• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

MotoRock -07

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja basic
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

basic

pelkkä Antti
MotOrg ry jäsen
Interweb kertoi ihmeellisen tarinan Turussa järjestettävästä MotoRock tapahtumasta. Siellä oli tulevan prätkiä, rokkia ja naikkosia. Meikäläinen on siinä määrin turmeltunut tapaus, että olin suorastaan pakotettu raahautumaan paikalle toteamaan tapahtuman laita.

Ennakko-odotukset olivat jokseenkin korkealla, sillä onhan ohjelma jokseenkin sopiva rokkia kuuntelevalla motoristikansalle, poikamiehiä ja miksei muitakin hellittiin lisäksi alastomilla naisilla. Lauantaina alkuillasta oli kuitenkin todettava ettei kansa ole löytänyt paikalle. Keskusteltuani paikallisen järkkärin kanssa sain kuulla että perjantai ei ollut sekään suoranainen yleisömenestys. Markkinoinnista ja ohjelman vähemmän sivellisestä puolesta keskusteltiin ja arveltiin josko jommasta kummasta löytyisi syypää. Itse motoristitarjonta oli valitettavan suppeaa, pyöriä oli paikalla vain kourallinen ja oheiskrääsän myyjät keskittyivät dildoihin, lakritsaan ja seksikkäisiin asusteisiin. Totuuden nimissä on kerrottava että Orange County Choppersien paitoja oli myös saatavilla. Edelleen kolmannessa hallissa ajettiin reippaasti minimotoilla. Naikkosten osalta oli suorastaan runsauden pulaa, sivummalla pienessä hallissa oli nimittäin suurenmoinen määrä enemmän seksikkäitä neitejä. Ainoa harmitus oli lähinnä se että olivat kovin töissä siellä, suloja olisi päässyt tarkastelemaan pienellä rahalla pieneen koppiin. Meikäläinen on siinä määrin maalaispoika, jotta tuo jäi kokematta, sillä eihän sitä kehtaa koppiin mennä punastelemaan. Jokunen siellä kävi ja muikein ilmein poistui. Päälavalla oli tämän lisäksi Mariahin pikku laulu- ja piirrustus show. Rokin osalta en mene sanomaan juuta enkä jaata, sillä poistuin paikalta ennen orkestereiden pauhua. Ne kertokoon jotka jäivät kuuntelemaan.

Yhteenvetona voisi todeta ettei ihan mennyt putkeen nuo kekkerit. Väkeä oli kohtalaisen vähän ja ohjelma prätkien osalta aika suppeaa. Tosin en tiedä launatai-illan väkimäärää, toivottavasti kasvoi alkuillan lukumäärään nähden. Toisaalta voisi myös meinata että tila oli liian suuri tarkoitukseensa. Toivottavasti järjestäjä ei kuitenkaan masennu ja järjestää jatkossa samantyyppiset kekkerit paremmalla huolella.

Kuvamateriaalia tässä, huomio että ei ole lasten silmille nämä, kovin on osa roisia. K-18
 
Siis mp messut, porno messut ja teräsbetoni samassa paikassa, ei helvetti ei vakuuta
crazy.gif
ja näköjään mariah ja tuo alaston seutulippumieskin tuolla
bawling.gif
 
Eipä saanut ennakkomainonta innostumaan tuosta tilaisuudesta, enkä näköjään jäänyt mistään paitsi kun en paikalla käynyt. Bändit oli ehkä ainoa syy ihmisille suunnistaa tuonne..
 
Tapahtuman markkinointi oli suunnattu lähes täysin kaupunkiin, maaseudulla ei tuosta tainnut kukaan tietää mitään. Puhumattakaan kerhoille tms. mp-porukoille tiedottamisesta/ennakkolippujen tarjoamisesta, sellaisesta en ainakaan kuullut... Ja jos keskiverto motoristi on tällä hetkellä n. 40-50 vuotias perheellinen mies niin ohjelma ei ilmeisesti natsannut tähän ryhmään
biggrin.gif
.
Mahtoiko koko hommalla olla ylipäätään mitään tekemistä moottoripyöräilyn kanssa? Tuo teema Sex-Bikes-Rock'n Roll -tuntui aika teennäiseltä ja sopii ehkä paremmin ison veden takaiseen prätkäkulttuuriin.
 
En tiedä, jotenki kai olen vanhanaikainen ja ihmisten kunniallisuuden ja hyveellisyyden puolesta puhuja. Mutta tällainen Kulttuuri on mielestäni syvältä. Mitä hyvää tuolla saadaan aikaseksi?
 
