lähtee.

Onko kokemusta?

 

[pleksi]

Matka on jo edennyt sen verran, että Moselin laakso tuli ajettua ja samaten Swartswaldia 500:sta pitkin. Eipä tuossa Swartswalissa kovin montaa mutkaa ollut, joissa olisi ollut jyrkkä pudotus tien vieressä. Muutama kuitenkin, jotta pääsi kokeilemaan. Sanoisin, että alaspäin ajettaessa vasemmalle kääntyvä jyrkänteen päällä oleva mutka on näköjään meikäläiselle aika hankala. Kyllähän ne sentään sain ajettua, mutta todella hitaasti ja melko keskellä oli pysyteltävä. Saas nähdä helpottuuko, kun saan lisää harjoitusta. Tosin aion pysytellä noilla helpoimilla reiteillä, joita täällä onkin kiitettävästi ehdoteltu.

Tänään tulin itävallan puolelle ja huomenna olisi tarkoitus ajella Landeckin kautta Meranoon, josta sitten fiiliksistä ja kellosta riippuen eteenpäin

ps. Tietääkös joku, mikä juttu tuo on, kun tervehdyksistä päätellen täällä on kaikki Orggilaisia?

 

[TIJ]

niin olikos se org-tervehdys nyt se yks sormi pystyssä vai mikä
mut kuiteski, sakuilla taitaa olla tuommonen tapa moikata suomalaisten täyslavalllisen sijaan

 

[Tintti13]

Yhtä sormea siellä tarjotaan herkästi, jos moikkaillaan,,, välillä pyöriä tulee reilusti vastaan tai pyöriä on paljon liikenteessä joten moikkailu ei ole niin justiinsa. Jos on into päällä, monet moikkaavat motarillakin ns, kaiteen yli.

Sama on juttu Suomessakin.

 

[pleksi]

Tänään tuli ajeltua vähän enempi vuoristossa. Ei mitään kovin isoja mäkiä mutta jotain kuitenkin. Hyvinhän se meni. Varsinkin silloin kun ei ollut muuta liikennettä ja sai ajaa rauhassa. Kammo ei sinänsä häviä, mutta ajolinjoilla ja katseen kohdistamisella saa helpotettua oloa kummasti.

Krimmin vesiputouksen jälkeen länteen (Gerlos Strasse) oli hieno pätkä, mutta ehkä ei ollut mulle paras päivä valittuna. Kun oli lauantai, siellä oli aikamoiset kilpa-ajot. Kiusallisin tilanne oli jyrkänteen reunalla vasemmalle kaartuva mutka, jossa pölähti vastaan parvi polkupyöriä sekä kolme niitä ohittavaa prätkää, jotka tietty olivat mun kaistalla. No, jäihän siihen vastaantulijoiden ja kaiteen väliin kuitenkin rako ja satuin siitä osumaan. Vaikka tuollaisessa mutkassa ajaminen muutenkin tuntuu pahalta, niin ei se kammo tuntunut ainakaan liikaa suoritusta haittaavan. Ensin ajetaan, mihin taidot riittää ja pahin pelko iskee vasta tilanteen jälkeen.

 

[Anatooli]

Pete 2:lle, että joo!

2009 matkailin ensimmäisen kerran Alpeilla. Matkakaveriksi onnistuin saamaan useita matkoja tehneen. Juha suunnitteli reitit ja mä lähdin mukaan pelkäämään. Yleensä puurajaan asti vedin tietty "täysillä", jonka jälkeen pelko iski ja ne tuhannet skootterit ja Mp:t jotka olin ohittanut menivät ohi...

Pari paikkaa mietitytti, että vttu, ajanko perille asti... Tuli sitten kuitenkin ajettua.

2010 reitit tuntuivat helpommalta. Noin jälkikäteistarkastelussa ehkä kuitenkin kammo on vähentynyt. Edelleen pelottaa keittiöjakkaralle seisomaan noustessa mutta nyt sitä jo ajaa melkein missä vaan. Jos johonkin on asfaltti vedetty, niin on se (kai!) ajokelpoinen mesta.

Noin perusperiaatteelta sanoisin, että turha jäädä pelkäämään. Pari kertaa ylittää itsensä niin vot on helpompaa. Henkilökohtaisesti olen kokenut aina puurajan kriittiseksi pisteeksi (niilläkin kohdilla voi olla satoja metrejä pudotusta) mutta se on jotenkin "turvallisemman" tuntuista. Mielestäni juuri korkeanpaikankammo on jotenkin rationaalinen pelkotila (Hehe!), josta on siis mahdollisuus päästä eroon ja/tai saada sitä hallintaan. Hyvää ehkä tekee ajaa sama reitti useamman kerran.

Kaveri kyseli aina, että miksi pelottaa jos ojat on kilometrinsyviä kun pysyt myös metrin syvyisten ojien välissä? Kylhän se pisti miettimään.

 

[hondapena]

Pete 2:lle, että joo!

2009 matkailin ensimmäisen kerran Alpeilla. Matkakaveriksi onnistuin saamaan useita matkoja tehneen. Juha suunnitteli reitit ja mä lähdin mukaan pelkäämään. Yleensä puurajaan asti vedin tietty "täysillä", jonka jälkeen pelko iski ja ne tuhannet skootterit ja Mp:t jotka olin ohittanut menivät ohi...

Pari paikkaa mietitytti, että vttu, ajanko perille asti... Tuli sitten kuitenkin ajettua.

2010 reitit tuntuivat helpommalta. Noin jälkikäteistarkastelussa ehkä kuitenkin kammo on vähentynyt. Edelleen pelottaa keittiöjakkaralle seisomaan noustessa mutta nyt sitä jo ajaa melkein missä vaan. Jos johonkin on asfaltti vedetty, niin on se (kai!) ajokelpoinen mesta.

