Bike Forumia on kehuttu kovasti, mutta on siitä toisenlaisiakin kokemuksia:
Takakumin ikä tuli täyteen ja kyselin uuden hintoja eri paikoista. Kun paikallisessa Bike Forumissa hinta alle laitettuna oli vain kympin pari kalliimpi kuin esim. Rannikon renkaalla, päätin tukea oman kylän kauppaa. No, vaihtohan onnistui, kun ensin neuvoin miten pyörä nostetaan ilmaan nostimella eikä tunkilla sivutuen varaan.
Tosi yllätys oli, kun tuli maksun aika. Hinta oli sovittu rengasta tilattaessa, jolloin myyjälle (liikkeen omistaja) olisi pitänyt käydä selväksi millaisesta pyörästä oli kyse (Road King Classic). Nyt homma oli ollut kuulemma älyttömän paljon työläämpi kuin normaalisti. En tiedä, mitä Soliferin tms. takapyörän irrotus vie aikaa, mutta ei hommassa nytkään mitään ihmeellistä ollut. Toki äänenvaimentimet piti irrottaa, mutta siihen ei kauaa mennyt, kun itse olin mukana.
Kun totesin vain, ettei homma minusta mitenkään poikkeukselliselta vaikuttanut, kaverilla naksahti jokin päässä. Hän poistui tiskiltä takahuoneeseen ja pyysi apulaistaan hoitamaan laskutuksen, ettei vedä minua turpaan. Pois lähtiessäni hän vielä huusi takahuoneesta, että "älä tule enää tänne".
No eipä tarvitse Haran pelätä, että ko. puljuun enää menisin. Asentajat olivat kyllä mukavia ja homma hoitui pienen alkukankeuden jälkeen hienosti. Jatkossa pysyttelen kyllä paikoissa, joissa H-D tunnetaan paremmin.