En tiedä, jotenki kai olen vanhanaikainen ja ihmisten kunniallisuuden ja hyveellisyyden puolesta puhuja. Mutta tällainen Kulttuuri on mielestäni syvältä. Mitä hyvää tuolla saadaan aikaseksi?
Ei kait siinä mitään hyvää yritetäkkään saada aikaiseksi. Jokainen meistä voi tehdä oman valintansa ja joko maksaa sisäänpääsymaksun tai jäädä kotiin. Hieno piirre yhteiskunnassamme. Mitä jos kieltäsimme kaiken johon löytyy jonkinmoista vastustusta niin mitäköhän jäisi jäljelle?
 
kyllähän prätkäkokoontumisetkin voisi kieltää kun siellä soitetaan usein yhteiskunnallisesti arveluttavaa lättähattumusiikkia ja herranjumala, siellä voi joku olla humalassakin.
omg.gif

eivaan. jokaiselle on jotakin ja tapahtumia on kesässä ainakin viisi/vkonloppu. pitäisi pystyä valitsemaan niistä mieleisensä tapahtuman teeman mukaan.

smile_org.gif
 
En tiedä, jotenki kai olen vanhanaikainen ja ihmisten kunniallisuuden ja hyveellisyyden puolesta puhuja. Mutta tällainen Kulttuuri on mielestäni syvältä. Mitä hyvää tuolla saadaan aikaseksi?
Ei kait siinä mitään hyvää yritetäkkään saada aikaiseksi. Jokainen meistä voi tehdä oman valintansa ja joko maksaa sisäänpääsymaksun tai jäädä kotiin. Hieno piirre yhteiskunnassamme. Mitä jos kieltäsimme kaiken johon löytyy jonkinmoista vastustusta niin mitäköhän jäisi jäljelle?
Niin, kun ei saada mitään hyvää aikaan niin sitten pahaa.
tounge.gif
Niin, mitään en ole kieltänyt, enkä kiellä. Saa kai sitä mielipiteensä niin puolesta kuin vastaankin sanoa.
 
Jeps, tuli kanssa käytyä. Mainonnasta sain kyllä käsityksen että pyöriä olisi enemmän kuin se vajaa tusina mitä siellä oli.  Strippareita sentään oli reilusti enemmän kuin pyöriä joten ei se reissu ihan hukkaan mennyt  
033102beer_1_prv.gif
Toivotaan että ens vuonna olisi jopa muutama maahantuoja\alan yritys (muu kuin seksialan, vaikka mukava lisä ovatkin) eksynyt paikalle.
 
En tiedä, jotenki kai olen vanhanaikainen ja ihmisten kunniallisuuden ja hyveellisyyden puolesta puhuja. Mutta tällainen Kulttuuri on mielestäni syvältä. Mitä hyvää tuolla saadaan aikaseksi?
Ei kait siinä mitään hyvää yritetäkkään saada aikaiseksi. Jokainen meistä voi tehdä oman valintansa ja joko maksaa sisäänpääsymaksun tai jäädä kotiin. Hieno piirre yhteiskunnassamme. Mitä jos kieltäsimme kaiken johon löytyy jonkinmoista vastustusta niin mitäköhän jäisi jäljelle?
Niin, kun ei saada mitään hyvää aikaan niin sitten pahaa.
tounge.gif
Niin, mitään en ole kieltänyt, enkä kiellä. Saa kai sitä mielipiteensä niin puolesta kuin vastaankin sanoa.
Saa, niinhän minäkin tein.
 
Ja jos keskiverto motoristi on tällä hetkellä n. 40-50 vuotias perheellinen mies niin ohjelma ei ilmeisesti natsannut tähän ryhmään
biggrin.gif
Ainakin minusta näytti siltä että suurin osa yleisöstä kuului tuohon ryhmään. Lapset vain oli jätetty kotiin ja jossain vaiheessa emäntä vei itse äijänkin kotiin nukkumaan.
biggrin.gif

Markkinointi taisi tosiaan epäonnistua koska yleisöä oli vähän enkä itsekkään juuri mainoksia missään huomannut. Pyöriä oli myös vähän. Toisaalta, bändejä oli ihan hyvin ja laadukkaitakin. Teräsbetonin keikalla oli porukkaa jo aikas paljon. Ehkäpä sitten ensi vuonna on muutakin katseltavaa kuin lavalla heiluvaa lihaa.
 
Tiedotus ja mopojen vähyys. Bongasin ilmotuksen 1 päivää ennen showta jostain ilmaisjakelulehdestä, kävin netissä kattoon että ei oo yhtään isoo mp-kauppaa/maahantuojaa. Siihen se kosahti.
 
Ja jos keskiverto motoristi on tällä hetkellä n. 40-50 vuotias perheellinen mies niin ohjelma ei ilmeisesti natsannut tähän ryhmään
biggrin.gif
Ainakin minusta näytti siltä että suurin osa yleisöstä kuului tuohon ryhmään. Lapset vain oli jätetty kotiin ja jossain vaiheessa emäntä vei itse äijänkin kotiin nukkumaan.
biggrin.gif

Markkinointi taisi tosiaan epäonnistua koska yleisöä oli vähän enkä itsekkään juuri mainoksia missään huomannut. Pyöriä oli myös vähän. Toisaalta, bändejä oli ihan hyvin ja laadukkaitakin. Teräsbetonin keikalla oli porukkaa jo aikas paljon. Ehkäpä sitten ensi vuonna on muutakin katseltavaa kuin lavalla heiluvaa lihaa.
Jospa ne ei kuitenkaan ollut motoristeja vaan päässyt muuten vaan iltalomalle...
tounge.gif

Tuo markkinointi taisi keskittyä Turussa bussien kyljissä olleisiin mainoksiin ja taisi TS:n sivuillakin olla jossain vaiheessa pieni juttu.
 
Back
Ylös