• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Moottorirata Iittiin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja madagi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Mikeyx sanoi:
Mikähän ratahankkeen bisneslogiikka lienee ollut?

Jos kustannusarvio on 25 M€, niin radan pitäisi välittömien kulujen kattamisen jälkeen tuottaa vuosittain karkeasti kolmisen miljoonaa euroa, jotta rata maksaisi itsensä esim. 20 vuodessa ja sijoittajat saisivat samanaikaisesti tuottoa sijoittamalleen pääomalle. Eli mistä lienee tulorahoitusta ajateltu saatavan?

Suomi on mp -valmistajien kannalta täysin marginaalinen markkina-alue, eikä Suomen valtio ole valmis voitelemaan Dornaa. Niinpä MotoGP -ajot jäisivät tod.näköisesti siihen ensimmäiseen sopimukseen.

Kyllä minusta olisi kiva katsoa MM-sarjaa paikan päällä, ja olisi hienoa jos Suomessa olisi kansainvälisen mitan rata. Mutta taloudellinen realismi heittää märän tiskirätin noiden haaveiden naamalle?

Tässä kalkyylissä pitää muistaa, että apu-/tukirahojen vastineen oletetaan tulevan uusina työpaikkoina, matkailutuloina jne. joten niiden osuus voidaan vähentää siitä sijoitetusta pääomasta jolle pitäisi jotain kotouttaa. Lisäksi pitää muistaa, että 25m€ on budjetti (jonka pitämiseen en itse usko) joka voidaan kerätä vaikka sponsoritulona jolloin vastineen oletetaan jälleen tulevan muuta kautta. Tuskin Hjalliskaan aikanaan joutui hartwallille mitää tulouttamaan.

Koko budjettisummaa vastaan ei siis nähdäkseni tarvitse olla suoranaista tuottoa. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että laski miten vain niin tiukoille vetää.
 
Minkähän verran Dorna haluaa kisaoikeuksista?

Mulla ei ole mitään hajua MotoGP:n lippujen hinnoista, mutta kokeillaan:

70.000 katsojaa x 200 €/katsoja = 14 M€. Jos on normaali 24 % verokanta, niin tuloa tulisi 11 M€/kisaviikonloppu.
Tuosta sitten kulut pois...
 
Olen ymmärtänyt että Dornan haluama kynnysraha kisojen tuomisesta radalle on noin viidestä miljoonasta eurosta reiluun kymmeneen miljoonaan euroon. Kymi-ring aloittelevana ratana voisi saada kisat maksamalla noin 5-7 miljoonaa euroa.... Taitaa olla Pohjolalle liian kova rasti.

Jos ajatellaan että Suomessa pyydettäisiin katsojilta kisaviikonlopun lipusta 200 - 300 euroa per henkilö - keskivertoperheeltä 800 - 1200 € - niin samalla voidaan heittää hyvästit toiveista saada se vähintään 100 000 katsojaa joka on lienee minimi jolla päästään voitolliseen tulokseen kohtuullisilla lippuhinnoilla. Oletan että maksuhalukkuutta, laajemmissa piireissä, voi löytyä suunnilleen 75 - 120 euroa maksaville lipuille. Yhtälö on, lievästi sanottuna, vaikea. Ehkä jopa mahdoton.
 
Viimeksi muokattu:
Ei aleta kaivamalla kaivamaan kuoppaan ratahanketta. On siinä onnistumisen mahdollisuudetkin. Ei kaikkia tuloja tarvi lipputuloina kerätä.
Itse ainakin koitan olla maalamatta piruja seinille ja siten olla luomatta omalta osaltani epäluuloja mahdollisille rahoittajille.
Mediassa ja viherpiiperöissä näitä kivittäjiä on ihan tarpeeksi muutenkin.
 
Miikaael sanoi:
Ei kaikkia tuloja tarvi lipputuloina kerätä.
Vielä kun suomalaiset retardit päättäjän paikalla ymmärtäisivät tämän. Jenkkilän mantereella lipun hinnat on yleisesti iha helvetin halpoja jefu- tai änärimatseihin, sekä useimpiin autokisoihin (ovaali tai road). Ne on sentää ymmärtäneet sen, että oheiskrääsällä ja virvoikemyynnillä ne voitot tehdään. Jos ne nostais lipun hinnat samalla retupolitiikalla kuin suomalaiset tekee, ni niillä kääntyis hommat äkkiä miinukselle.
 
santerik sanoi:
Eikö ne perkule voisi jo kokeilla rahan keräämistä pienemmissä kuin miljoonan euron erissä.

