G
Guest
Guest
Koto-Suomi tuntuu ankealta ja kylmältä osan aikaa vuodesta ja siihen on ihan järkeenkäyvät syytkin olemassa, tänä aamuna kuitenkin pystyin vielä käymään pippeli paljaana aamukusella kotipihalla tuntematta kylmyyttä, ankeutta tunsin ainoastaan töihin lähdön vuoksi.Mutta jos tää koto-Suomi tuntuu ankealta ja kylmältä. muuttakaa Kreikkaan!
Tuon ankeuden ja kylmyyden vuoksi en ala muualle muuttamaan, muuttopuuhiin en ala myöskään silloin, kun kaikenmaailman Sepät suuressa viisaudessaan saavat päähänsä sen, että motoristien kuolemien suurin syy on nykyisten moottoripyörien kolmeensataan yltävä huippunopeus.
Kuolleiden lukumäärä on siis (ikävä kyllä) kasvanut viime vuodesta, onko moottoripyörien määrän suhteen tapahtunut muutosta, ja jos on, niin mihin suuntaan? Vai onko seppien puheissa jo tuo kuolleiden määrä suhteutettu moottoripyörien määrään?
Iltapaskalehdet ovat hauskoja läpysköitä, kukkahattukansaa vakuutellaan milloin kenenkin sepän "tiedon ja kokemuksen" avulla uskomaan että sen hetkinen saatana saadaan aisoihin rajoittimilla ja rajoituksilla, nerokasta toimintaa sinällään.
Suomessa käsittääkseni kuolee ihmisiä jonkin verran myös oman käden kautta, mitenköhän tilastot saataisiin kauniimmiksi tämän asian osalta, rajoittamalla köysien kestävyyttäkö vaiko peräti lyömällä vitulliset sakot sanktiona siitä, että syvimmässä vitutuksen ahdingossa yrittää viedä hengen itseltään? Iltapaskalehdet varmasti löytäisivät tähänkin asiaan oman seppänsä rajoituksia ja rangaistusten koventamista myönteisesti hehkuttamaan.
Matti Nykäsiä lisää, olisi toimittajilla muutakin tekemistä, kuin repiä ensimmäinen kadulla vastaantuleva poliisi keksimään uusia ja "toimivia" rajoituksia vähentämään kuolleiden määriä.
Vittu, kirjoittaminen vie näköjään aikaa helvetisti, täytyy pitää taukoa näiden foorumeiden lueskelemisessa ja yrittää tehdä töitä välillä. Palaan asiaan, kun Matti on taas vapaalla jalalla...
Edit: montakohan kirjoituserhettä tuli, laskekoon se, jolla on töissä tylsää...