• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Onneksi olkoon, MotOrgin 1000. jäsen on Juhani Kuusikko!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jammuu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Jammuu

Emeritus PeeJii
Onneksi olkoon, MotOrgin 1000. jäsen on Juhani Kuusikko!

MotOrgin kaikkien aikojen ensimmäinen tuhannes jäsen on löytynyt vähintään kiintoisalla ja hauskalla tavalla. Hänen jäsenyytensä nimittäin hankittiin sivuston pienen virheen suotuisalla avustuksella ”Mariinin” toimesta ja sen vuoksi tuhannennella juhlajäsenellä ei ole omaa nickiä foorumilla. Jos sivuston kauppa toimisi suunnitellusti, ei jäsenyyttä voisi ostaa kuin kerran itselleen. Mariini onnistui kuitenkin hankkimaan jäsenyyden myös ”Vanhalle” eli isälleen hänen puolestaan, ja näin isästä eli Juhani Kuusikosta tuli hallituksen hyväksymänä MotOrg ry:n historian ensimmäinen tuhannes jäsen.

Juhanille lähtevät matkaan mittavat palkinnot kuten Viking Linen risteilylahjakortit, MotOrg ry:n viiri ja myöhemmin Orgin softshell takki, kunhan niitä saadaan toimitukseen. Voittajan nimi jää myös näkyviin Hall Of Fame osioon tämän uskomattoman tarinan kera.

Onnittelut Juhanille ja häntä jäsenyyden hankkimisessa avustaneelle Mariinille! Kiitokset myös kaikille 1000. jäsenen tavoitteeseen omalla panoksellaan osallistuneille! Saavutus on kaiken kaikkiaan todella hieno, ja omalta osaltaan lujittaa jo ennestään vahvaa .Orgin ja MotOrgin asemaa Suomen suurimpana moottoripyöräyhteisönä ja vaikutusvaltaisena yhdistyksenä.

Kiitokset vielä kerran!

MotOrg ry:n puolesta

Jukka Laks, alias Jammuu
Puheenjohtaja
 
Onnittelut jäsenyydestä voittajalle, onnittelut jäsenelle voitosta.
 
Perille menee :peukutpystyyn: Kiitoksia paljon hänen puolestaan, vanha Triumphisti liikkuu ens kesällä arvatenkin yhä suuremmalla tarmolla :orgmp3:
 
Akiva sanoi:
Ensimmäinen tuhannes?
Montako noita tuhannennensia paikkoja oikein on?:grin:

Ensi vuonna ovat tietenkin myynnissä 2013 jäsenyydet, katsotaan silloin kuka on tuhannes :)
 
Tuhannensiahan voi olla vaikka ja kuinka mutta ensimmäinen tuhannennes vain yksi !
Ja se on se historiallinen tuhannennes :grin:
 
Akiva sanoi:
Ensimmäinen tuhannes?
Montako noita tuhannennensia paikkoja oikein on?:grin:

Onhan niit vielä vaik kuinka monta, ei noi tuhat luvut ihan heti lopu!
Eihän sitä tarvita enää ku 996 jäsentä lisää, niin meilä olis toinen tonni :grin:
 
pupu sanoi:
Onhan niit vielä vaik kuinka monta, ei noi tuhat luvut ihan heti lopu!
Eihän sitä tarvita enää ku 996 jäsentä lisää, niin meilä olis toinen tonni :grin:
2000. ei ole 1000. .
 
Akiva sanoi:
Ensimmäinen tuhannes?
Montako noita tuhannennensia paikkoja oikein on?:grin:

Oletataan vaikkapa, että vuoden vaihteessa jäseniä on 1037, joista 42 unohtaa tai ei halua uusia jäsenyyttä ajoissa. Tällöin ollaan taas alle 1000 jäsenen lukemassa, jolloin tuhannen rikkoutuessa, on tämä tuhannes jäsen toinen tuhannes. Yksinkertaista, mutta helppoa. :D
 
Mitähän lie vaatimattomuutta tuo jäsenmäärämme. Oiva foorumi ja suht. asiallistakin kirjoittelua. Montako nickiä muuten kaiken kaikkiaan on edes vähänkin aktiivisina ? Tämähän olisi itse asiassa TFMK:n lisäksi ( n. 2500 jäsentä ) etuineen oiva paikka merkkikerhojen jäsenyyden sijasta. Mopon merkki vaihtuu monella usein ja jossain vaiheessa on tullut kerhoonkin liityttyä ja sinne jäävät kympit roikkumaan maksuun ja tänne ei fyrkkaa riitä. Olisi se siivouksen paikka itselläkin, taitaa olla kuusi mp-kerhoa mihin jäsenmaksu menee ja muut siihen päälle. Ei järin viisasta, muttei tuo mopojen vaihtotahtikaan sitä ole, ei vaan omaa ole vielä löytynyt.
 
Onnea uudelle jäsenelle, joka rikkoi tuon maagisen tuhatluvun!

Kannattaako tuota "bugia" edes korjata. Yhdistyksen kasvaessa saattaisi löytyä uusia jäseniä myös niistä, jotka eivät ole kiinnostuneet foorumitoiminnasta edes rekkautumisen verran vaan vain haluaisivat tukea jäsenmaksun verran Suomen mittakaavassa suurta mp-yhdistystä, joka tekee mm. tärkeää liikenneturvallisuustyötä ratapäivien merkeissä.
 
Back
Ylös