Yksityisille:
200€ numeroitu t-paita jossa lukee "rakensin iitin moottoriradan"
500€ t-paita ja nimi johonkin tauluun varikolle
999€ samat kuin yllä, mutta lisäksi naapurin nimi kusilaarin kupeeseen
n0 000€ paikka taivaasta

Yrityksille:
5000€ nimi tauluun
10 000€ nimi vähän isommalla tauluun
200 000€ nimetty mutka ensimmäiseksi kymmeneksi vuodeksi

Ei näillä yksistään rataa rakenneta, se on saletti. Jos noilla eväillä saataisiin kasaan puolisen miljoonaa (sata yritystä voisi hyvinkin löytyä) niin sillä hetken siirtäisi hiekkakakkua paikasta toiseen työmaalla JA sillä viestitettäisiin, että radasta kiinnostuneita on olemassa.
Kannatetaan ja osallistuisin heti!
 
Jos katselette sen kymiringmiehen (jonka nimeä en nyt muista) esityksen meidän syyskokouksessa, niin sieltä se bisnesmalli löytyy. Sanoi että RADALTA se raha EI tule, vaan sen radan ulkopuolisen infran vuokraamisesta erityyppisille yrityksille.
 
Mikeyx sanoi:
Minkähän verran Dorna haluaa kisaoikeuksista?

Mulla ei ole mitään hajua MotoGP:n lippujen hinnoista, mutta kokeillaan:

70.000 katsojaa x 200 €/katsoja = 14 M€. Jos on normaali 24 % verokanta, niin tuloa tulisi 11 M€/kisaviikonloppu.
Tuosta sitten kulut pois...

MotoGp- lippujen hintoja lähivuosilta:

Assen: Keskihintainen istumapaikka kisapäivälle n.60€.
Harj.- ja aikajopäivät n25-30€ (kelpaa kaikkiin katsomoihin)

SachsenRing: viikonlopun istumapaikka, Kaarre 13,n.140€.

RedBull-Ring: viikonlopun istumapaikka, OstTribune (kaksi viimeistä mutkaa) n.150€.

Brno: viikonlopun yleislippu (rinnekatsomot), n.70€.

Hinnat ennakkomyynti hintoja. Eipä niihin Brnoa lukuun ottamatta paikan päältä juuri saakkaan.
 
Miikaael sanoi:
Ei aleta kaivamalla kaivamaan kuoppaan ratahanketta. On siinä onnistumisen mahdollisuudetkin. Ei kaikkia tuloja tarvi lipputuloina kerätä.
Itse ainakin koitan olla maalamatta piruja seinille ja siten olla luomatta omalta osaltani epäluuloja mahdollisille rahoittajille.
Mediassa ja viherpiiperöissä näitä kivittäjiä on ihan tarpeeksi muutenkin.

Olet aivan oikeassa.
On harmillista että meille suomalaisille on sisäänrakennettuna hyvin voimakas negatiivisuus.
"Ei siitä mitään tule, vituiks se kuitenkin menee..." jne. jne.
Yritetään olla vähän positiivisempia, yleensä se tuottaa tulosta. :thumbup:

shyhander sanoi:
Jos katselette sen kymiringmiehen (jonka nimeä en nyt muista) esityksen meidän syyskokouksessa, niin sieltä se bisnesmalli löytyy. Sanoi että RADALTA se raha EI tule, vaan sen radan ulkopuolisen infran vuokraamisesta erityyppisille yrityksille.

Sinäkin olet aivan oikeassa.
Turha meidän on laskea projektin kannattavuutta ratavuokrien tai lipputulojen kautta.
Iso raha tulee ihan muualta, lähialueen (alan) yrityksiltä, testiradoilta, koulutuksista jne.
Projektin taustalla olevat "laskutikkumiehet" ovat varmasti tuon osanneet laskea.

Lisäksi, sijainniltaan KymiRing saattaa olla sijainniltaan melko mainio.
Kun asiaa ajattelee isommassa mittakaavassa.

