• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Olettehan hakeutuneet...?

Itsellä on ainakin aivan loistavat kokemukset viime vuodesta. Sen verran hyvät, että ilmoittautusin kerhon tämän kevään kurssillekin heti mukaan.

Yleensä noilla kursseilla, jaetaan porukat kokemuksen mukaan eri ryhmiin. Ettei Esim. Noviisit ja kymmenen vuotta ajelleet heilu samassa porukassa. Siellä yleensä huomaa ettei osaa ajaa pyörää lainkaa niin hyvin kuin luuli. Huomaa myös ettei muutkaan aja kovin hyvin..

Voihan sitä itsekseenkin harjoitella katsastuskonttorin pihalla noita perusjuttuja, mutta kuka silloin kertoo mitä teet väärin tai mitä voisit tehdä paremmin?
Omia virheitä on vaikea huomata. Jotkut eivät huomaa niitä ikinä.... vaan elävät pilvilinnoissa ja luulevat olevansa parhaita kuskeja maan päällä.
 
Kuinka moni lukija osaa vastaohjausväistön niin hyvin "että tapit käy maassa".
No täytyy myöntää että toi sai ajattelemaan.
 
En ole moisella kurssilla käynyt enkä varmasti tule koskaan menemäänkään.
Olen sen verran jääräpäinen että jos joku matkasohvamotoristi tulisi neuvomaan miten pitää ajaa niin tekisin varmasti juuri päinvastoin
biggrin.gif
No niin. Ennakkoluuloja. Mahdatkohan edes tietää minkäsortin kouluttajia siellä nykyään niitä koulutuksia järjestää? Eipä taida ihan kaikki olla niitä "matkasohvailijoita".

Asiasta eteenpäin, ja edellä lainaamaani kirjoittajaa väheksymättä tai kritiikkiä häneen sen kummemmin kohdistamatta:
Mahtaisiko olla niin, että juuri ne mopoilijat jotka ilmoittavat ehdottomasti kieltäytyvänsä kaikesta koulutuksesta, ovat juuri niitä, joiden oikeasti olisi syytä niillä kursseillä käydä?
Jos ei muuten niin ainakin sitä asennettaan hieman tarkistamassa. Väittäisin että jos asenne koulutukseen on kielteinen, on kyseinen yksilö omasta mielestään joko kaikenoppinut ja -osaava tai sitten kyvytön oppimaan uutta. Ja kaikkihan sen tiedämme että moista yli-ihmistä ei meidän riveistämme kovin montaa löydy.
Mutta jos on valmis myöntämään edes sen mahdollisuuden, että kouluttautuminen voisi olla joskus paikallaan, vaikkei sitä kenties ikinä toteuttaisikaan, uskoisin että valmiudet itsensä kehittämiseen tai edes taitojensa ylläpitoon ovat jo olemassa.

V
 
En ole moisella kurssilla käynyt enkä varmasti tule koskaan menemäänkään.
Olen sen verran jääräpäinen että jos joku matkasohvamotoristi tulisi neuvomaan miten pitää ajaa niin tekisin varmasti juuri päinvastoin  
biggrin.gif
No niin. Ennakkoluuloja. Mahdatkohan edes tietää minkäsortin kouluttajia siellä nykyään niitä koulutuksia järjestää? Eipä taida ihan kaikki olla niitä "matkasohvailijoita".

Asiasta eteenpäin, ja edellä lainaamaani kirjoittajaa väheksymättä tai kritiikkiä häneen sen kummemmin kohdistamatta:
Mahtaisiko olla niin, että juuri ne mopoilijat jotka ilmoittavat ehdottomasti kieltäytyvänsä kaikesta koulutuksesta, ovat juuri niitä, joiden oikeasti olisi syytä niillä kursseillä käydä?
Jos ei muuten niin ainakin sitä asennettaan hieman tarkistamassa. Väittäisin että jos asenne koulutukseen on kielteinen, on kyseinen yksilö omasta mielestään joko kaikenoppinut ja -osaava tai sitten kyvytön oppimaan uutta. Ja kaikkihan sen tiedämme että moista yli-ihmistä ei meidän riveistämme kovin montaa löydy.
Mutta jos on valmis myöntämään edes sen mahdollisuuden, että kouluttautuminen voisi olla joskus paikallaan, vaikkei sitä kenties ikinä toteuttaisikaan, uskoisin että valmiudet itsensä kehittämiseen tai edes taitojensa ylläpitoon ovat jo olemassa.

