Jälleen kerran kiitos kaikille perässä keikkuneille! Loppukaffeillekkin tuli suurin osa.
Tässä
REITTI KARTALLA.
Loppupätkä tultiin Viljakkalasta ylöjärventie, komintie, viljakkalantie reittiä, Googlemaps ei oikein ymmärrä että saman pätkän voi ajaa kahteen kertaan. Onneksi Zumotin ei yski moisista omituisuuksista.
Aikaa meni melko tarkalleen 2 tuntia ja matkaa MapSourcen mukaan tasan 140km.
Tiistai kimppa-ajelut on nyt sitten tältä kesältä ajeltu. Alkaa olemaan sen verran hankalat ajokelit. Aurinko häikäisee ja menee ihan sokkona ajeluksi. Lisäksi peltotyöt tuovat oman lisämausteensa. Vastaan tuli tällä kertaa reippaasti oikova tukkirekka, heiniä ja multaa ilmaan lennättänyt traktori, leikkuupuimuri keskellä tietä, keskelle kaistaa nyppylän jälkeen parkkeerattu tukkirekan perävaunu, pimeän mutkan takaa suomen pystykorva johon oli kiinnitetty pieni mummo sisäkaarteessa ja tietysti rinnakkain ja kotipihassa meinasi jäädä jänis alle.
Seuraavaa settiä katsotaan sitten lauantaina 26.9. tietysti kelien mukaan. Kaffeella pidetyn varsin kattavan tutkimuksen mukaan kello 10.00 on hyvä lähtöaika ja viimeistään kolmeksi kotiin. Ehtii heittää aikas mukavia 3-4 tunnin lenkkejä. Ensi lauantaina pitää kuitenkin päätellä ratakausi Apparaa kiertämällä
Ja ensi kesää ajatellen lisää vetureita kaivataan! 2-3 lisäveturia saadaan, niin homma alkaa pyörimään hyvin.