Toivotaan että projekti saadan vietyä suunnitellusti maaliin.
 
Goofy S sanoi:
Toivotaan että projekti saadan vietyä suunnitellusti maaliin.

Tätä toivoo varmasti kaikki. Ja minä, perus pessimisti, jaksan uskoa, että toi rata tuonne tulee, ja kisat järjestetään. Toistan itseäni todetessani, että mikäli kotimaisella rahalla, niin sitten sinne saadaan ulkomaisia sijoittajia.

Vaikka naapurimaan maine onkin tällä hetkellä hieman huono länsimaissa, niin jossain vaiheessa se muuttuu. Joko normaaliksi, tai sitten parempaan suuntaan. Mikäli tilanne jatkuu samanlaisena, niin veli venäläisellä on sen verran sijoitettavaa ja pelisilmää, että sieltä sitä rahaa tarvittaessa saadaan. Ei kaikkien taalereita ole vielä jäädytetty, ja käyhän brititkin kauppaa (ihan virallista sellaista) Venäjän kanssa, vaikkei siitä juuri meidän uutisissa jakseta mainita yhteneväisen länsirintaman takaa. Ja onhan KymiRingin laskelmissa melko vahvasti näkyneet Pietarin talousalueen mahdolliset kisaturistit jne. Ja kun tuo idän suunnan turismi on taas lähdössä nousuun tänne Härmän suuntaan, niin on vain ajan kysymys milloin...
 
Knaku sanoi:

Kiinalaisille jos soittaisivat niin rata olis pystyssä ens viikolla. :;): Saisvat autotehtailleen testauspaikan. Tai siis ne sijoittavat tahot siellä jotka ostelee länsimaisia autonvalmistajia/osia niistä niinku tavan tallaajat karkkia.
 
compinho sanoi:

Ei niin tyhmä ajatus. Etenkin kun muistetaan, että juuri muutamia viikkoja sitten oli uutisointia kuinka Kouvolasta lähti tavarajuna Kiinaan. Suomen tunnettuus kasvaa tuolla alueella koko ajan. Ja noiden autonvalmistajien osalta Kouvolasta Lappiin talvitesteihin on melko paljon lyhyempi matka kuin vaikka Kiinasta, osaamista meillä on myydä vaikka minne ja suomalaiset tunnetaan rehellisinä työntekijöinä.

Vahvistaa edelleen mun uskoa tuohon radan tulemiseen. :thumbup:
 
Pitäsikö Manu kaivaa mullista:)

"Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."
"Kyllä se siitä."
"Tarttis tehrä jotain."
 
Knaku sanoi:
Tätä toivoo varmasti kaikki. Ja minä, perus pessimisti, jaksan uskoa, että toi rata tuonne tulee, ja kisat järjestetään. Toistan itseäni todetessani, että mikäli kotimaisella rahalla, niin sitten sinne saadaan ulkomaisia sijoittajia.

Vaikka naapurimaan maine onkin tällä hetkellä hieman huono länsimaissa, niin jossain vaiheessa se muuttuu. Joko normaaliksi, tai sitten parempaan suuntaan. Mikäli tilanne jatkuu samanlaisena, niin veli venäläisellä on sen verran sijoitettavaa ja pelisilmää, että sieltä sitä rahaa tarvittaessa saadaan. Ei kaikkien taalereita ole vielä jäädytetty, ja käyhän brititkin kauppaa (ihan virallista sellaista) Venäjän kanssa, vaikkei siitä juuri meidän uutisissa jakseta mainita yhteneväisen länsirintaman takaa. Ja onhan KymiRingin laskelmissa melko vahvasti näkyneet Pietarin talousalueen mahdolliset kisaturistit jne. Ja kun tuo idän suunnan turismi on taas lähdössä nousuun tänne Härmän suuntaan, niin on vain ajan kysymys milloin...

Kait se ainoa mihin voi tarrata.... tuo äveriäiden itäturistien sankka joukko.

Suomalainen perusturisti on päivä päivältä enemmän sen tosiasian edessä, että lompakko ei vaan riitä kotimaassa rälläämiseen ja kun vielä vertaa hinta-laatusuhdetta Italia-Ranska-Epsania niin homma on taputeltu😔.

