• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Missä vauhti?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PoS
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

PoS

Super Retard
MotOrg ry jäsen
Omalta kohdaltani kilpakausi päättyi eilen, joten nyt hieman vuodatusta. Koko tämän vuoden rata-ajo, sekä katu- että kilpapyörällä on ollut yhtä tervanjuontia. Ajo ei kulkenut ei sitten millään, viime vuonna ajoin huomattavasti paremmin ihan kellonkin mukaan. Eilenkin ajoin kuin mummo kirkkomatkalla. Turhauttaa moinen.

Ongelma lienee jarrussa ja mutkaan sisäänmenossa. Vauhtia tulee tapettua niin, että kun pyörän heittää linttaan, se tuppaa pyrkimään sisäpuolelta ulos. Miksi ihmeessä samaa tulee toistettua, eikä siitä voi oppia? Miksen edes osaa ajaa nopeampien perässä enää? Miksi koko ajan vaan pelottaa? Pitäisikö myöntää olevansa toppahousu, myydä pyörä pois ja alkaa ajamaan autolla?

Miten sitä vauhtia saa takaisin? Onko jollain ollut vastaavia kokemuksia?

Positiivisena sanottakoon, että sainpa ilmanpaineen arvioitua oikein ja laitettua oikeat suuttimet paikoilleen. Suorilla pyörä kulki eilen mahtavasti
biggrin.gif
 
Jonkun nopeamman kanssa peräkanaa radalle ja sovitte etukäteen, että kirittää teikäläistä. Uskoisin, että juuri nuo jarrut menisivät ko tavalla myöhemmäksi.

Mullakin oli vauhti poissa viime alastaron keikalla ihan totaalisesti kahdessa ekassa setissä 2,5kk tauon jälkeen. Taukohan tuli siitä kaadosta keväällä, jossa myös oikean kädenkämmenluu murtui. Eikös sullakin ollut joku konttaaminen keväällä? Voi johtua siitä tuo, ettei pää vaan anna jättää jarrua myöhemmäksi.
 
Mulla oli aikalailla samantyyppisiä oireita. Kadulla ei huvittanut ajaa, ja radalle meneminen rupes olemaan pakkopullaa.

Pyörä vaihto omistajaa ja nyt menee toinen kesä veneellä.
 
Rajoittavin tekijä vauhdin kehittymiseen asuu korvien välissä. Kun saa aivot sammutettua, ajattelun katkaistua, alkaa tapahtumaan. Kun taas alkaa ajattelemaan, palaa takaisin possujuna -vauhteihinsa. Itselleni ainakin puhtaasti fiilispohjainen juttu. Ammattimiehet ovat sitten erikseen. He ajavat päivästä riippumatta sekunnin sisään omasta ennätyksestään kun taas kaltaisellani heiluntaväli on puolenkymmentäkin sekuntia ja se on paljon.

Toivottavasti Motoparkin kisaviikonloppuun mennessä saan sammutettua taas aivot ja sen jälkeen taas talveksi pistettyä ne päälle, muutoin ei tule mistään mitään
smile_org.gif


Jukka
 
Musta tuntuu, kun noita rata-ajoa käsitteleviä kirjoja on tullut luettua, että jarrumerkkien siirroilla vois solmu ruveta aukeamaan. Eli rupee vaan hilaamaan sitä jarrupaikkaa mutka kerrallaan eteenpäin niin että ajo rupeaa taas rullaamaan. Tiedä tuosta sitten, ittellä on nuo paikat, merkit y.m. vasta hakusessa ja opettelussa. Oletko lukenut Twist of the wrist:it? niissä on aika hyvin kirjoitettu "auki" tuota ajamisen filosofiaa, päätä saattaa kyllä ruveta hieman pakottamaan paikoin
tounge.gif
 
Rajoittavin tekijä vauhdin kehittymiseen asuu korvien välissä. Kun saa aivot sammutettua, ajattelun katkaistua, alkaa tapahtumaan. Kun taas alkaa ajattelemaan, palaa takaisin possujuna -vauhteihinsa. Itselleni ainakin puhtaasti fiilispohjainen juttu. Ammattimiehet ovat sitten erikseen. He ajavat päivästä riippumatta sekunnin sisään omasta ennätyksestään kun taas kaltaisellani heiluntaväli on puolenkymmentäkin sekuntia ja se on paljon.

Toivottavasti Motoparkin kisaviikonloppuun mennessä saan sammutettua taas aivot ja sen jälkeen taas talveksi pistettyä ne päälle, muutoin ei tule mistään mitään.
Lohdullista, tässähän voi vaikka vaan kuvitella joskus ajavansa vielä 5sec. nopeemmin, jos vain pystyy ajaan aivot nollilla!?

