Omalla ajamisella voi vaikuttaa tiettyyn pisteeseen asti siihen, miten turvallista se liikenne on. Mutta koska liikenteessä on muitakin, niin edes se varovaisin kuski ei ole täysin turvassa, vaan aina voi jotain odottamatonta tapahtua. Ja juuri niissä odottamattomissa tilanteissa on hyvä olla kapasiteettia käsitellä sitä tilannetta, ja sitä kapasiteettia rata-ajo antaa.
Rata-ajossa mopoa viedään huomattavasti lähempänä oman taitotason yläpäätä kuin kadulla, tästä johtuen se taitotaso harjoittelun myötä kehittyy. Ja kun taitotaso kehittyy, niin se normaalin liikenteen vaatimustaso suhteessa omaan taitotasoon pienenee pienenemistään, eli siihen yllättävä tilanne ei ole yhtä vaativa kuin pienemmällä taitotasolla. Ja vaikka radalla käytetään sitä oman taitotason yläpäätä, niin kuitenkin pysytään sellaisella alueella, että ulosajon riski on pieni. Toki tuo riskitaso on kuljettajakohtaista, mutta yleensä mitä nopeampi kuski, sitä pienemmällä riskillä se ajaa normaalilla ratapäivällä.
Olisi siitä radalla ajamisesta selkeää hyötyä kotilokuskeillekin. Ajolinjan ja kaasunkäytön oppiminen tekee ajamista oikeasti turvallisemmaksi, ihan jo moottoritien rampissa. Se on hauska seurata takana ajaen kun 270 astetta kääntyvässä rampissa ajetaan "väärää" ajolinjaa kauheasti yrittäen, siinä lähinnä ajonestonintendot pelastavat motarilla ajavien kylkeen syöksymiseltä, kun kaasua annetaan silloin kun keula osoittaa suoraan suoraan viherkaistan kaidetta kohti. Sillä "väärällä" ajolinjallakin pärjää ihan hyvin normaalilla liikenteessä, mutta paremman linjan ajaminen tuo itselle paremmat edellytykset päästä liikenteen vauhtiin vaikka alla olisi tuhnumpi menopeli ja keli vähän paskempi.