Jahas paljonkohan tämä maksaa.
Tosiaan ihan normaalia matka-ajoa tasakaasulla kuutosvaihteella vauhtia mittarin mukaan n.110km/h ja ihankuin olisin kuullut jonkun pienen vaimeahkon napsaus äänen ja sen jälkeen oireet ihan kuin olisi kipinä loppunut.
Virrat päälle laitettaessa bensapumppu pitää ääntä ja starttaa suht. normaalisti mutta ei edes yritä käynnistyä ja kuuluu outo napsuva ääni minkä aiheuttajaa on vaikea hahmottaa.
Tänä keväänä olen nyt kerinnyt ajamaan pari tankillista eli yhteensä n.400km mistä pääasiassa työmatkaa n.4-5km suuntaansa ja sen päälle pari ihan lyhyttä n.100km lenkkiä.
Tällä hetkellä v*tutus on melko nousujohdanteinen ja ensimmäinen olut on kohta jo tyhjä