• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Moottorirata Iittiin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja madagi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Patukka sanoi:
Iitin kunnanvaltuusto päätti tiistaina, että moottoriratayhtiölle myönnetään 23 462 euron pääomalaina. Kouvolan kaupunginhallitus sen sijaan päätti lokakuussa, ettei kaupunki toistaiseksi ole mukana hankkeen käytännön valmisteluissa.

— Kouvolan vetäytyminen tietysti ihmetytti, kun se on ollut kuitenkin alusta lähtien hankkeessa mukana ja primus motorina. Olen kuitenkin käsittänyt, ettei Kouvola ole lopullisesti heittänyt kirvestä kaivoon. Sielläkin odotetaan vain hankkeen starttia.

Tjaa-a, voi olla vaikutuksensa silläkin, etä Iitti on kovaa vauhtia eroamassa Kaakon kulmalta ja tulossa osaksi Päijät-Hämettä ja Lahtea.
 
Viimeksi muokattu:
Oliskohan se kiva mennä ensi kesänä tuonne Kouvolaan vaikkapa tuhannen pyörän voimalla (tällainen orkesteri on olemassa; olen kuullut). Valloittaa ravintolat ja nakkikioskit, syödä ja kaffitella; tuhlata vähän rahaa... ainakin nämä yrittäjät tykkäisivät.

Wingit voisi vähän laittaa musaa soimaan jne.

Ai että ihmiset eivät tykkäisi "päristelystä"? Enpä usko, että näin kävisi..varmaankin vain mukavaa ohjelmaa katukuvaan.
 
W-P sanoi:

Tekeydytkö ymmärtämättömäksi, vai etkö tutustunut lehtykäisen sisältöön, siis todella...?
Mainittakoon, että olin kovasti mm. touhuamassa HMKP2011 tapahtumassa Lahdessa, mikä olikin hieno ja positiivsesti koettu asia, mm. mainitsemallasi tavalla.:D Semmonen abaut 1300 pyöräkuntaa.
 
Motoristi1958 sanoi:

Ööö, meni vähän ohi:) Olin juu mukana Lahdessa letkassa; oli hieno tapahtuma ja katsojia oli tien varsilla...:peukutpystyyn:
 
W-P sanoi:
Ööö, meni vähän ohi:) Olin juu mukana Lahdessa letkassa; oli hieno tapahtuma ja katsojia oli tien varsilla...:peukutpystyyn:

Joo, kokemuksesta voin vakuuttaa, että tämäntyyppiset motoristitapahtumat otetaan ilolla vastaan.
oli meinaan tilipäivä monelle sataman yrittäjälle.:thumbup:

Ja sitten palattaneen tuohon rata-asiaan.
 
Heksa sanoi:

Tämä seuraavanlainen uutinen tuli muutampäivä edellisen perästä. Enpä vaan muistanut laittaa linkkiä.

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2012/12/18/Iitin+moottoriradalla+on+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%A4+my%C3%B6s+puolustusvoimille/2012214877587/4

Tämä on vähän kaksiteräinen miekka.
Hyvä jos puolustusvoimat voisivat käyttää rataa ajoharjoitteluun. Sillä on radan saamisen kannalta painoarvoa.
Toisaalta vekaranjärven varuskunnassa rekkakuskeja koulutetaan paljon. Veisivät varmasti vuoroja kesällä muilta käyttäjiltä. Talvella on tilaa.
Ja jokainen tietää, että diesel on liukasta. Sitä ei mutkiin kaipaisi.
 
Heksa sanoi:
Tämä seuraavanlainen uutinen tuli muutampäivä edellisen perästä. Enpä vaan muistanut laittaa linkkiä.

http://www.kouvolansanomat.fi/Onlin...äyttöä+myös+puolustusvoimille/2012214877587/4

Tämä on vähän kaksiteräinen miekka.
Hyvä jos puolustusvoimat voisivat käyttää rataa ajoharjoitteluun. Sillä on radan saamisen kannalta painoarvoa.
Toisaalta vekaranjärven varuskunnassa rekkakuskeja koulutetaan paljon. Veisivät varmasti vuoroja kesällä muilta käyttäjiltä. Talvella on tilaa.
Ja jokainen tietää, että diesel on liukasta. Sitä ei mutkiin kaipaisi.

Tuskinpa heillä olisi edes aikomusta ajaa itse rataa vaan hanke mahdollistaisi erillisen harjoitusalueen liittämisen samaannyhteyteen
 
GuessWho sanoi:
Tuskinpa heillä olisi edes aikomusta ajaa itse rataa vaan hanke mahdollistaisi erillisen harjoitusalueen liittämisen samaannyhteyteen

Eivät varmaankaan yhdistelmillä rataa aja, mutta eiköhän siinä säästösyinä aluksi ajeta vaikkapa pääsuoralla. Jos ja kun rata laajenee, niin sitten toivottavasti tulee erilliset alueet ajoharjoittelulle ja dragracingille.
Tovottavasti heti alussa tekevät alueen ajoharjoittelulle.
 
Motoristi1958 sanoi:
Sata kertaa parempi kuin yksikään Golf-kenttä!