Noin perusperiaatteelta sanoisin, että turha jäädä pelkäämään. Pari kertaa ylittää itsensä niin vot on helpompaa. Henkilökohtaisesti olen kokenut aina puurajan kriittiseksi pisteeksi (niilläkin kohdilla voi olla satoja metrejä pudotusta) mutta se on jotenkin "turvallisemman" tuntuista. Mielestäni juuri korkeanpaikankammo on jotenkin rationaalinen pelkotila (Hehe!), josta on siis mahdollisuus päästä eroon ja/tai saada sitä hallintaan. Hyvää ehkä tekee ajaa sama reitti useamman kerran.

Kaveri kyseli aina, että miksi pelottaa jos ojat on kilometrinsyviä kun pysyt myös metrin syvyisten ojien välissä? Kylhän se pisti miettimään.

Joo on sitä tullut rystyset valkoisena tankoa puristettua itse kullakin. Helpottaa se tosiaan harjoittelemalla. Pari faktaa alkuavuksi: vuoristoteillä ajetaan vähemmän kuolemaan johtavia kolareita kuin muilla teillä, esim Sveitsissä ja Norjassa kuollaan tiellä paljon harvemmin kuin lättänässä Suomessa http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_traffic-related_death_rate . Lisäksi jos kammot on päällä, niin tuskin ajat äärirajoilla, kolarointi on taaskin paljon epätodennäisempää. Ja moottoripyörällä ajaessa mahtuu aina tienreunaan, tuli mutkasta turistibussi tai polkupyörä - miten ihmeessä ne asuntovaununvetäjät uskaltavat ajaa niillä pikkuteillä. Ja lopuksi, henki lähtee paljon helpommin Suomessa missä on kaidetolppaa tien vieressä vähän väliä, sinne kun kaadat pyörän niin kädet ja jalat löytyy eri palstoilta.

 

[Pete2]

Pete 2:lle, että joo!

2009 matkailin ensimmäisen kerran Alpeilla. Matkakaveriksi onnistuin saamaan useita matkoja tehneen. Juha suunnitteli reitit ja mä lähdin mukaan pelkäämään. Yleensä puurajaan asti vedin tietty "täysillä", jonka jälkeen pelko iski ja ne tuhannet skootterit ja Mp:t jotka olin ohittanut menivät ohi...

Pari paikkaa mietitytti, että vttu, ajanko perille asti... Tuli sitten kuitenkin ajettua.

2010 reitit tuntuivat helpommalta. Noin jälkikäteistarkastelussa ehkä kuitenkin kammo on vähentynyt. Edelleen pelottaa keittiöjakkaralle seisomaan noustessa mutta nyt sitä jo ajaa melkein missä vaan. Jos johonkin on asfaltti vedetty, niin on se (kai!) ajokelpoinen mesta.

Noin perusperiaatteelta sanoisin, että turha jäädä pelkäämään. Pari kertaa ylittää itsensä niin vot on helpompaa. Henkilökohtaisesti olen kokenut aina puurajan kriittiseksi pisteeksi (niilläkin kohdilla voi olla satoja metrejä pudotusta) mutta se on jotenkin "turvallisemman" tuntuista. Mielestäni juuri korkeanpaikankammo on jotenkin rationaalinen pelkotila (Hehe!), josta on siis mahdollisuus päästä eroon ja/tai saada sitä hallintaan. Hyvää ehkä tekee ajaa sama reitti useamman kerran.

Kaveri kyseli aina, että miksi pelottaa jos ojat on kilometrinsyviä kun pysyt myös metrin syvyisten ojien välissä? Kylhän se pisti miettimään.

Hyvä on sitten lohtua minullekin. Itsekin olen huomannut tuo puurajan vaikuttavan asiaan. Harmi kun en päässyt viime reissulla oikein treenaamaan kunnolla (tultiin juuri takaisin kotosuomeen). Satoi vettä ja lämmöt oli +8. Kun noustiin 1600:aan niin tuli jo räntää ja lämmöt oli +2. Ei tullut mieleenkään mennä ylemmäs. On muuten tosi "hauskaa" ajaa serpentiiniä räntäsateessa ja visiiri umpihuurussa .

 

[M58]

Hyvä on sitten lohtua minullekin. Itsekin olen huomannut tuo puurajan vaikuttavan asiaan. Harmi kun en päässyt viime reissulla oikein treenaamaan kunnolla (tultiin juuri takaisin kotosuomeen). Satoi vettä ja lämmöt oli +8. Kun noustiin 1600:aan niin tuli jo räntää ja lämmöt oli +2. Ei tullut mieleenkään mennä ylemmäs. On muuten tosi "hauskaa" ajaa serpentiiniä räntäsateessa ja visiiri umpihuurussa .

Oliko huurtumisen estoon mitään juttuja: Pinlockia tai liuoksia?
Kolmen viikon päästä ollaan, on the road.

 

[Pete2]

Oliko huurtumisen estoon mitään juttuja: Pinlockia tai liuoksia?
Kolmen viikon päästä ollaan, on the road.

Ei ollu pinlokkia tms. Normaalisti en käytä kun vähän heikentää näkyvyyttä. Nyt olisi ehkä voinut auttaa. Vähän kaiveli että olin tien tukkeena, mutta parempi näin.

 

[M58]

Ei ollu pinlokkia tms. Normaalisti en käytä kun vähän heikentää näkyvyyttä. Nyt olisi ehkä voinut auttaa. Vähän kaiveli että olin tien tukkeena, mutta parempi näin.

Mites sitä sanotaankaan: Taitava kuljettaja voi selvitä tilanteesta, johon hyvä ei edes joudu. Pääasia on olla kunnossa kotona - kesää riittää...