• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

P**kaksi meni Gixxeri

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ted
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tuttuja tietä nua ukin pikkutiet, parikertaa meinannut vetää pyörän pusikkoon kalanti - vehmaa välisellä pikkutiellä, samaten lepäisten tiellä mut onneks on vielä ollu tuuria matkassa. Pitää kattoa et pysyyko kusiainen tänäkesänä siinä päällystetyllä alueella :D

Onneksi sentään kuski säily ehjänä eikä toisinpäin :thumbup:
 
Pyörä oli vesimalli ja purkufirma Korvanto kävi korjaamassa hylyn talteensa. Minulla ei ole paikkaa romun säilyttämiseen eikä ollut keinoja sen noutamiseen onnettomuuspaikalta. Korvannolta voinee piakkoin kysellä vehkeen osia, jos tarvis on.
 
Poliisi soitti tänään ja päästi minut huomautuksella, vaikka normaali käytäntö tällaisissa suistumisissa kuuluu olevan sakotus. Kiitoksia siis Uudenkaupungin poliisiin suopeudesta. Tapahtuma lienee siis hoidettu loppuun. Edessä on pitkä säästö uuteen isompaan pyörään. Olen nyt ajanut muutaman reissun tuolla vanhalla Suzukillani. Ei se nyt suoranaiselta nautinnolta ole tuntunut, mutta perheen auto on useimmiten vaimollani, niin prätkällähän se on sitten kuljettava. Bussi olisi toki vaihtoehto, tai polkupyörä – jos sen kunnostaisi.

Taloudellisen menetyksen lisäksi toinen kohtalaisen vakava seuraamus on masennuksen herääminen. Kärsin siitä aika ajoin, ja nyt se sitten taas nosti päätään. Toipuminen tästä tilasta voi viedä viikkoja tai kuukausia. Sen jälkeen saattaa tosin moottoripyöräilykin taas tuntua mukavammalta. Tärkeintä nyt on, että episodin voi katsoa olevan takana. Eli ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja – aikaisempaa maltillisemmin ja tunnollisemmin.
 
Jos masennus oireita alkaa tulemaan, niin ei muuta kuin soittoa heti lääkärille. Se ihan aikuisten oikeasti kannattaa tehdä.
Suomi on siitä hieno maa, että apua saa takuu varmasti.
 
Siis joo,itsellä ollut noita ongelmia myös,ulosajon takia ja sit terveyden totaalipettämisen takia.Apua minäkin hankin siihen,lähetä yv:tä,jos haluat kuulla tarkemmin.Ei kallonkutistajan juttusille menoa kannata häpeillä.Pahin on,jos pidät ne sisälläsi,siis pahan olon ja haudot sitä,asia vaan pahenee ja mieli sumenee.:thumbup:
 
Eiköhän masennuksen tunteet ihan normaaleja ole. Tollanen tilanne myös herättää niitä muita ajatuksia asioista jotka ei liity edes koko ulosajoon vaan elämään yleensäkin.

Itselläni meni yöunet joksikin aikaa (säpsähteli hereille kun rytisi aina samaan ojaan unissa) ja liikenteessä muutenkin tuli jopa autolla flashbäkkejä tilanteesta. Rauhoittavia oli pakko hetken aikaa napsia, oli elämässä kylläkin muitakin isoja asioita samoihin aikoihin. Kaipa sitä masennustakin oli kun välillä tuntui että sama se vaikka olis henkikin menny.

Loppujenlopuks koko homma oli käänteentekevä koko elämässä eikä nykyään tulis ajateltuakaan noin. Alkoholin käyttö jäi kokonaan, tupakointi loppui seinään ja moni muu asia tuli pistettyä raiteilleen. Ei siis huonoa kokemusta jota ei voisi käyttää oikeasti johonkin hyväänkin. Nykyään saakin kuulla kavereilta vittuilua että tais pää osua turhan kovaa ojanpohjaan kun ei viinakaan enää maistu :grin:
 
Kiitos kertomuksesta ja kuten monet ovat sanoneet niin onneksi ukko säilyi ehjänä.

Ja olen myös sitä mieltä että ehdottomasti kannattaa ja pitää puhua fiiliksistä ja mietteistä jonkun kanssa, oli se sitten vaimo, naapuri, lääkäri tai .Orgin porukka. Itse en ole ulosajoa koskaan kokenut mutta täältä varmasti muita sellaisia löytyy kenen kanssa jakaa ajatuksia. Jossain vaiheessa kun tuntuu hyvältä ajatukselta niin pyörän selkään taas hakemaan sitä tuntumaa, vaikka sitten tyhjällä parkkipaikalla, ettei jää kammoa lajia kohtaan.

