mopokuume
ESPOO
Motoristi loukkaantui kolarissa Vantaalla
Julkaistu 8.7. 23:41
Vantaa. Nuori mies loukkaantui moottoripyörän ja henkilöauton törmäyksessä perjantaina Vantaalla.
Poliisin mukaan 80-luvulla syntyneen motoristin vammat olivat sen verran vakavat, että hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.
Henkilöauton ratissa ollut 60-luvulla syntynyt nainen oli onnettomuushetkellä humalassa. Hän puhalsi alkometriin 1,32 promillea.
Onnettomuus sattui puoli yhdeksän aikaan illalla Laurintien ja Onervantien risteyksessä Korsossa. Naista epäillään rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Linkki