Jee, lisää kortillisia liittyy seuraan!
Kävin lukemassa foorumia huhtikuusta saakka ja täytyy sanoa, että epäilin, että näinköhän saan korttia tänäkään vuonna, kun aina on tullut lykättyä. Ajattelin nyt sepustaa vähän tuleville inssikokelaille omista kokemuksista...
Nyt sitten ilmoittauduin toukukuussa koulunpenkille ja istuin pakolliset 6 oppituntia räkänokkapiikkikorttilaisten kanssa. Itse olen mies jo 30 paremmalla puolella.
Ekat ajotunnit tuntuivat uskomattoman vaikeilta, vaikka autoilua on takana 12 vuotta! Hyvä että liikkeelle pääsin. Jujuun pääsi kyllä aika mukavasti mukaan, kun ei pelännyt lisätä kaasua ja päästää kytkintä todella varovaisesti ylös. Seuraavilla tunneilla ajeltiin käsittelykokeita, ja voin rehellisesti sanoa, ettei yksikään niistä olisi mennyt ensimmäisellä läpi. Monet eivät vielä kymmenennelläkään, enkä pidä itseäni mitenkään motorisesti puutteellisena. En vain ollut ajanut moottoroidulla kaksipyöräisellä sitten 13-14 ikävuosien mopotestailujen.
En todellakaan ollut itsevarma käsittelykokeista, kun tänään 2 kuukauden ajotauon jälkeen mentiin aamulla Tattarisuolle. Tunnin verran pyöritin pyörää ranteet ja sormet krampissa ennen koetta. Useimmat tehtävät eivät menneet ensimmäisellä läpi. Pujottelu ei sinne päinkään.
No aika loppui ja oli käsittelykokeen ja inssin aika. Ei mitään, yritin olla hermostumatta. Hidasajo meni ok. Seuraavana pujottelu. Hoin itselle koko ajan "pää kylmänä, pää kylmänä!". Muuten meni hyvin mutta oikealle käännyttäessä alkoi vispata niin perkuleesti. Uusiksihan se meni, vaikkei jalka maassa käynytkään. Ajattelin jo että tähän se tyssäs. Uusintakierroksella annoin kaasua oikein urakalla ja luistatin kytkintä perusteellisesti. Trafin mies totesi, että no niin, nythän se meni asenteella
Muut menivätkin sitten jo ensimmäisellä, vaikka jarrutus menikin parikymmentä senttiä pitkäksi.
Inssiin kun lähdettiin niin yritin muistaa, mitä oli opetettu. Kääntele päätä pöllön tavoin risteyksissä. Aja paria kilometriä tunnissa hitaampaa. Muista ajolinjat käännyttäessä... ym...
Vain yhdessä vasemmalle kääntyvässä risteyksessä mokasin, kun änkesin liian pieneen väliin. Hetken kävi jo mielessä, että siinäköhän se oli? No ajeltiin loppuun. Lahden motariakin mentiin jossain vaiheessa niin pitkälle, että epäilin päätyväni ties minne.
Koe loppui ja inssi tokaisi heti, että miltäs vaikutti. Mainitsin risteyksestä, ja inssi oli samoilla linjoilla kanssani, mutta ei kuitenkaan pitänyt sitä hylkäyksen veroisena mokana. Eli kortti tupsahti taskuun
Tsemiä kaikille, joilta meinaa usko ja vääntö ranteistä / sormista loppua! Pää kylmänä pystyy näköjään ihmeellisiin asioihin!
Kiitos kaikille muille kirjoittaneille ja tukea jakaneille!