Jo pelkkä viikonlopun veto kestää eessuntaas lennotkin tuonne vanhan mantereen puolelle.... ja jää vielä "tienistin puolelle"😆. Aika surullista mutta totta😢.
 
Bone sanoi:
Kait se ainoa mihin voi tarrata.... tuo äveriäiden itäturistien sankka joukko.

Suomalainen perusturisti on päivä päivältä enemmän sen tosiasian edessä, että lompakko ei vaan riitä kotimaassa rälläämiseen ja kun vielä vertaa hinta-laatusuhdetta Italia-Ranska-Epsania niin homma on taputeltu.

Jo pelkkä viikonlopun veto kestää eessuntaas lennotkin tuonne vanhan mantereen puolelle.... ja jää vielä "tienistin puolelle". Aika surullista mutta totta.

Olin kesällä Brnossa kattomassa kisoja. Tuli puhetta saksalaisten kanssa Kymin kisasta. Sanoivat, että ilman muuta tulevat katsomaan, mutta ottavat auton täyteen kaljaa kun täällä kaikki on niin perkeleen kallista. :bisseä:
 
-JuhaK- sanoi:

Varsinkin olut, johon ensi vuoden alusta vielä 5% korotus. Tukholmassa, jossa asustelen toistaiseksi, niin Systembolagetissa ~5,5% olut 0,5 l tölkissä maksaa kaikkea 10.90 ja 15.90 kr välillä eli noin 1,20 - 1,70 €. Toki ei ole ulkomailta tuotua olutta, mutta kyllä sitä kelpaa iltaisin maistella. Täällä saat nippa nappa pienen kolmostölkin tuohon hintaan. :hanuria:

Ja ravintolassa hinnat? Ei kannata täällä edes mainita. Alkaa vaan ihmisiä harmittamaan.
 
Knaku sanoi:
Ja ravintolassa hinnat? Ei kannata täällä edes mainita. Alkaa vaan ihmisiä harmittamaan.

Tossa yks ilta keskustassa "narikka" tais maksaa 17€, se että pääs juomaan 8€ karhu tuoppeja. :hanuria:

Ja ei, ei ollut ees live bändiä.
 
Joo mäkin olen tolla positiivinen asenteen kannalla, koitettaisko tsempatai näitä puuhamiehiä eikä ampua haaveita ja plänejä alas kun faktatietoa on melko vähän käytettävissä.

Mitä mä oon tuolla Euroopan kisoja katsomassa ollessa jutellut satunnaisten ihmisten kans, kaikki on tienneet Kymiringin ja luvanneet tulla paikalle!

Ja rahaa on maailmalla, esim. venäläisellä rahallahan toi uusi Kalasataman silhuettikin on nousemassa...Antaa ukkojen yrittää, kyllä siellä vielä ajetaan!
 
samserious sanoi:
Siis olet sitä mieltä, että toi vaatimaton rahan puute ei vaikuta tähän millään lailla? Hienoahan toi olis, mutta en mää kyllä vielä tohon usko :)
Toi kerhon enskalenkki menee tossa vieressä ja siinä kun on käynyt ajelemassa, niin viimeiseen 3kk tuolla alueella ainoat tapahtumat on ollut koppien katoilla puvuissa patsastelua...

Jos nyt pahin skenaario tapahtuisi, eli työt eivät jatkuisi niin kelaappas: Teiän kerho sais siihen Tillolan vanhan hiekkalenkin paikalle ihan helvetinmoisen crossiradan ja varmasti Suomen pisimmän pattisuoran :grin: Tai vaikka vähän erilaisen flat trackin.
Eli taidatte selviytyä voittajina kävimitenkävi.
 
Ilmeisesti ongelmia ei ole ainakaan toistaiseksi saatu ratkaistua.
Eritasoliittymien tarjoukset ovat voimassa helmikuun alkuun saakka. Jos päätöksiä ei sitä ennen saada tehtyä raukeavat urakkatarjoukset mikä tarkoittaa uutta tarjouskierrosta. Se taas vie 6kk ennen kuin rakennustyöt voidaan aloittaa. No perjantaina on taas Eurojackpotti jaossa. Mikäli voitto napsahtaa niin voin ainakin harkita rahan lainaamista hankkeelle. Rahoitus on siis käytännössä varma.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005518701.html
 
Back
Ylös