GuessWho
Mopoton ja veneetön mies
Eli siis: Järjestämme jo pikku perinteeksi muodostuneen rookie-ajelun kaikille niille uusille ja uusvanhoille motoristeille, joita porukka-ajot kiinnostavat, mutta pieni epävarmuus touhusta on ollut jarruna osallistumiselle.
Ideana on ajella mukavalla letkalla kevyt, noin 150 kilometrin lenkki, jonka aikana saa kädestä pitäen halutessaan vinkkejä letka-ajelusta, niksejä ajamisesta, tutustua lähialueen muutamiin mukaviin mutkatiepätkiin ja kevyttä jeesiä vaikkapa alustan säätöihin. Lenkki taitellaan nopeusrajoituksien mukaan (luonnollisesti), eikä tapaaminen sisällä turhaa hifistelyä, hevosvoimilla pullistelua tai teknista jargonia. Tällä reissulla ei ole tyhmiä kysymyksiä.
Mukaan mahtuu mukavasti, olipa alla kyykky, customi, maxiskooteri tai vaikkapa matkajuhta. Rentoon menoon voi huoletta osallistua myös kaksipäällä ajaen.
Liikkeelle lähdetään Vantaalta, Ruskeasannan Shelliltä
http://www.shell.fi/home....or.html
Ja palataan samaan paikkaan retken päätteeksi.
vetäjänä toimii Masa, jolla on tuhansien kilometrien kokemus letkanvedosta, ja päänsisään rakennettu navigaattori, maittavimpien reittien takuuna. Muina kutsujina Anu2009 ja allekirjoittanut. Eli olitpa nuori tai vanha, mies tai nainen, kaikki asiasta kiinnostuneet joukolla mukaan.
Reissuun tulee varata täysi tankki, tyhjä rakko, iloinen mieli ja voimassaoleva ajokortti
(paitsi jos istuu tarakalla). Paluu lähtöpaikalle noin 3-4 tuntia startista.
Kelivarauksesta: Pilvisyys ei motoristia pelota, eikä edes kostea keli. Kaatosateen sattuessa siirretään tapahtumaa myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.
Mahdolliset kyselyt voi laittaa myös privaviestinä, jos sellaisia heräsi. Koollekutsujat lienevät paikalla jo hyvissäajoin ennen ennen tuota "säädettyä" kellonaikaa.
Tervetuloa !
Ps. toivomus olisi, että vaikka mopoiluun hurtti huumori ja hauskuus kuuluukin, ettei tehdä tästä avauksesta mitään inside-vitsien kirjomaa kevätpörriäistä, vaan pysytään kaistalla