Tuo Motukka tuntui myös hienolta oivallukselta, kiitos sen linkkaajalle. Sieltä luulisi myös saavan vertaistukea.

Tsemppiä :respect:
 
Kiitos edelleen.

Olen nyt ajellut työmatkat vanhalla pyörällä, joten mitään ylenpalttista kammoa ei jäänyt. Tosin olen huomattavasti aikaisempaa varovaisempi. Erityisesti arastelen risteyksiä ja kaarteita. Jotakin ylen kiehtovaa moottoripyöräilyssä on siis oltava, koska mielessäkään ei käynyt, että lopettaisin lajin tykkänään.

Kallonkutistajan treffaan joka tapauksessa ensi viikolla, ja tapahtuma varmaan tulee puheeksi siinä yhteydessä. Motukka lienee hyvä palvelu, mutta pärjään muualta saamallani avulla. Elämä voittanee vähä vähältä. Jotenkin hyvä on sekin, että en näe onnettomuuteen liittyviä unia eivätkä muistikuvat ole muodostuneet pakkoajatuksiksi. Toivottavasti moiset riesat pysyvät poissa vastakin.
 
Ei kannata fokusoitua siihen muutamaan tonniin, ne ei merkkaa sun eliniässä mitään, mutta se lotto jolla selvisit siitä on paljon suurempi voitto. Moni maksaisi miljoonia ollakseen sun tilanteessa päällään muutaman tonnin lasku, mutta itse kunnossa.


Tällä kokemuksella suosittelen umpimallista kypärää niillekin, jotka tyylisyistä käyttävät avomallia.
, joo se on kumma, että tyylistään tarkimmat ihmiset ovat valmiita riskeeraamaan tyylin takia sen osan itsestään joka on kuitenkin normielämässä melko tärkeä tyyliseikka, eli se naama.


ihme kun kukaan ei ole vielä tullut kertomaan, että vastaohjauksella hommasta olisi selvinnyt no problem.
 
Viimeksi muokattu:
Ja huurre tuossa ylempänä kirjoittaa näin:

Duoda...saako kysyä: Onhan vastaohjaus tuttu juttu, eli tiedossa?
Oli niin tai näin, tsemmppiä ja paranemisia ! Ja ajamaan ASAP, ettei jää "kammoa" ...

Mitä muita vaihtoehtoja maantienopeudessa olevan moottoripyörän kääntämiseen on, kuin vastaohjaus? Tokihan sitä voi yrittää kääntää riippumalla sisäkaarteen puolella, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, etupyörä tekee siinäkin tapauksessa vastaohjausliikkeen. Vai tekeekö?

Koska tuo vastaohjaus on nyt tässä keskustelussa jo kahdesti noussut esiin, niin todettakoon, että olen sen ihan tietoisesti opetellut aikanaan. Olennaisempina onnettomuuteen johtaneista ajamiseen liittyvistä kysymyksistä on yhä se, miksen huomannut ajoissa mutkan olevan niin tiukka. Ja karkasiko ajatukseni juuri ennen kurvia jonnekin muualle vai näyttikö se jotenkin loivemmalta kuin onkaan? Sen jälkeen vasta tulee kysymys siitä, että ohjasinko tehokkaasti. Sen muistan, että hetkeksi lamaannuin, ja juuri silloinhan olisi pitänyt toimia. Jalkatappi ei muistaakseni raapinut asfalttia, joten mahdollisuudet mutkasta selviämiseen käyttämälläni nopeudella ehkä olivat olemassa. Nämä ovat kysymyksiä, joihin en ei varmaankaan tule vastausta. Tosin olen ajatellut, että jossain vaiheessa kesää ajelisin sinne tapahtumapaikalle ja vähän tutkisin sitä mutkaa. Kenties se kertoo jotakin.
 
joo, mutkassa voi käydä seisoskelemassa ja ihmetellä sitä paikaltaan, mutta kun ajaa sen nopeudella, niin on helppo tajuta, että huomion ei tarvitse olla kuin puoli sekunttia väärässä kohdassa tai ajatus jossain s marketissa, niin pihalle menee. Paikaltaan tarkistellessa sitä ei näe.
 
