Olihan tuo kyllä upeaa. Pelko oli katsoessakin läsnä koko ajan. Hyvin veti Aleix homman kotiin. Ja johtaa nyt MM-sarjaa! Kukapa olisi uskonut, että huonoimmat valmistajat kolmen kisan jälkeen ovat Honda ja Yamaha, Aprilialla johdetaan MM-sarjaa, ja Hondan plus Ducatin tehdaskuskit ovat jossakin kympin sakin huonommalla puolella.
Aleix viittasi haastattelussa siihen, että tuskaista oli kun ei ollut pitoa eikä kyennyt siksi omaan rytmiinsä. Olisiko ollut aiempina vuosina valiteltu Dunlopin kumi Moto2 jäljiltä taas syynä. Martin veti hienosti mutta ei päässyt karkuun.
Kerranpa jo Aleixilla meni todella pahasti pitkäksi ja sellaisen sekunnin jäi kärjestä, mietin että näinkö mahtoi taas maallinen valta kadota sormien välistä, mutta hyvin veti takaisin. Upea kisa. Mutta tämä juttu jäi lähes huomaamatta selostajilta, joiden mukaan "ero pysyy lähes samana" ja "mikään ei muutu", jos kohta tuo leveäksi meno juuri ja juuri noteerattiin. Tämä on se harmillisempi ja toistuva aihe johon kyllä toivoisin parannusta.
Supermiinukset jälleen selostajille, jotka pitivät 20 kierrosta ihan omaa podcastiaan MotoGP-luokan ympärillä tapahtuvista asiasta. Vaikka läppä oli sinänsä asiantuntevaa, niin ei radan tapahtumat saa jäädä kakkossijalle, semminkin kun tässäkin kisassa kaikenlaista tapahtui. Toivottavasti ensi viikolla, kun tulee ihan kaikelle kansalle lähetys, saataisiin enemmän ääntä siitä, mitä radalla tapahtuu! Lähes saman selostuksen olisi nimittäin voinut vetää ekan 20 kierrosta katsomalla pelkkää live timingiä. Olihan siinä nyt asiavirheitäkin kuten "Ducati ei ole omalla tasollaan" kun Bagnaialla on yksi piste plakkarissa ja petrasi siihen nähden huikeasti, ja Martin melkein voitti.
Olen ihan varma että kapasiteettia selostajiltakin löytyisi, kunhan fokus olisi ratatapahtumiin. Nykyisellään taso oli lähellä F1-selostusta, ja niissä kisoissa ei (ainakaan aiemmilla kausilla) tapahtunut mitään. No, MotoGP:ssä tapahtuu ja sen vajaan 30 kierrosta saa selostajatkin kyllä olla silmä kovana. Podcastit ehtii toistekin, tai niitä ehtii jatkaa vielä ratatapahtumien hiljennyttyäkin.
Edit: Vielä lopputuloksista. Ehkä vahinkorata jonkun mielestä. Silti AEsp johtaa 7 pisteellä sarjaa. Kenenkään muun kahden peräkkäisen kilpailijan välillä ei ole yli viittä pistettä. Ei liene vahinko.