- Liittynyt
- 8.7.2006
- Sijainti
- Multian ja Kolhon puolivälissä
Hyvätuottoinen vero
Hyvin on tuottanut vero jo nyt valtiolle jos on uskominen juttuun!
Hyvin on tuottanut vero jo nyt valtiolle jos on uskominen juttuun!
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sami77 sanoi:Tämä on ihailtavaa, joskin aika naiivia optimismia. Uskallan väittää, että aikaisempi "olkoon nyt vakuutuksissa" on muuttunut muotoon "tarpeen vaatiessa" varsinkin kakkos- ja kolmospyörien osalta.
Knaku sanoi:Mielenkiintoinen väite. Eilen tarkastin IF:n tekemän tarjouksen, ja siinä seisonta-ajalta maksu oli 8+ euroa kuussa. Ei paljon, mutta ei kai mikään yhtiö vakuuta ilmaiseksi pyöriä, jos ne on seisonnassa.![]()
matula sanoi:Sitten MP-veron etenemisestä. EK kanslian ohjelman mukaan asian piti olla presidentin esittelyssä 10.2.2017, mutta johonkin se oli tippunut matkalla...se kertoo siitä, että asian etenemisessä on epäselvyyttä kuten eri ek-ryhmien puheenjohtajat nyt kilvan tuovatkin julkisuuteen. Tuolla linkissä se näkyy aikanaan ennen eduskuntaa:
http://valtioneuvosto.fi/paatokset/tasavallan-presidentin-esittely
mcmies sanoi:Vakuutusmatematiikka on kieltämättä hiukan hankalaa.
Mutta jos luet tuon aikaisemman viestini uudelleen, niin siellä mainitaan ensinnäkin nollavakuutettujen määrä, noin 50 000 kpl, joka siis oli olemassa ennen kuin liikennekäytöstäpoistoboomi alkoi. Näistä ei ennenkään ole maksettu kuin joku muutaman euron perusmaksu.
Toiseksi siellä mainitaan seisonta-ajallisten vakuutusten määrä, noin 70 000 kpl. Myöskään näistä ei (hyvin harvoja talviajoa harrastavia poikkeuksia lukuun ottamatta) ole maksettu talvikaudella kuin se muutaman euron perusmaksu.
Yhteensä 120 000 kpl moottoripyöriä, joista siis näin talvikaudella ei ole aikaisemminkaan maksettu vakuutusyhtiöille paljon mitään. Näistä osa on niitä kakkos- ja kolmospyöriä (kakkos-, kolmos- jne. pyöriä on muuten olemassa Suomessa yhteensä vain noin 50 000 kpl). Nämä ovat VAKES:sta saatuja lukuja, eivät "uskallan väittää"-tyyppisiä spekulaatioita.
Varmasti löytyy tapauksia, joissa myös vuodenaikahinnoitellussa vakuutuksessa olleita laitteita on poistettu liikennekäytöstä protestimielessä. Pitkässä juoksussa vakuutusyhtiöt menettävät näiden osalta rahaa kuitenkin vasta siinä tapauksessa, että ne todella jäävät pysyvästi pois liikennekäytöstä. Mutta tuskinpa tällaisia tapauksia on kovin paljoa, erityisesti, jos tuo vero nyt onnistuisi siirtymään tyhmien veroehdotusten museoon.
Pahoittelen, jos naiiviuttani pilasin hyvän salaliittoteorian.![]()
matula sanoi:Sitten MP-veron etenemisestä. EK kanslian ohjelman mukaan asian piti olla presidentin esittelyssä 10.2.2017, mutta johonkin se oli tippunut matkalla...se kertoo siitä, että asian etenemisessä on epäselvyyttä kuten eri ek-ryhmien puheenjohtajat nyt kilvan tuovatkin julkisuuteen. Tuolla linkissä se näkyy aikanaan ennen eduskuntaa:
http://valtioneuvosto.fi/paatokset/tasavallan-presidentin-esittely
Menisikö käsilaukkuvero läpi? 
matula sanoi:Minulle vastattiin IFistä niin, että ympärivuotinen vakuutus on hinnoiteltu niin, että siinä ei ole seisontamahdollisuutta ts. maksu on vakio oli pyörä sitten liikennekäytössä tai poistettuna liikenteestä. Seisonta-ajallisissa vakuutuksissa hyvitys seisonta-ajalta tunnetaan joskin niin maksu kuin hyvityskin painottuu kesä-elokuulle 85%. Silloin talvella seisontahyvitys ei varmaankaan montaa € ole.