Keväisin sitä vaan on arempi taittaan mutkaan, toikin olis luultavimmin kesäkuulla menny heilahtaen samalla vauhtia, ehkä jopa nopeempaakin.
 
ted sanoi:
Ja huurre tuossa ylempänä kirjoittaa näin:

Duoda...saako kysyä: Onhan vastaohjaus tuttu juttu, eli tiedossa?
Oli niin tai näin, tsemmppiä ja paranemisia ! Ja ajamaan ASAP, ettei jää "kammoa" ...

Mitä muita vaihtoehtoja maantienopeudessa olevan moottoripyörän kääntämiseen on, kuin vastaohjaus? Tokihan sitä voi yrittää kääntää riippumalla sisäkaarteen puolella, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, etupyörä tekee siinäkin tapauksessa vastaohjausliikkeen. Vai tekeekö?

Koska tuo vastaohjaus on nyt tässä keskustelussa jo kahdesti noussut esiin, niin todettakoon, että olen sen ihan tietoisesti opetellut aikanaan. Olennaisempina onnettomuuteen johtaneista ajamiseen liittyvistä kysymyksistä on yhä se, miksen huomannut ajoissa mutkan olevan niin tiukka. Ja karkasiko ajatukseni juuri ennen kurvia jonnekin muualle vai näyttikö se jotenkin loivemmalta kuin onkaan? Sen jälkeen vasta tulee kysymys siitä, että ohjasinko tehokkaasti. Sen muistan, että hetkeksi lamaannuin, ja juuri silloinhan olisi pitänyt toimia. Jalkatappi ei muistaakseni raapinut asfalttia, joten mahdollisuudet mutkasta selviämiseen käyttämälläni nopeudella ehkä olivat olemassa. Nämä ovat kysymyksiä, joihin en ei varmaankaan tule vastausta. Tosin olen ajatellut, että jossain vaiheessa kesää ajelisin sinne tapahtumapaikalle ja vähän tutkisin sitä mutkaa. Kenties se kertoo jotakin.

Ei mitään jeesustelua, mummoilua tai viisastelua.......

"Kadulla ajamisessa" on kyse ihan omasta lajistaan, jossa ei rataympäristön temput ja
taidot ole ollenkaan haitaksi.

Ne ovat tarpeellisia ja välillä ihan kohtalon kysymyksiäkin.

Kadulla mennään kuitenkin 99% matkasta sillä systeemillä, että
viisas mopoilija ei ajata itseään tilanteisiin jotka "Tohtori" selvittää..... joko ajava tai leikkaava :D.

Tarkkaavaisuus, arviointi, harkinta...... ja riittävät limiitit tilanteen mukaan.
Jokaisella aina välillä "lirahtaa" ja silloin ei hyvä tuuri ole haitaksi.
Ei vaikka se olikin osastoa "onni onnettomuudessa".

Siinä kohtaa ollaan nöyrän kiitollisia neiti Fortunan vähäisellekin suopeudelle,
koitetaan ottaa opiksi...... ja matka jatkuu.

Lajin luonteeseen kuuluu myös väistämättä "konttailu" ja vaihtelevin seurauksin.
Jos tämä tuntuu ylittämättömältä asialta hyväksyä, ollaan väärässä lajissa.

Täytyy myös pitää mielessä, että ihmisen kroppa ja mitä se kestää, on suht rajallinen juttu.
Tuo ei kuitenkaan tarkoita ihan sitä, että vaikka se on "suunniteltu" max. hölkkävauhdille,
ettei sillä voisi nauttia hieman kovemmastakin menosta.

Mopoilu on ihan samassa kastissa monen muunkin tekemisen kanssa......
Ei haittaa yhtään jonkinlainen suhteellisuudentaju.... ja hajatelma siitä,
mitä oikeastaan ollaan tekemässä, miksi ja kenelle :;):.

Tuo vielä noiden aiemmin mainittujen "tarpeellisten" asioiden jatkoksi.

Tarkkaavaisuuden herpaantuminen taitaa olla useimmiten, tavalla tai toisella
se monen häppeningin alku ja juuri.
 
Bone sanoi:
Lajin luonteeseen kuuluu myös väistämättä "konttailu" ja vaihtelevin seurauksin.
Jos tämä tuntuu ylittämättömältä asialta hyväksyä, ollaan väärässä lajissa.

