Sinänsä ei liity Romania-aiheeseen, tuli vaan syyskelit mieleen. Kaikki ei aina mene ihan niin kuin kuvittelee...
2015 syyskuun alkupäivinä noustiin Tallinnan laivaan ja siitä sitten Baltian - Puolan - Slovenian ja Unkarin läpi Kroatiaan.
Lähtiessä satoi ja menomatkalla satoi joka helvatin päivä. Wieliczkassa ja Budapestissä oltiin kaksi yötä ja tällöin sää oli mitä parhain. Vaan aina kun lähdettiin liikkeelle, niin taas vettä taivaan täydeltä.
Viikko perillä Kroatiassa oli onneksi lähes sateeton. Ei ollut tosin hellettäkään, mutta kuitenkin ihan mieleiset kelit. Vaan kun keula käännettiin kohti kotia, niin taas sama homma kuin mennessä. Ihan kuin joku magneetti olisi vetänyt matalapaineen rankkasateineen meidän niskaan.
Paluumatkalla oli tarkoitus ajaa Grossglockner, mutta siellä oli 9 astetta pakkasta ja satoi lunta. Niin oli lumipeite tullut muuallekin vuoristoon. Majapaikan isäntä meitä varoittelikin, että tulee pitkä kiertoreitti jos vuoristoteille erehdymme.
Ajeltiin sitten Hampuriin ja meinattiin jo aikaistaa paluumatkaamme Finnlinesillä. Vaan kun pääsimme Hampuriin, niin alkoi kesä. Vietettiin sitten muutama päivä kaupunkilomaa mitä parhaimmassa kesäsäässä.
Ei ehkä ihan heti tulisi mieleen pitkä moporeissu syyskuussa, vaikka huonoa tuuriahan tuossa enempi.