• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

MotoGP 2017

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mikuni
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jääkone sanoi:
Vaikea kysymys todellakin et kuka vie mestaruuden. Omissa silmissä sarja on ennakkoasetelmiltaan ja kuskikatraaltaan heikoin yli viiteen vuoteen. Sarja
On tyhjentynyt viimeisen muutaman vuoden aikana lahjakkaimmista kuskeista, marc, maverick, pol, Kallio, rabat, redding, rins ja zarco. Nyt ollaan ns best of the rest tilanteessa ja odotellaan kuka sitten lopuista heilahtaa keulille.

Itse henk koht toivoisin, että oliveira pääsisi vääntämään kärjessä jo tänä vuonna vaikka niillä on kotarin tuore projekti alla. Oliveira vaikuttaa omaan silmään selkeällä marginaalilla lahjakkaimmalta kuskilta koko sarjassa jolla on huikean luonteen lisäksi lahjoja todennäköisesti motogp luokkaan ja siellä paikan vakiinnuttamiseen asti.(ei marcin ja mavericin tasoinen mutta voipi olla ens. Vuosikymmenellä top 10 kuski).

Muita todennäköisiä kärjessä keikkujia (haluttiin tai ei) on varmaan luthi, mvds kuskit ja nakagami. Saa nähdä pysyykö noista luthin lisäksi muut tänäkään vionna pystyssä ja tasaisessa suoritustasossa. Jos pelkän tiimin tasoa katsoo niin MVDS pitäis sen pohjalta ottaa 1,2 sijat.

Joo, Luthi ja MVDS'n Morbidelli on ainakin vahvoilla. Alex Marquez oli viime kaudella liikaa kontallaan...

Tossa muuten Kallion Mikan tuoreita ajatuksia kaudesta:

http://www.moottoriurheilu.tv/mika-kallio-tulossa-jannittava-motogp-kausi/
 
Vinales on kyllä huima kaveri. Painoi heti ekoissa treeneissä rataennätyksen ja viime kauden paalupaikka-ajan alle. Lisäksi Ajon ex-kuskit ja rookiet Folger sekä Zarco pitivät Rossin takanaan. Mutta mikä mättää Dovizioso?
 
Leno sanoi:
Vinales on kyllä huima kaveri. Painoi heti ekoissa treeneissä rataennätyksen ja viime kauden paalupaikka-ajan alle. Lisäksi Ajon ex-kuskit ja rookiet Folger sekä Zarco pitivät Rossin takanaan. Mutta mikä mättää Dovizioso?

Sijat 4-11 alle kolmen kymmenyksen sisään. Eli ei toi Dovikaan nyt vauhdillisesti kovin kuutamolla ole?
 
Maverick ja Marc antoi tänään jo esimallia et mitä on odotettavissa aika-ajoissa ja reippaasta aika erosta huolimatta kyl se marc näytti jo reippaasti puristavan. Noiden lisäksi yllättävän moni muukin kuljettaja lähti puristamaan ekan harkan loppuun uusilla renkailla aikakierroksia, vaikka toki noilla on jo kolmen päivän testit alla. Rossi about kympin sakissa ja puoltoista sekkaa tallikaverista + molemmat tech3 viime vuoden pyörillä edellä. Voi hetken miettiä ennen nukkumaan menoa, et mitä poppatemppuja pyörän säädöille pitäis tehdä/kokeilla, että sais hankittua itelleen jo ekaan Qatarin kisaan kilpailukykyisen pyörän ja lähtöpaikan.
Dani ajoi taas hyvin harkoissa vaikka eroa Vinalesiin liikaa jäikin.:thumbup:
 
Leno sanoi:
Vinales on kyllä huima kaveri. Painoi heti ekoissa treeneissä rataennätyksen ja viime kauden paalupaikka-ajan alle. Lisäksi Ajon ex-kuskit ja rookiet Folger sekä Zarco pitivät Rossin takanaan. Mutta mikä mättää Dovizioso?

Dovi ajoi testiä medium renkaalla kisaa varten, eikä mennyt softille. Eiköhän Rossin aikaankin ole joku samanlainen selitys. Ei nää ole vielä aika ajot, vaan testaillaan juttuja aika ajoja ja kisaa varten.
 
hidas57 sanoi:
Treenit pyörii edelleen, nyt moto2 fp2. Mahtaneko tulla myös motogp fp2.

Huomenna vasta. Jakavat kisaviikonlopun ajot qatarissabneljällebpäivälle, muiden kisojen kolmen päivän sijaan. Käytännössä pimeällä ajettavassa kisassa joutuvat tekrmään näin kun about 10 aikaan paikallista aikaa viimeistää radan lämpötila ja kosteus alkavat mennä sellaisille tasoille, että ajamiseen tarvittava pito tippuu vähän liian heikoksi --> vältetään myös turhia kaatoja ja loukkaantumisia
 
Marquez sanoi jo testeissä, että pystyy aika-ajossa / yhdellä kierroksella haastamaan Vinalesin, mutta ei kisassa, koska Vinales pystyy ajamaan pidemmissä stinteissä paljon kovempia ja tasaisia kierrosaikoja.

