Reitti on nyt valmis ja pituutta sille tuli 207 kilometriä. Seassa on pitkää mutkaa, tiukempaa mutkaa ja verrattain vähän ihan puhtaita siirtymiä. Olen eilen -Anu- :n kanssa käynyt tutustumassa osaan reittistä autolla ja tässä yhteydessä voin kertoa että mitään kammottavia routapatteja ei liiemmin näkynyt, joskin selvä varovaisuus on vuodenaika huomioiden paikallaan. Irtosoraa ja paikoin suht karkeaa asfalttia löytyy parilla pätkällä. Ei tosin mitään mikä ei olisi helposti ajettavissa. Pääsemme siis treenaamaan mukavasti isompaa tietä ja klassikko mutkapätkiä uskoakseni ihan riittävällä sykkeellä. Kivaa maisemaa ja mukavasti kokoajan alle 70 kilometrin sisällä Helsingistä. Moottoritietä ja hiekkatietä ei ajeta metriäkään. Kurvit taitellaan keskisellä ja itäisellä uudellamaalla. Lävistetaanpä siinä ohessa yksi kaupungin keskustakin joten pääsemme harjoittelemaan tiiviisti ajamistakin. Ja kateellisia katseita on luvassa
Tässä yhteydessä haluan jo varoittaa että vaikka mutkat ovatkin jouhevia ja hauskoja, sekä ennenkaikkea helppoja ajettavia, on seassa muutamia kokeneenkin yllättäviä tiukkoja mutkia. Joten asennoitukaa jo valmiiksi siihen että jokainen ajaa omaa ajoaan eikä ota vauhtiansa edelläajavan takalampusta, vaikka etenemmekin normaalia selvästi rauhallisemmin.
Toivottavasti sää suosii ja lupaan että ainakin ne joille kys. alueen mutkapätkät ovat vieraita, luvassa on mielettömän hauskaa kurvailua. Reitti päättyy sinne mistä se alkaakin, jos tämä helpottaa pitkänmatkalaisten kotiinpaluu suunnitelmia.
Pidetään letka kasassa ja treenailkaa jo valmiiksi erityisesti havainnoimaan mitä takananne tapahtuu. Risteyksen merkkaus on yksi suurimpia haasteita tälläkin reissulla. Eli jos takana on tyhjää, jääkää odottamaan risteykseen jotta takanatulijat tietävät mihin letkan kärki etenee. Kärki odottelee takuulla tarpeeksi tiheään ettei kenenkään tarvitse alkaa ajamaan ketään kiinni peräsuoli pitkällään.
Jos kenellä on PMR puhelin käytettävissään niin muistakaa ladata ne ja tulkaa kertomaan niistä minulle ennen lähtöä jotta voimme ripotella radiot tasaisin välein letkaan. Kanava ilmoitetaan lähtöpaikalla.