matula sanoi:Minulle vastattiin IFistä niin, että ympärivuotinen vakuutus on hinnoiteltu niin, että siinä ei ole seisontamahdollisuutta ts. maksu on vakio oli pyörä sitten liikennekäytössä tai poistettuna liikenteestä. Seisonta-ajallisissa vakuutuksissa hyvitys seisonta-ajalta tunnetaan joskin niin maksu kuin hyvityskin painottuu kesä-elokuulle 85%. Silloin talvella seisontahyvitys ei varmaankaan montaa € ole. [/url]
shyhander sanoi:Mulla on ollut aikaisemmin If:n vuodenaikahinnoiteltu- ja nyt seisonta-ajallinen vakuutus. Seisonta-ajallisessa kaikki kuukaudet on saman hintaisia. Vuodenaikahinnoittelussa kesäkuukaudet maksaa paljon ja talvi ei mitään. Vakuutusehdoissa sanotaan minimi hyvitysajan olevan 30 pv seisonnassa, mutta siellä on asiakaspalvelun mukaan virhe ja hyvitystä saa päiväkohtaisesti. Bonusta kertyy jos on kolmekuukautta ajossa, tais olla yhtämittaisesti?
OOWEE sanoi:Hämmästyttää vaan se että luuleeko poliitikot että me eletään edelleen jossain EUta edeltävässä kuplassa jossa päätöksiä voidaan tehdä ottamatta huomioon kuinka paljon helpompaa nykyään on esimerkiksi hakea viinat ulkomailta, rekisteröidä veneet Viroon ja niin pois päin.



arinmax sanoi:Vakuutuksista sen verran ne kenellä on vuodenaika hinnoiteltu vakuutus pyörässä ei saa mitään hyvitystä jos vaikka poistat pyörän liikenteestä kesken vakuutus kauden . Jos vaikka olet myymässä pyörää ja päätät ,että et aja sillä ,niin se kannattaa" myydä" vaikka vaimolle ja seuraavana päivänä ostaa se takaisin silloin saat siitä vakuutuksen poikki ja voit tehdä seisonta ajallisen vakuutuksen siksi aikaa kun pyörä seisoo odottamassa uutta ostajaa. Näin ainakin If vakuutuksessa muista en tiedä. ja ainut maksu mikä menee on 25 € yhden kerran kaskosta en tiedä jos jää palo ja varkaus voimaan veloittavatko siitä jotakin![]()
Kuulostaa kyllä aika monimutkaiselta rituaalilta. Äkkiseltään tuntuis helpommalta vaihtaa yhtiöön joka hyvittää liikennekäytöstä poiston päivän tarkkuudella. Itse vaihdoin tämän takia Tapiolasta OP:n vakuutukseen - lasken säästäväni tällä noin 600€ tänä vuonna. Ja sekin mitä maksan on sellaista ylimääräistä kohta vanhaks menevää boonus-rahhaa...arinmax sanoi:Vakuutuksista sen verran ne kenellä on vuodenaika hinnoiteltu vakuutus pyörässä ei saa mitään hyvitystä jos vaikka poistat pyörän liikenteestä kesken vakuutus kauden . Jos vaikka olet myymässä pyörää ja päätät ,että et aja sillä ,niin se kannattaa" myydä" vaikka vaimolle ja seuraavana päivänä ostaa se takaisin silloin saat siitä vakuutuksen poikki ja voit tehdä seisonta ajallisen vakuutuksen siksi aikaa kun pyörä seisoo odottamassa uutta ostajaa. Näin ainakin If vakuutuksessa muista en tiedä. ja ainut maksu mikä menee on 25 € yhden kerran kaskosta en tiedä jos jää palo ja varkaus voimaan veloittavatko siitä jotakin![]()
mcmies sanoi:Ei pienentynyt, ainakaan paljoa.
Vakuutuksia on kappalemääräisesti suurin piirtein saman verran kuin prätkiä, noin 260 000 kpl. Ne voidaan jaotella kolmeen ryhmään:
1. Vuodenaikahinnoitellut, jotka ovat olleet vähintään yhden päivän liikenteessä vuoden aikana, noin 140 000 kpl.
2. Seisonta-ajalliset, jotka ovat olleet vähintään yhden päivän liikenteessä vuoden aikana, noin 70 000 kpl.
3. 0-vakuutetut, jotka eivät ole olleet liikenteessä yhtään päivää vuodessa, noin 50 000 kpl.
Ryhmissä 2 ja 3 liikennekäytöstä poistaminen näin talvikaudella ei vaikuttanut vakuutusyhtiöiden tuloon mitenkään: eihän niistä seisonta-ajalta ole muutenkaan vakuutusmaksua maksettu. Ja niitä on yhteensä noin 120 000 kpl, siis enemmän kuin liikennekäytöstä poistettuja.
Kaikenlaista tornihuhua liikkuu tämän verojutun ympärillä muutenkin aika paljon. Mutta nyt niinkin arvovaltaiset tahot kuin eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat julkaisseet statementit, joiden mukaan veroa ei kaivata. Sillä on merkitystä, vaikka SOS:n ulostulo vielä puuttuukin.
Sopisikohan toivoa, että järki voittaisi sittenkin?