• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Peura  noin metrin päästä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja rauman
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Olin ajanut noin 1500 kilometriä, kun puolenyön aikaan Tampereelta tultaessa hieman ennen Vammalan keskustaa vt 12:lla näin tien oikealla puolella ojassa pari peuraa. Jarrutin niin tehokkaasti kuin kykenin seurauksella, että toinen peuroista meni arviolta noin metrin päästä tien yli. Liian läheltä pääsin peuraa näkemään.

Oma muistikuvani on, että siinä vaiheessa kun peurat näin ne söivät ruohoa ojassa. Edestäni juossut peura oli vielä perse tielle päin siinä vaiheessa.
Ne oli kuitenkin niin lähellä tietä (n. 5m?), että jarrutin heti ne nähtyäni.
Nyt tulee mieleen, että jos en olisi jarruttanut niin olisin mennyt heittämällä niiden ohi. Takaani tuli seuraani kuuluneet kaksi muuta pyörää ja ilmeisesti jompi kumpi niistä olisi sitten mahdollisesti peuraan/peuroihin osunut tai sitten olisivat pystyneet jarruttamalla tai väistämällä torjumaan kolarin. Mene ja tiedä.

Loppumatka ajettiin "hiljaa" katsoen vielä tarkemmin tien sivuille.

Ajotakissani on mp:n päällä istuva enkeli-pinssi, jonka vaimoltani ennen SS1000:n ajosuoritusta sain. Sanoisin, että pinssin saldo +1.  
bowdown.gif
 
...Ajotakissani on mp:n päällä istuva enkeli-pinssi, jonka vaimoltani ennen SS1000:n ajosuoritusta sain. Sanoisin, että pinssin saldo +1.  
bowdown.gif
JOVAIN OL...!
sport05.gif


...no OMPA ollu lähellä, tuostahan jo haistaa sen hengityksenkii, vaikka ruohoohan net syöp..!
omg.gif


Onnittelut sulle, vai mitä tässä pitäs muuta sanoa..!

Mulla ei ou vielä tuommosta pinssiä mut jos 2 isämeitää aamuin illoin vastais tuota ees pikkasen..
wink.gif
 
Ite menin liian läheltä jänestä, kerkesi jo mennä tien ylitse, mutta ryökäle pomppasi takaisin. Onneksi oli tyhjä tie!
smile_org.gif


Niin ja siis olisin kerennyt kunnolla pysähtyä tilanteeseen, mutta kun näin jäniksen kerkeävän tien ylitte päätin jatkaa matkaa. Onneksi ei kosahtanu, pitääpä muistaa ens kerralla, että pysähtyy kunnolla!
 
Back
Ylös