Satuin paikalle juuri tapahtuman jälkeen, olin menossa ilta-ajelulle. Apu tuli juuri paikalle, joten en jäänyt tukkimaan tietä.
Mutta, puoli kilometriä myöhemmin, Nokian suuntaan, olin joutua itsekin tilanteeseen. Iso musta bemari tuli miljoonaa, sivuilleen katsomatta vasemmalta Soppeen liittymästä alas, ja kiilasi niin, että piti vetää absit kiinni ja väistää pois asfaltilta. Jäi pari lyöntiä väliin.. Auto oli täynnä keskenkasvuisia lippalakkipäitä, kuskia myöten. Porukan asennevamma jatkui, ajoivat takarenkaassa kiinni Pirkkalaan saakka. Kuski lienee voittanut kortin arpajaisista tai saanut sen isukin suhteilla.
Meinasi mennä ajofiilikset heti alkuunsa sille illalle.
Siinä onnettomuuspaikalla oli jarrujälkiä molemmista renkaista noin 5-6 metriä, eli hiukan on saatu vauhtia pois. Toivottavasti kaveri pääsee vielä puikkoihin tälle kaudelle.