• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Mp 2016 messujen mielenkiintoisin uutuus?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Motohtori
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Sunnuntai testattu ja ihan hyvin toimi. Oikeastaan paremmin kuin aiemmin perinteinen perjantai. Vähemmän ryysistä eikä jurrista porukkaa. Erityistä plussaa siitä että messuilla keskitytään yhä enemmän olennaiseen: kurapyörien hyppynäytökset oli korvattu koeajoradalla, pyöriä on enemmän ja messuharakoita vähemmän. Ihan asiallinen tapahtuma, mukavahan tuolla on käydä ajokauden alkua odotellessa.
 
mikkoyli sanoi:
Soitin kaverille ja se sanoi, että oli 4-5 Africatwiniä ja mihinkään ei saanut istua. Ymmärrän kyllä, että jonkun Superleggeran tai H2 päälle ei pääse, mutta AT on aika tavallinen pyörä jatkossa. Sitä vartenhan messut ovat että saa istua tuntumat. Ei se paranna asiaa, että jotkut harvat pääsivät jopa ajamaan.

Kyllä lauantainakin sai AfricaTwiniin perstuntuman ottaa. Korokkeilla olevien päällä oli "älä istu" laput, mutta oli siinä ainakin yksi lattiatasossa istuskeltavana....
 
Waltsu83 sanoi:
Aihetta sivuten, yhtä asiaa en vain ymmärrä. Miten helvetissä Bemari pitää hintansa käytettynä aivan käsittämättömän hyvin. Käykö kauppa käytetyissäkin yhtä hyvin kuin uusissa ilman vaihtaria? Lähinna tuota hinnan pysyvyyttä vertasin Explorin ja Gessun välillä. -13 vuotinen Gessu halvin nettimotossa 18 000 €. Liikkeessä lähes 20 000 €. Uusi maksaa "pari tonnia" enemmän. Explorer uusi yli 20 000 € ja nettimotossa irtoaa karvan päälle n. 13 000 €.

Tuo uuden Bemarin ostaminen on käynyt nyt vahvasti mielessä. Mutta jos rahoitukselle ottaa ja haluaa eroon päästä niin onko noille tuon hintaisille +18 000 € (mukaan lukien käytettyt) tänä päivänä käteisostajia liikenteessä.

Onhan tuossa varmaan aihetta ihmetelyyn, mutta toisaalta kun GS:ään vähän ruksii niitä lisävarusteita, niin uuden hinta onkin liki (tai ehkä jopa yli) 30t. Eli veikkaan että käytännössä kaupasta ulos ajettavien uusien hinnoissa ero on paljon isompi kuin ero noissa alkaen hinnoissa. Tämä kyllä ihan mutulla....
 
Jep perjantaina sai Africa Twinin päällä istua (ne jotka oli lattialla + se keinussa oleva), korokkeilla oleviin tuli laput kun jotkut niidenkin päälle kiipeili.

Paljon oli perjantainakin porukkaa. Nyt ei ollut oikein mitään hankittavaa niin ei oltu sillä mielellä liikkeellä ja messut tuntuu tylsiltä silloin. Sitten jos ois jo rahat nipussa ja miettisi pyörän tai varusteiden ostoa niin messut on aina ollut tosi hyvä tapahtuma.

Parannusehdotuksia siihen koeajorataan. Laittakaa ensi vuodelle joku näyttötaulu, jossa on pyörien ajoajat ja varaukset. Ei tarvitsisi ihmisten kysellä jatkuvasti henkilökunnalta koska on vapaa ajoaika. Muuten koeajorata oli ok, vähän possujuna-meininki kun puuroutuu helpolla ja moni aloittelija siellä myös ajoi mikä oli hienoa (helppo ja turvallinen paikka ajaa). Yksi mies kippasi Harrikan mutta sekin ihan kävelyvauhdin kaato.
 
Markkinoinnillisesti mielenkiintoista oli se, että ennen näyttelyä tuli monesta tuutista ennakkomainontaa MP16 näyttelyn tiimoilta. Tuli postia, sähköpostia ja tietsikalle bannereita, moottoripyörä valmistajilta, tarvike liikkeiltä ja maahantuojilta. Kun sitten meni näyttelyyn, nuo uutuus tuotteet, pyörät, kypärät, kengät ja sivulaukut eivät olleet esillä ollenkaan...:cruising:
 
Nuo 2013 12990 hintaset Bleidit tuli huomioitua aika vahvasti omassakin porukassa. Itsellä nykytilanteessa on tyytyminen nykyiseen, vaikka tarjous oli kyllä tosi houkutteleva. Kaveri siitä puheli vielä kotimatkallakin.. :grin:

Noin muuten ihan ok messut vaikka pääsikin vasta sunnuntaina pelipaikalle. Eipähän ollut känniörveltäjiä (edes itse!) eikä liikaa väentungosta.
Itsekin huomioin jonkun jo mainitseman seikan että oli mielestäni paremmin keskitytty olennaiseen. Vaikka ne messutytöt kyllä mua ole ikinä haitannutkaan.. :p
 
Husky510 sanoi:
Olisi ollut hienoa nähdä Hondan standillä olisi ollut Honda RC213V-S..........

Onneksi Suzukilla oli real deal. Niitä ois voinut tuijotella ja vertailla tuntitolkulla. Vielä lisäks sama pari ilman katteita. Ei oo paljoo pyydetty :D
 
JMH sanoi:
Onneksi Suzukilla oli real deal. Niitä ois voinut tuijotella ja vertailla tuntitolkulla. Vielä lisäks sama pari ilman katteita. Ei oo paljoo pyydetty :D

Joo, menin vähän "halpaa" kun jossain oli netin syövereissä oli kuva mp-16 ja kuvana siitä Hondasta, kyllä tuli sitä suzukia tapitettua..
 
Omalla kohdalla katse on kääntynyt viime vuosina pois muoviluodeista ja mp-messuilta jäikin parhaiten mieleen mv agusta dragster, x diavel, ducatin monster (160 hv) ja moto guzzin griso.
 
Back
Ylös