Onhan tuolla jo alkanut rahan keruu yksityisiltä. Mie jopa kyselin siitä. Tulin lopulta siihen tulokseen, etten aio pidättää hengitystäni odottaessa. Otaksun itseasiassa, että nuo eivät tule saamaan rahoitusta kasaan.
Osakkeiden markkinointi on vähän kökköä. Julkisestihan moisia ei toki saa edes markkinoida ilman fivan hyväksymää esitettä, mutta se on kierretty tavalliseen tapaan. Näille myyjille fivan tarkastus sen sijaan olisi hyväksi. Kyselemälläkään ei selvinnyt, mitä sillä osakkeella saa, miten omistusjärjestelyt menevät jne. Ajo-oikeutta luvattiin tietyksi ajanjaksoksi, mutta osakkeen ostamalla se tuli kalliimmaksi kuin kaavaillulla hinnoittelulla. Ihmetellessäni tätä, asiaan ohjeistettiin suhtautumaan kuten tukisi rataa.
Noh jos haluavat tukea, pyytäisivät sitä, jos haluavat myydä osakkieta, myisivät niitä.
Kun kyselin, millaisia mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin osakkeella saa, jäi taas vastaukset kovin epämääräisiksi. Käsitykseni mukaan osakkeenomistajat eivät ihan suoraan pääsisi kaikenmoisesta päättämään, perusteena tälle sanottiin, että halutaan välttää tilanne, jossa autoilijat ja moottoripyöräilijät kiistelisivät yhtiökokouksessa siitä, montako korvamerkattua päivää kummallekin välineelle kauden aikana on.
Enivei, valitettavaa, että järjestö- tai harrastustaustalta peräisin olevilla tavoilla ei osakeyhtiöperustaisen jutun pyörittäminen tuosta vain onnistu. Ainakin toistaiseksi kaikki oli liian epämääräistä, että rahaa tuohon laittaisin. Jos hommat olisivat selkeämmät, voisin rahan tuhlaamista harkitakin. Omilleenhan tuosta tuskin koskaan kukaan pääsee, mutta osakkeella pitäisi saada muutakin kuin epämääräisyyttä ja ajo-oikeutta pariksi vuodeksi.
Toivon sydämestäni, että tuo hanke onnistuu ja parin vuoden päästä on rata valmis. (Vaikka aika kaukana Oulusta asunkin).
Kaukana? Ei musta ainakaan yhtään liian kaukana.
Kyllä minäkin siis rataa tänne toivon, vaikka skeptisesti toiveeni toteutumiseen suhtaudunkin.
EDIT: vois opetella lukemaan. Sehän kirjoitti itse olevansa kaukana Oulusta, eikä että rata olisi. Nooh. Aina ei vain voi osata.