Sawatdii krap! 1200km Pohjois-Thaimaan mutkateitä takana, ja kivaa oli. Ketjun otsikon kanssa ei voi ainakaan eri mieltä olla tämän reissun pohjalta. Tässä hieman raporttia.
Ajovarustepolitiikka meni siten että otin Suomesta mukaan mototakin ja hanskat. Lisäksi ostimme Chiang Maista Snellin umpipotat 700 bahtin hintaan. Halpiskamaa toki, mutta ihan siisti kypärä tummennetulla visiirillä. Muita ajokamoja ei ollut, vaan jalassa farkut ja tennarit. Lisäksi viileiden aamujen takia piti hommata kaulahuivi. Näillä pärjäsi hyvin. Snell jäi Thaimaahan koska olin käytännön syistä liikkeellä pelkällä käsimatkatavarana menevällä matkalaukulla.
Kawasakin 250-kuutioiset D-Trackerit vuokrattiin Pop Car Rentin "pääkonttorilta". Päivävuokra oli 700 bahtia. Popissa homma toimi ihan hyvin, tosin toisella vuokrauskerralla oma moponi ei pysynyt käynnissä millään, ja jouduin vaihtamaan sen toiseen samanlaiseen. Renkaathan noissa oli melko kulahtaneet, mutta muuten suht hyvässä kunnossa olevia pelejä. Tehotkin riittivät 95% matkasta, ehkä muutamalla isommalla tiellä olisin kaivannut omaa motoa alle. Toisaalta oli turvallisempaa ajella noilla kun eivät hyökänneet samaan tapaan avatessa kuin oma Kotari. Mutkateillä ja nousuissa pelasivat oikein hyvin, kivoja pelejä viedä syheröteillä. Ilman aiempaa mp-kokemusta ajellut kaverinikin oli tyytyväinen pyörävalintaan.
Kävimme ensin totuttelemassa päivälenkillä Samoeng Loopilla ja Doi Suthepilla. 120km kivoja teitä, tosin melko paljon liikennettä, varsinkin Suthepilla. Totuttelun tarkoitus oli saada kokemusta ennen pitempää reissua. Kaverilleni mp:llä ajamisesta ja itselleni paikallisesta liikenteestä Täysin keltanokkana kaksipyöräisten suhteen kaverini ei ollut liikenteessä, 125cc skoottereilla kun pärrää käytännössä päivittäin Chiang Maissa. Ja olipa käynyt kiertämässä Samoeng Loopinkin jo aiemmin Honda Wavella, joka puoliautomaattina muistuttaa enemmän esim kevaria kuin skootteria.
Varsinainen neljäpäiväinen mp-reissu mukaili hyvin pitkälti
GT Riderin Golden Triangle Mapia. Meillä oli ko. kartta käytössä, ja se oli todella suuri apu. Parhaat mutkatiet löytyivät kivuttomasti, ja isompien kaupunkien kartat helpottivat majoituksen yms kanssa. Reittimme alku ja loppu oli Chiang Mai, ja yöt vietettiin Fangissa, Chiang Khongissa ja Chiang Raissa. Hotellit maksoivat 500-650 bahtia per yö kahdelta hengeltä.
Jokaiselle päivälle löytyi mukavasti mutkaa, ja myöskin isompaa siirtymää. Ajoimme 9-17 välisen ajan tehokkaasti, yhdellä ruokapaussilla ja useammalla lyhyellä juoma-/kuvaustauolla. Päivämatkat olivat 250-300km luokkaa. Sopiva setti, jaksoi hyvin mutta tunsi myöskin ajaneensa, ja ansainneensa pari Leota ajon päälle
Tiet olivat hyvässä kunnossa. Jonkun verran röykkyä oli, ja välillä myös kuoppaa tai reikää. Päivän kuumimpaan aikaan asfaltti oli myös kuumuuden takia hieman liukkaan tuntuista paikoin. Myös yhteen 20-30km pitkään tietyöhön (soraa) törmättiin. Teiden kunnon suhteen ei siis juuri valittamista. Ja huikean hyvää mutkapätkää löytyi holtittoman paljon, usein sai vaan kallistella jatkuvasti puolelta toiselle.
Liikennettä oli vähän, eikä meille sattunut yhtään vaaratilannetta. Tosin yhden liikennekuoleman jäljet näimme kun skootterikuski oli törmännyt pickupiin, ja makasi hengettömänä verilammikossa tien pinnassa
Yleisesti ottaen liikenne oli siistiä. Maanteillä jokainen meni omaa vauhtiaan, ja tilaa sai hyvin kun piti päästä ohitse. Lisäksi nopeammat menivät sujuvasti ohi. Kaupunkiliikenne, josta tuli kokemusta lähinnä skootterin puikoissa, on omanlaisensa toimiva kaaos. Tarkoittaen sitä että äkkiseltään näyttää sekopäiseltä, mutta toimii yllättävän hyvin. Kaksipyöräisiä on niin paljon että niille löytyy omat välinsä ja autoilijat huomioivat todella hyvin. Sääntöjä ei pahemmin tunnu olevan, mutta yhteispelillä homma toimii. Ja Suomesta tuttu kusipäisyys liikenteessä loistaa poissaolollaan. Itselleni jäi siis hyvä vaikutelma Thaimaan liikenteestä.
Kaiken kaikkiaan loistoreissu, ei voi muuta sanoa. Paljon hienoja maisemia ja upeaa tietä. Mukavia ihmisiä, halpaa bensaa, ruokaa, kaljaa ja majoitusta. Liikenteessäkin pärjäsi. Eipä ole paljoa huonoa sanottavaa, katkaisi mukavasti motoristin talven
muokkaus: pientä korjailua