Pyörätien jatke ja stop-merkki
Olen jonnea opettanut ajamaan periaattella 'Jos stop-merkin jälkeen ei ole pysäytysviivaa, niin ajoneuvo on pysäytettävä sellaiseen kohtaan josta on hyvä näkemä risteävään suuntaan. '. Näin oli asia vuosikymmeniä sitten kun korttia ajoin.
Mutta olenko sittenkin väärässä sellaisessa tilanteessa että stop-merkki onkin ennen pyörätien jatketta? Onko em. tapauksessa stopattava ennen suojatien jatketta, eikä vasta risteyksen parhaalla näköalapaikalla tai valkoisella viivalla?
Tieliikennelakihan hiljattain muuttui ja aloin asiaa epäilemään, mutta ei äkkiseltään kuuklettelulla mitään selvyyttä asiaan tullut, Bingikin oli asiasta eri mieltä kerrasta riippuen jos vähän eri sanoin kysyi samaa asiaa. Asiaan varmaan tulisi selvyys kun kaivaisi Finlexiä, mutta täällä on niin nohevaa porukkaa että joku osannee lonkalta vastata miten on asian laita.