En tiedä kuvittelenko, mutta Rossi näyttää laihtuneen aika paljon, luuta ja nahkaa nyt. Olisiko pyritty hakemaan kaikki mahdollinen hyöty.
 
Melko yllätys, kun tulin safkan jälkeen katsomaan MotoGP:n FP2:n tulokset:

1. Redding
2. Dovizioso
3. FOLGER !!
4. ZARCO !
5. Vinales
6. Rossi
7. Bautista
8. jne

Onhan tää vasta kauden aloituskisa, mutta kuitenkin. Melkoista. :WAZAAP:
 
Knaku sanoi:
Melko yllätys, kun tulin safkan jälkeen katsomaan MotoGP:n FP2:n tulokset:

1. Redding
2. Dovizioso
3. FOLGER !!
4. ZARCO !
5. Vinales
6. Rossi
7. Bautista
8. jne

Onhan tää vasta kauden aloituskisa, mutta kuitenkin. Melkoista. :WAZAAP:

Joo oudot jampat tuloslistan kärjessä, mutta ton voi lukea niinkin päin et kärjessä on ne jampat jotka yritti saada ittensä aika-ajovedolla harkkojen yhteenlaskettuun kymppiin sen varalta, että qatarissa tulee tänään vielä sade (pääsy toisiin aikaajoihin suoraan). Marc, maverick, dani jne eilisen nopeimmat keskittyivät hinkkaamaan kisasäätöjä koko fp2 ajan eivätkä pistäneet pehmeää nakkia alle ollenkaan.

Redding kärjessä, mutta ei tosta vielä kannata enempiä innostua kun kaveri sai roikuttua lorenzon ja folgerin jonossa väkisin pari kiekkaa.
Tech 3 kyyti kyllä tosi hyvää vaikka on märkäkorvat vielä puikoissa!
Ei tosin näin kauden ekassa kisassa ole kaukaa haettua kun väitän, että ruudukon neljä parasta pyörää ovat tehdasjamput sekä tech3 pyörät (säädöiltään valmiiksi hinkattu ja huippunopea viime kauden päättänyt tehdas yamaha, jolla ajettu voitto myös valenciassa)
 
Sen sijaan, että ihmettelee sijotuksia niin kannattas kattoo tuota aikaeroa kuskien välillä. MotoGP-luokassa 15(!) kuskia alle sekunnin sisällä. Mitäkö tuo tarkottaa käytännössä? No sitä, että pienikin oman tason ylitys tai vastaavasti minimaalinen virhe voi tarkoittaa lähtöruudukossa useamman rivin parannusta/tiputusta. Ja yhdellä lentävällä 1s ero todennäköisesti vieläpä kutistuu kisamitalla, joten hyvää vääntöä odotettavissa ja voittoon pystyviä kuskeja on varmasti enemmän kuin yhden käden sormiin mahtuu.

Edit. Toki FP2:ssa vauhti ei ollut kärjessä niin murhaavaa kuin eilen, mutta toisaalta olosuhteetkin vaikuttaa paljon, joten paha sanoa kuinka vertailukelpoisia eilisen ja tämän päivän ajat ovat.
 
Mikäs juttu noissa Ducateissa on kun kaksi nestesäiliötä vasemmalla ja jokin isompi tötterö normaalilla jarrunesteen paikalla?
 
hidas57 sanoi:
Mikäs juttu noissa Ducateissa on kun kaksi nestesäiliötä vasemmalla ja jokin isompi tötterö normaalilla jarrunesteen paikalla?

Kytkin ja peukalojarru, jotka molemmat nestekäyttöisiä ? Samaa mietin hetken itsekin...
 
Aki Ajon tuoreet kommentit kepeästi Google-kääntäjällä saksalaisesta Speedweekistä:
"Yes, well, at eight o'clock is decided. But I am assuming that we do not experience any traing today. The best thing would be to do the warm-ups tomorrow evening as planned and then the races, hopefully it is dry. Otherwise you would have to move the whole Grand Prix on Monday evening. Because of the start-up I would not do any more theater, you can also determine it by means of the overall evaluation after the three free trainings."

Ja sen perään virallinen vahvistus:
UPDATE: ALL sessions cancelled for the night.
 
Peltsii sanoi:
Melko huvittava kaveri tää cmoren selostaja.. olis varmaan parempi katsella ilman ääniä:

Aivan hirveää paskaa tuo selostajan sönkötys. Hepulla paistaa täydellinen tietämättömyys lajiin noissa jutuissaan. Mahtoi Vesa Kallio olla ihmeissään kun kuunteli pääselostajan jorinoita.
 
Back
Ylös