Ongelma alkoi n. 2vko sitten, 20km ajoa ja ohituksen jälkeen pyörä hyytyi täysin. Vilkaisin tankkiin ja totesin että saattaapi tuon jo varatankille kääntää(ollut vasta 1kk, en osaa arvioida vielä tarkemmin). Käyntiin mainiosti. 10km ajoa ja pohdin/laskeskelin siinä että ei perkele, bensaa ei yksinkertaisesti voi olla niin vähää. Normitankki taas päälle ja 20km ajoa mainiosti, tässä vaiheessa epäilykset heräsi. Sitten se alkoi, kaasun avaamisen jälkeen hyytyy ja paukkuu tai jos ei, niin moottorijarrutus on mieletön, aivan kuin ei tulisi kipinää lainkaan tai bensansyötössä jokin ongelma.
No, pääsin kotiin kuitenkin niin, että 3km ajoa, 2min odottelua ja startin raiskaamista jonka jälkeen taas toimi hetken. Yleensä oli niin, että mitä enemmän vauhtia(kierroksia) sai kelattua pätkimättä/hyytymättä, sen paremmin/pidempään toimi mutta auta armias jos avasi kaasun täysin, tai päästi hiukkaankaan pois, jolloin pyörä pysähtyi pätkien, lopulta sammuen.
No ongelmaa alettiin selvitellä ja mitattiin CDI, johdotukset, puola yms. mutta "varmuudella" vikaa löytyi ainakin tulpanhatusta, jonka vaihdoin uuteen, tulpan myös. Tarkistettiin vielä kipinän tulo, joka näytti aivan normaalilta. Tämän jälkeen tehtiin 120km lenkki, täydellistä. Tänään jälleen 35km ajoa, ei ongelmaa. Kotiinpäin tullessa, n. 20min käynnistyksestä sama vanha tuttu, pätkäsee kun avaa kaasun, jonka jälkeen sammuu tai moottori jarruttaa hulluna. Pistin taas varatankille koska en jaksanut ottaa tankkilaukkua pois ja tarkistaa bensatilannetta, vaikka varmuudella kylläkin tiesin että ainetta löytyy, mutta en vain millään olisi halunnut uskoa. Pyörä toimi hetken matkaa, kunnes pätkiminen alkoi taas. Nyt kuitenkin erona, ettei toimi enää oikein edes tasakaasulla, vaan pätkii ja etenkin paukkuu niinkin.
Kun antoi hetken seisoa tallissa ja ajoi pienen lenkin, ongelmaa ei esiintynyt. Kuitenkin n. 15km lenkin jälkeen pätkiminen jatkuu. Missä vikaa? Mielestäni jollain varmuudella sytytys/sähköpuoli on suljettu pois, bensan syöttökö? Joku kuumenee?
Kiitoksia kaikista ehdotuksistakin.