Tänä kesänä ne muutamat kerrat radalla ajaessa miettinyt sillä hetkellä kaikenlaista kuten ajoasentoa, jarrutuksen myöhemmäs jättämistä, ajolinja muutoksia jne. "Hitaamman" tuntuisella ajolla, pyörä pystymmässä, vähemmällä roikkumisella settien mediaanit pysyy samoissa kuin aiemmin. Kesän pohjat huonontuneet +1sec. kahdesta edellis kesästä.

Noo-jaa tulos se on sekin, että ajo näyttää paremmalle ja siltä kuin sillä vois pään kestäessä mennä kovempaakin!
baaa.gif


/z
 
Rajoittavin tekijä vauhdin kehittymiseen asuu korvien välissä. Kun saa aivot sammutettua, ajattelun katkaistua, alkaa tapahtumaan.
Lohdullista, tässähän voi vaikka vaan kuvitella joskus ajavansa vielä 5sec. nopeemmin, jos vain pystyy ajaan aivot nollilla!?

Tänä kesänä ne muutamat kerrat radalla ajaessa miettinyt sillä hetkellä kaikenlaista kuten ajoasentoa, jarrutuksen myöhemmäs jättämistä, ajolinja muutoksia jne.
Ihan samaa olen kuuluut ja pohdiskellut. Ihan oikeasti, tuplaveeteeäf? Oman kaatumisen jälkeen en pelännyt, kun olin vielä ihan tokkurassa, enkä mitään tunnusta tarttuneen kaadostakaan. Älä ajattele? Kait tuo tokkurassa oleminen moista tukee? Silti ajoin kuin mummo.

En tiedä sitten. Tietty Man-saaren TT paistaa silmissä, mutta ennen sitä on pystyttävä haastamaan ja voitettava muut kovat. Jos finanssi sallii, olen joka päivä ensi kesänä radalla.
 
Musta tuntuu, kun noita rata-ajoa käsitteleviä kirjoja on tullut luettua, että jarrumerkkien siirroilla vois solmu ruveta aukeamaan. Eli rupee vaan hilaamaan sitä jarrupaikkaa mutka kerrallaan eteenpäin niin että ajo rupeaa taas rullaamaan. Tiedä tuosta sitten, ittellä on nuo paikat, merkit y.m. vasta hakusessa ja opettelussa. Oletko lukenut Twist of the wrist:it? niissä on aika hyvin kirjoitettu "auki" tuota ajamisen filosofiaa, päätä saattaa kyllä ruveta hieman pakottamaan paikoin  
tounge.gif
Jos jarrumerkit ovat yhtään tontillaan, voi jarrun jättäminen vielä myöhemmäksi pahentaa tuota "lukkoa". Keskimutkanopeushan tuossa on se lisättävä asia ja sitä kautta ajorytmiin pääsee jälleen sisään. Ja paras tapa lisätä keskimutkanopeutta on löysätä jarrua aiemmin/enemmän jarrutuksen lopussa, mutkaan sisään tullessa. Jarrutuksen tarkoitushan ei ole pysäyttää pyörä ennen mutkaa vaan säätää mutkaan tulo nopeus sopivaksi. Jarrumerkin siirtäminen ei ole niin helppoa, koska juuri kuten Jukka sanoi, koko homma on korvien välistä kiinni. Ja itsesuojeluvaistohan alkaa pistämään hantiin. Jarrumerkin siirtäminen on myös toteutuksen osalta vaikeampaa, kuin jarruvoiman säätäminen jarrutuksen loppuvaiheessa.

Silloin kun asioita opetellaan, niitä täytyy ajaessa miettiä, että tekee oikein. Sitten kun yritetään oikeasti ajaa sitä omaa nopeinta, mä pyrin tyhjentämään pään täysin. Antaa vaan palaa  
biggrin.gif
.
 
Jos jarrumerkit ovat yhtään tontillaan, voi jarrun jättäminen vielä myöhemmäksi pahentaa tuota "lukkoa". Keskimutkanopeushan tuossa on se lisättävä asia ja sitä kautta ajorytmiin pääsee jälleen sisään. Ja paras tapa lisätä keskimutkanopeutta on löysätä jarrua aiemmin/enemmän jarrutuksen lopussa, mutkaan sisään tullessa. Jarrutuksen tarkoitushan ei ole pysäyttää pyörä ennen mutkaa vaan säätää mutkaan tulo nopeus sopivaksi. Jarrumerkin siirtäminen ei ole niin helppoa, koska juuri kuten Jukka sanoi, koko homma on korvien välistä kiinni. Ja itsesuojeluvaistohan alkaa pistämään hanttiin. Jarrumerkin siirtäminen on myös toteutuksen osalta vaikeampaa, kuin jarruvoiman säätäminen jarrutuksen loppuvaiheessa.