V
Noh, tuon "matkasohvamotoristi" jutun heitin kyllä ihan tsoukkina vaan... kerrottakoon se nyt varmuuden vuoksi jos kaikki ei sitä hymiötä sieltä bonganneet...
Ja en pidä itseäni kovinkaan hyvänä kuskina ja opittavaa riittää vielä aika hemmetisti jotta kehtaisin luokitella itseni edes "jonkin verran keskivertoa paremmaksi
idea3.gif
". Mutta aion silti jatkaa valitsemallani tiellä ja reenata noita juttuja ihan ominpäin ja kiertää tuollaiset touhut kaukaa. Koska jotenkin vaan kyrpii porukan asenne että moinen kurssi olisi joka kevät käytävä tai muuten ei ajamisesta tule mitään. Ja mikäli et käy olet asennevammainen, haluton/kyvytön oppimaan uutta tai mitä milloinkin...
 
Ilmoittautunut olen, ensimmästä kertaa menossa joten en pahemmin kommentoi kokemuksista.
Autokoulun keilat tuli kierrettyä silloin joskus mutta jäikö sieltä sitten niin hirveesti sinne selkärankaan ja vielä vieraalla pyörällä
nixweiss.gif
?

Ehkä jotkut kiertävät kaikenlaiset koulutustapahtumat kaukaa, peläten mokaavansa muitten edessä (jotka kummiskin ovat siinä samassa veneessä). Ei ollakkaan niin experttejä kuin itse luultiin, siinähän voi käsitys omista ajotaidoista vaikka rapistua
baaa.gif
 
Ehkä jotkut kiertävät kaikenlaiset koulutustapahtumat kaukaa, peläten mokaavansa muitten edessä (jotka kummiskin ovat siinä samassa veneessä). Ei ollakkaan niin experttejä kuin itse luultiin, siinähän voi käsitys omista ajotaidoista vaikka rapistua  
baaa.gif
Itse en ole joka vuosi käynyt mutta 3 kertaa kumminkin. Aina on huomannut miten huono kuski sitä onkaan... Senpä takia tänä vuonna olen ilmoittautunut KAHDELLE kurssille, jotta jälleen palaisin maanpinnalle
omg.gif
Tekee muuten hyvää käydä eri kouluttajien kursseilla, painotuksissa on eroja. Yhtä ainoaa totuutta tässäKÄÄN asiassa ei liene olemassa?
 
Vakaa aikomus oli lähteä keväällä kurssille, mutta enpä ole arvannut ilmoittautua, kun ei ollut täyttä varmuutta siitä, koska koipi on ajokunnossa. Eikä sitä varmuutta taida tulla, ennenkuin ensimmäisten koeajojen myötä. Siinä vaiheessa ei sitten tietenkään minnekään enää mahdu.
sad_orig.gif
 
---höm---köh---  
lookaround_orig.gif
---tota---juu---
kaboom.gif


Keskustelua sivustaseuranneena huomaan noin kymmenen prosentin kirjoittajista kärsivän teiniasennevammasta "svdu,mä oon paras ja nopein,ja taitavin mopottelija päällä maan".
Ikävä kyllä.

Mitenhän tässä taas sanasen laittaisin,että en saisi kimppuuni kimakkaa ryöppyä erilaista haistasinäämmäjustiinse-kirjoittelua?Yritän olla varovainen.

Topicin aloittanut immeinen ei takuulla yrittänyt kenellekään minkäänlaista kurssia tuputtaa.Saati ketään vaatinut mitään kurssia käymään.Vai ymmärsinkö väärin?