Nono. Saa sellaiselta joku töitä sentään, vaikka kesälomien kanssa onkin vähän niin ja näin :kääk:

Edit: Voisin kyl vaihtaa Iittiin sitte töihin :jippikaijee:
 
Heksa sanoi:
Tämä seuraavanlainen uutinen tuli muutampäivä edellisen perästä. Enpä vaan muistanut laittaa linkkiä...

Sillä on radan saamisen kannalta painoarvoa.
Toisaalta vekaranjärven varuskunnassa rekkakuskeja koulutetaan paljon. Veisivät varmasti vuoroja kesällä muilta käyttäjiltä. Talvella on tilaa.
Ja jokainen tietää, että diesel on liukasta. Sitä ei mutkiin kaipaisi.

Vielä muutama vuosi sitten veijareiden ajokoulutus aloitettiin ns P-kauden jälkeen eli kesän saapumiserällä about syyskuun alussa. Talven saapumiserän kuskit on kesän alkuun mennessä jo koulutettu, joten vähissä taitais olla ns päällekäiset vuorot, jos samaa rataa ajelisivat. Mutta epäilenpä, että jos puolustusvoimilta pyydetään osallistumista kustannuksiin, niin noinkohan rahaa riittää?
 
Jep, nousi iho kananlihalle. Tuosta tulee fantastinen juttu.

Laitan tähän linkin, jonka olen johonkin yhteyteen jo aiemminkin liittänyt. Jotenkin tulee nostalginen olo (vaikken nyt ihan noin vanha ole). Koko hanke on minulle vähän niinkuin kunnianosoitus noille vanhoille staroille ja toki kaikille moottoriurheilun edustajille kautta aikain.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/10_elaintarhan_ajoissa_ennatysyleiso_4403.html#media=4413

Tuossa muutama päivä sitten muuten jannu löysi 15ke huoltoaseman vessasta. Palautti kassalle ja kyselemään tuli venäläinen mies perheineen. Olivat menossa Tahkolle hiihtolomalle! Melkoinen kassa mukana. Niin että miten liittyy rataan.....jos haluat suurta niin pitää ajatella suuresti.... nykyään maksavia asiakkaita löytyy kyllä....
 
Jos toteutuu niin riemu ja juubel on kyllä mahdoton! :)

Jotkut Kouvostoliiton viherpunikit tuota ovat toki vastustaneet, mutta onneksi sentään Iitti on homman takana.
 
Upea juttu, että hanke menee eteenpäin ja kerrankin on hankkeeseen saatu sellaiset vaikuttajat jotka asian pystyvät viemään loppuun saakka. Jos Kari O. Sohlberg ei saa hanketta lobattua byrokratian rattaista läpi, niin silloin olisi muidenkin turha yrittää.

Innolla odotan, kuitenkin peläten, että ratavuokrat ovat liian kovat meille ratapäiväjärjestäjille.
 
Juutana sanoi:

Jos huntin pintaan sais ratapäivän, niin kai muutamalle päivälle riittäis hurjia tulemaan. :dunno: (OT spekulointia.)

Ratalayout lupailee hyvää, jotta ei auta kuin pysyä hengissä. Hatun nosto puuhamiehille.
 
Juutana sanoi:
Innolla odotan, kuitenkin peläten, että ratavuokrat ovat liian kovat meille ratapäiväjärjestäjille.

uskoisin kovasti että kun takana on Herrat Sohlberg ja Mahonen, ratavuokrien taso ja käytön haluttavuus on aika tarkasti mietitty etukäteen. Kummankin herran elämäntyö on moottoriurheilun eteenpäinvienti, uusien nousevien tähtien löytyminen ja mahdollistaminen. Ainakin itse olen suht luottavaisin mielin, ottaen kuitenkin huomion että kustannuspaineet ovat melko suuret. Aika usein lupaehtojen perustana on ehto välttää sitä että harrastaminen olisi vain harvojen herkkua, etenkin silloin kun mukana ovat kunnalliset tahot.
 
Vihdoin. Rata aloittaa toimintansa 2016 ja täysin valmista pitäisi olla 2018 :-) Onneksi ei tarvinu sukupolvia odotella.
 
JMH sanoi:
Jos huntin pintaan sais ratapäivän, niin kai muutamalle päivälle riittäis hurjia tulemaan. :dunno: (OT spekulointia.)

Ratalayout lupailee hyvää, jotta ei auta kuin pysyä hengissä. Hatun nosto puuhamiehille.

Lähin verrokki löytynee tuolta Gotlannin saarelta tällä hetkellä. Siellä tosin ajokausi taitaa olla jonkin verran pidempi, joten sen myötä vuokra ehkä vähän alhaisempi. Veikkaan, että ~200€ per nassu voi olla ihan realistinen hinta ratapäivälle uudella GP-luokan radalla. Toki pitkälle radalle mahtuu enemmän populaa myös, joten kustannus jakautuu potenttiaalisesti useamman käyttäjän kesken.

Hemmetin hieno juttuhan tämä radan eteneminen on. Toivotaan, että muutaman vuoden päästä saa etsiä tonnariin pitkää välitystä, että riittää kulku tuolle suoralle. Taitaa mennä 200mph rikki Superbikella. :jippikaijee:
 
Back
Ylös