Mikä yleensä on saanut porukan siirtymään kilvettömiin? Eikö kadulla ajo enää tuota minkäänlaista fillistä, vai mikä on syy? Vieläkö joku jaksaa syttyä iltaaurinkoon ajamisesta? Onhan tietty kilvellisessä se, että sen saa ajamalla paikalle.[/QUOTE]
Yksi syy on ollut vakuutusmaksut. Kilvettömiin on kuluneina viime vuosina saanut normaalia kilvellisen liikennevakuutusta huomattavasti edullisemman vakuutuksen. Nämä on alunperin tarkoitettu motocross- tai enduropyöriin ja ovat olleet suuruusluokkaa 200-300e/vuosi. Rataharrastuksen kasvaessa myös vakuutusyhtiöt ovat reagoineet asiaan ja ymmärtääkseni lähestulkoon kaikki yhtiöt kauppaavat kilvettömiin RR-pyöriin nykyään ihan normaalin, kilvellisen pyörän hintaista liikennevakuutusta.
Vakuutusmaksun ollessa sama, vaihtoehtona on muokata sitä omaa kilvellistä enemmän ratakäyttöä varten (kuitukatteet, minivalot, cliparit, kaatumasuojat yms.) jolloin pienet naarmut ja kaadot korjaa helposti itse. Ja ratailun päälle voi käydä joskus pyörähtämässä kortteliralliakin. Itseltäni löytyy tällaisella kaavalla rakenneltu R6R ja onhan näitä muitakin varikolla nähtävillä. Hurjimmat jaksavat jopa ajaa pyöränsä ratapäiville, laiskimmat pakkaavat kamat peräkärryyn tai pakuun.
//Andy