Onhan noita pointteja miksi ei ketään (aikuistakaan) pitäisi ottaa kyytiin eikä ainakaan tuolla Aasiassa kun ei ole varusteita käytössä.
Jokainen vanhempihan tekee itse päätöksen, että minkä ikäisen kyytiläisen voi kyytiin ottaa (lain puitteissa ja siksi tämä viestiketjukin). Ja siinä vaiheessa pitää tehdä jonkinlainen itsearviointi, että kykeneekö ottamaan minkään ikäistä. Meitä aikuisiakin on kovin monenlaisia.
Tämän jälkeen itse arvioin kyytiläisen, että kestääkö paikallaan ja onko vaarana nukahtelua. Sitten olisi hommattu kunnolliset varusteet (on ajanut 5v lähtien minimotolla, joten oli jo hyvät olemassa [tästäkin tulee sapiskaa]).
Näiden jälkeen (päivä)matkojen pituuden sovittaminen siten, että kaikilla on mukavaa.
Aloittaessamme jokusia vuosia sitten teimme lyhyitä lenkkejä. Ensimmäisillä kerroilla puettiin varusteita 1/2 tuntia ja ajettiin 15-20min ja taas heitettiin varusteita pois 1/2. Niin se meillä lähti ja ikinä ei ole vasten tahtoaan kyytiin tullut. Alusta asti on tullut enemmän pyyntöjä ajelureissuille, kun kuski on jaksanut toteuttaa.
Näin kylminä päivinä lämmittää mukavasti mieltä kun kyytiläinen muistelee viime kesän reissun mukavia juttuja ja tiedustelee, että mihin asti voitais mennä sitten tämän tulevan reissun jälkeen eli 2011.
-Mukavia ajoretkiä-
Just noin.
Jos lapsi haluaa niin miksi estää?
Tottakai pitää fundeerata onko liian nuori/pieni,mutta niin kauan kun on haluja ja tykkää niin ei muuta kun menoksi!
Ajoissa pitää aloittaa niin hyvää tulee.
EN tyrkytä omaa tytärtäni kyytiin eikä hän ole vielä ollutkaan,mutta kohta täyttää 10 ja kesällä meinasin et olis hyvä aloittaa pikku retkien teko tytär kyydissä.
Noita onnettomuuksia voi sattua misä tahansa,eiks keittiö ole se vaarallisin paikka muutenkin?
Silti ei pidä heittää lapset minne tahansa misä on enemmän mahdollisuuksia että jotain ikävää tapahtuu!
Mutta ei mekään oltais rallikansa/enskakansa ym vauhdin tuomaa ilman sitä et on aikoinaan aloittanut tarpeeks nuorena!
Ite ajoin autoa ekan kerran täysin yksin 8 vuotiaana jäätiellä datsunin 100 ampperisella sillä tylillä et oli pakko seisoa polkimien päällä ja roikkusin ratissa
Järkeä ja hauskaanpitoa mukaan niin kyllä siitä hyvää tulee!
Ennen vanhaa oli rallimaailmassa hyvä sanonta,if you wana win,hire a fin.
Ei ihmiset ihan vielä ole muuttuneet niin mukavuudentuntuisiksi että istuvat vaan koneen edessä eikä ulkoilmaa hengitäkkään muuta kuin odottaessa taxia 2 kilsan koulumatkalle,eihän me päästetä semmoiseen vai mitä?
Nykyään jotkuthan hyppävät autoon,ajavat muutaman kilsan kuntosalille ja polkevat kuntofillaria puol tuntii ja sitten ajavat autolla kotiin taas,se ihmetyttää mua!!!
Ulos vaan mopoilua/mitä tahansa harrastamaan nuoresta asti,ja järjen kanssa tottakai!