Sen sijaan tulikin yliolkaista heittoa kurssien tarpeettomuudesta!?Varovaisuus korvaisi kaiken?Tai varovaisuus olisikin se pääasiallinen syy onnettomuuksiin?
Vedänkö väärää johtopäätöstä,niin että korvissa vinkuu?

Omalta kohdaltani voin sanoa,että syy osallistumattomuuteeni kevätkursseille on nyt auvoisa odotus kaasukäden vihdoin viimein ajokuntoon kuntoutumisesta ja sivuvaunuajoon soveliaan EAK-kurssikikkailun puuttumisesta.(eipä silti,ei ne rahat haaskiin mene,vaikka osallistuisi "tavallisellekin" kurssille vaunun kera)
Toisaalta me "karavaanarit",sivuvaunukuskit olemme vähemmistö tässä iänikuisessa kyykky/kustomi/matkasohvailijaporukassa.  
biggrin.gif


Toivoakseni käsi kuntoutuu ajokelvolliseksi ja vielä loppukesälläkin olisi mahkuja osallistua jonkinlaiselle kurssille.

Muuten: EAK-kurssilla jolle osallistuin vuonna 2002,oli USEITA hurmaavasti harmaantuneita herroja,joilla oli menossa tieskuinkamones kurssi ja aina kuulema oppivat uutta.
Ammatikseni autoa kuljettaneena tiedän,että valmista autonkuljettajaa ei ole,kuinka siis olisi valmista motoristiakaan??  
omg.gif


Kuka tosiaan voi kertoa olevansa täydellinen moottoripyörän kuljettaja,joka laitteensa täydellisesti hallitsee yllättävissä tilanteissa ja yllättävissä keli/tieolosuhteissa??  
bowdown.gif
 
---höm---köh---  
lookaround_orig.gif
---tota---juu---
kaboom.gif


Keskustelua sivustaseuranneena huomaan noin kymmenen prosentin kirjoittajista kärsivän teiniasennevammasta "svdu,mä oon paras ja nopein,ja taitavin mopottelija päällä maan".
Ikävä kyllä.
itse sanoin etten ole menossa kursseille ainoastaan piheyttäni/tyhmyyttäni! en ole kovin enkä nopein mutta silti en aio mennä kursseille koska tätä rataa on hyvin menny aiemminkin... ja uskon kuitenkin kohtuullisesti osaavani pyörällä ajaa!
blush.gif


kurssit on erittäin tärkeitä mutta en vain millään raaski sijottaa niin paljon rahaa kursseihin joissa puhutaan/harjotellaan niin paljon vanhaa ja samaa asiaa jotka kaikki tietää..
nixweiss.gif

kurssiin menevällä rahallahan saa melkein suutinsarjan R6:een...
biggrin.gif
biggrin.gif
biggrin.gif
 
Hengissä olen selvinnyt tähän asti ja samaa linjaa aion jatkaa.
Kurssit kyllä kiinnostaisivat, mutta kertokaapa (kap57 ja yammu-mimmi?) mitä siellä oikein tehdään? Noista kurssien sivuilta ei paljon selviä. Itsellä on vähän sellainen kuva, että teorian ohessa harjoitellaan 'hurjia' väistöjä ja jarrutuksia omalla pyörällä?!? En minä ainakaan haluaa mokata siellä kaikkien edessä ja kolhia uutta mopoani!    
omg.gif


Toisaalta on tietty parempi kaatua harjoitellessa kuin rekan eteen, niinpä koetankin pysyä pystyssä joka paikassa, ihan omin taidoin..  
cool.gif


Duracl; millaistes lasien takaa noita viestejä tulkitset, kun tuollaisen sait esille: "Ja täytyy myöntää että jos asenne on tuollainen (jos et käy kurssia olet vaaraksi liikenteelle ja sinut pitäisi KIELTÄÄ) niin ei paljon tee mieli mennäkään..."