Tätäkin ketjua kun on tullut luettua, niin tälläisen aloittelevan motoristin (~8000km ajokokemus) päähän hiipii ajatus siitä, että kun en ole koskaan kaatunut edes mopolla jolla ajelin työmatkat monta vuotta, niin jos/kun moinen tapahtuu, niin mitenhän äijän käy.

Tarkoitan tällä sitä, että jotenkin ajatuksen tasolla, kaatumisesta lienee mahdollista ottaa opiksi aika paljon. Sitten kun ei ikinä ole kaatunut ja luulee osaavansa vähän jo ajaakkin, niin kaatumisen vaarallisuus kasvanee? Tiedän, että tämä on vähän yliajattelua yms. Mutta ajattelin nyt silti kirjoittaa aiheesta. Ajatuksia?
 
On liioiteltua sanoa, että konttailu kuuluu väistämätttömästi lajiin.
Toki monet kaatuilevat, mutta sellaisiakin on, jotka ajavat koko mp-uransa kaatumatta.

On jotenkin periksiantamista ajatella, että 'joskus kuitenkin kaadun eikä sille voi mitään'.
 
Oppia kertyy kantapään kautta. Autuaita ne, joiden oppi kertyy toisten ihmisten kantapäiden kautta.
 
Johtaja Loirolta voi mennä kysymään, onko kaatuminen taitolaji vai ei :D.

Eihän siinä mopolla kaatuiluissa mitään ylevää ehdottomuutta ja välttämättömyyttä ole.
Jos koko ikänsä pysyy kaikki ajonsa lippaamatta pystyssä kaksipyöräisellä, ihan hyvä.

Ei sekään himmennä asiaa, että suoritteiden määrällä, laaduilla ja suoritusolosuhteilla
saattaa olla hyvinkin ratkaiseva merkitys "saldoihin".

"Kaatuminen" eri yhteyksissä esim. kaksipyöräisillä, suksilla lumella/vedessä, rulliksilla..... mitä vaan....
on kuitenkin, valitettavasti, laji jossa kokemuksen kautta karttunut taito ratkaisee helvetin
usein (ei tietenkään aina) ja paljon sen, noustaanko hieman rispaantuneena jostain pystyyn,
kerätään vehkeet, pudistellaan nuttu ja jatketaan matkaa..... vai kerätäänkö kaveri laverikyytiin.

Näin se vaan menee.... eikä kaksipyöräinen/mopo tee minkäänlaista poikkeusta sääntöön.

Ei tähän nyt kannata vetää sitä linjaa, että "meinaat sit, et hyvät ukemit pelastaa kun
vetää kolmatta sataa kivikkoon perintömetsän sekaan" :D.
Juu-ei. Tohon ei lähdetä.... kun kyse on ihan muusta.

On myös ihan selvä, ettei kahdenkympin "pätkävehkeillä" ole viisasta vartavasten harjoitella
kaatumisia.... oli vakuutukset missä puulaakissa tahansa :D.

Tahtoo kuitenkin... ja usein.... olla niin, että se joka on kaikki ajonsa aina ajanut "täydellä pidolla",
on sitten "järkyttynyt ja pihalla" kun vehkeet vähänkin reilummin lipsuu.....
ja konttaaminen se vasta maailmanloppu onkin.

Ei kyllä ole yhtään liioiteltua mennä sillä, että "konttailu kuuluu lajin luonteeseen.....
ja on vain kahdenlaisia kuskeja.... niitä jotka ovat kontanneet.... ja niitä jotka eivät
VIELÄ ole kontanneet.
 
Hyvää keskustelua.

Itsekin kontanneena tiedän että ei se kivaa oo. Jäi eräs vammakin kehoon lopuksi ikää, vaikka ei se niin paha etteikö sen kanssa pärjäis normaalisti.

Mulla syy oli itessä. Joku sanoo, että jos voi syyttää vaan itseään, niin ei sen pitäis edes harmittaa mutta ei se niin mene. Hävettikin koko juttu mutta ei sitä saa tekemättömäkskään.

Kaikesta pääsee yli, ainakin melkein kaikesta. Ajot jatkuu mullakin. Niin ite kun tedkin päästiin kuitenkin vähällä. Saattaapa joku lukee tänkin ketjun ja onnistuu silti hoitamaan itsensä eri hiippakuntaan. Toivottavasti ei.

Riskejä ottaa jos ylipäätään moottoripyöräilee. Turvallisia kilometrejä. :)
 
Back
Ylös