Meillä tapahtui eilen pieni ihmei. Ihme ei ole suhtautumisen muutos sinänsä (yllätys olisi ollut se, jos syyskuuhun mennessä mitään ei olisi tapahtunut; 15 avioliittovuoden jälkeen sitä jonkun verran tuntee toista) vaan sen nopeus.
Kehityskulkuhan oli seuraava:
"Etkä hanki sellasta tappovehjettä." -> pari viikkoa -> "Jos haluat omilla rahoillas sellasen hankkia, niin hanki vaan, mutta mä en haluu olla sen kanssa missään tekemisissä." (Tässä vaiheessa aloin kiertää putiikkeja ja tein kaupatkin.) -> reilu kuukausi -> "Viikonlopuksi on luvattu lämmintä ja aurinkoa. Haeksää sen nyt sitten kotiin? Minkä värinen se muuten on?" -> 2 päivää -> eilinen.
Ajoin siis mopottimen kaupasta kotiin. Vaimo tuli kadun varteen katsomaan. "Ai se on
tommonen... sen on vähän... retrohenkinen?" (Tässä vaiheessa sydän sykähti: vaimo pitää vanhoista autoista, ja jos tilavampaa autoa tarvitsisimme, tahtoisi sen Syslerin retro-cruiserin.) "Mää luulin että se olis sellainen kun Housella telkkarissa (=muoviluoti). *tuumimistauko* Toi on oikeastaan aika hieno."
Kului tunti. Tehtiin sapuskat ja juotiin kahvit. "Siihen vissiin oikeasti mahtuu kaksi kun siinä on se selkänojakin." Bingo.
Tästä päästiin aika nopeasti siihen, että minun pitää käydä aika ajoin ajelemassa jotta vanhat taidot vertyvät ja totun pyörään sen verran että voi ottaa kyytiläisen.