En minä tässä jutustelussa tuollaista asennetta havainnut. Tarviiko ilmoittautua havaintokurssille??    
tounge.gif
Yksipäiväisessä koulutustilaisuudessa on aluksi pari teoriatuntia sisätiloissa; käsitellään motoristien yleisimpiä vaaratilanteita, niistä selviämistä ja ennen kaikkea niiden välttämistä. Todellisia tilanteita etsitään mp -onnettomuustutkintaselvitysten perusteella ryhmätyönä ( ns. tuplatiimi ) sekä aivan omakohtaisien kokemusten kautta.

Ajoharjoittelu sisältää hidasajoa, pujottelua, ympyräajoa, jarrutusta, vastaohjauksella tapahtuvaa väistöä sekä lopuksi pieni maantielenkki. Samoja asioita periaatteessa kuin ajokorttikokeessa, mutta jokainen suoritus tehdään kouluttajan valvovan silmän alla ja palaute suorituksesta tulee heti. Koulutukseen voidaan liittää myös pyörän hallintaa paikallaan ( keskituelle nostoa, parkkipaikalla liikuttelua, pyörän työntämistä tai kaatuneen pyörän nostamista ) tai vaikkapa rata-ajoa.

Toki on aina riski kaataa pyörä esim. jarrutuksessa, mutta harjoitus aloitetaan todella pienistä nopeuksista ja kouluttaja antaa luvan lisätä kaasua vasta homman ollessa "hanskassa". Tietenkin jotakuta kokenutta motoristia voi ottaa pattiin, kun ei hallitsekaan hidasajoa tai pujottelua vaikka on porukan komein/nopein pyörä...  
tounge.gif
. Kai koko koulutuksen ydin on aikaansaada tietynlainen kunnioitus pyörän hallintaan, mutta antaa samalla myös itseluottamusta jokaisella osallistujalle. Etenkin aloittelija pelkää helposti vääriä asioita ja ajamisen nautinto kärsii tästä jännittämisestä ( esim. pyörän kallistus mutkassa )
 
Ilmottauduttu on, tosin ei osu ihan ajokauden alkuun mutta alkukesästä sitten muistellaan vanhoja ja opitaan uutta opettajan johdolla
062802moto_prv.gif
 
Tänään käyty jutustelu osuus, paikalla lp:n kaveri kertomassa omia näkemyksiä.  
bowdown.gif
Huomenna ajellaan
062802moto_prv.gif
ja varmaan jotkutkaatuukin, tosin kuulemma kaikki kaatumiset on sattuneet hidasajo tempuissa. "Huomisen jälkeeen voikin sit kääntää oikean kumitupen3 kierrosta ympäri"
withstupid.gif
 
En edes tiedä mikä on vastaohjausväistö. Kai sitä pitäis reenata jotain.
Ainahan nuo termit ei ole tiedossa vaikka käytännössä niiden mukaan ajaisikin. Eräskin kotimainen rr-kuski jokin aika sitten totesi, ettei tiedä mitä nuo työntö- tai vastaohjaukset tarkoittavat, kunhan vaan ajan lujaa...
cool.gif
Osoittaa kuitenkin, että käytännössä käyttää oikeaa tekniikkaa vaikkei nimistä mitään tiedäkään....

Käytännössä tuon osaaminen on kuitenkin nopein tapa tehdä nopea suunnanmuutos, esim väistö. Omalla painonsiirrolla kallistelemalla on auttamattomasti myöhässä
eek.gif
.

Itse olen käynyt 5 eak:lla ja täytyy rehellisesti todeta, että kouluttajissa on eroja! Joillakin on tietämys asioista mutta pedagosiset taidot puuttuvat täysin, joten vaikka ei voi sanoa että rahat menisivät täysin hukkaan, hinta/laatusuhde ei aina ole ihan kohdallaan... Aina ei tekniikan osaava insinööri ole paras opettaja... Paras kokemus tähän asti Moto Survivalin Jarmo Jokilammen koulutus. Siinä on mies joka osaa myös siirtää osaamansa oppilailleen
bowdown.gif
 
olisiko mitään ideaa siinä, jos olisi harjoittelurata-alue pk-alueella motoristien käyttöön, jossa itsekukin voisi käydä omin nokkinensa harjoittelemassa? vai onko sellainen jo olemassa jossain?
 
Back
Ylös