Silloin kun asioita opetellaan, niitä täytyy ajaessa miettiä, että tekee oikein. Sitten kun yritetään oikeasti ajaa sitä omaa nopeinta, mä pyrin tyhjentämään pään täysin. Antaa vaan palaa  
biggrin.gif
.
Tänks Jycce, jotain tollasta olen kans itekseni funtsinut tietämättä varsinaisesti mistä on kyse. Mutkanopeudet tosiaan putos mitä enemmän "puristaa" (päätä tai jarrua) mutkaan tullessa. Eipä sillä suora ja nopeiden mutkien vauhti vastaavasti kasvoi! Yhdistämällä edelliset vois kuvitella kierrosten joskus paranevan, jos pystyy joskus keskittymään molempiin ja sen jälkeen vielä pystyis joskus ajamaan omaa kovaa pää tyhjänä? (eihän edellisellä mitään ihmeitä saavutettas, mutta omaan suorityskykyyn vois olla isokin vaikutus)

Täytyy varmaan ruveta keskittymään vielä joskus siihen, että osais hallitun tyhjennysharjoittelun. /z
 
Silloin kun asioita opetellaan, niitä täytyy ajaessa miettiä, että tekee oikein. Sitten kun yritetään oikeasti ajaa sitä omaa nopeinta, mä pyrin tyhjentämään pään täysin. Antaa vaan palaa  
biggrin.gif
.
Siksipä treeneissä olen aina muiden jaloissa kun mietiskelen kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta ja harjoittelen jotain uutta juttua. Lähtövalojen sammuessa olen havainnut sitä, että muut ovat jääneet siellä miettimään jotain, varmaankin alkavaa kisaa tai palkintojen jakoa. Pitäisi varmaan munkin lopettaa aika-ajoissa mietiskely, niin ei tarvitsisi kisaan alussa pujotella mietiskelijöiden välissä, joku kerta vielä teen reijot ja tuomot ja täräytän jonkun takakonttiin tai kylkeen
tounge.gif


Josta tulikin mieleen: http://www.mp-foorumi.com/forum/shown.php?fid=2&id=30846

Jukka
 
En kenties voi keskustella vauhdista, koska en ole asian ytimeen koskaan päässyt, mutta laitan kuitenkin lusikan tähänkin soppaan.

Tämä kausi on ollut ajomääriltään lähinnä katastrofi. Ratapäiviä kourallinen ja niistäkin pääosa tuota possujunan kiskomista. Teknisiä murheita, työkiireitä ja nyt tuo nilkka. Käytännössä pelkkää taukoa koko suvi.

Kaikesta huolimatta vauhti on kohentunut viime kaudesta todella paljon, 3-4 sekuntia radasta riippuen, 0-2 käynnillä ao. paikassa. Pääosa ajoista vielä virallisia, transponderilla mitattuja, ei siis "Esson baari-aineistoa". Vaan miksi noin ?

Olen pohtinut, miettinyt joutoaikoina tai muuten tylsinä hetkinä ajamista, tehnyt mielikuvareeniä ihan muuten vaan, vilkas mielikuvitus kun on jaossa muinoin annettu. Sen verran tunnen radat, että asoita kykenee hahmottamaan paikalle saapumatta ja synteesiä syntyy kalkkeutuneessakin pääkopassa.

En näe ajamista reikä päässä kouhottamisena, vaan analyyttisena hommana, laskelmia, pohdintaa ja parempien kuskien kuulemista ja seuraamista. Oman ajon näkeminen kaikessa kauheudessaankin nauhalta on osa palapeliä.

Omien rajojen hakeminen lienee iso heikko lenkki, aiheeseen ei ole innokkuutta eikä jotenkaan haastetta. Pikemminkin ajelen sen, mikä helposti menee. Racing-asenne puuttuu siis lähes kokonaan. Vaan miksi "vauhti" on parantunut ? Onnekseni pääsin hiukan ajamaan talvella. Ainakin se avarsi, ellei vauhtia tuonut, kenties toikin. 4 kuukauden väli kotimaan kauteen toki oli pitkä ja kaikki piti olla unohdettu, mutta toisin kävi, heti keväällä jatkoin siitä, mihin syksyllä jäin, aiemmin oli iso takapakki talven jälkeen.

Kai tuollainen rentous ja turhasta mutkaan jarruttamisesta luopuminen yhdistettynä tuttuun pyörää ovat nuo sekunnit karistaneet. Seuraavana haasteena on suoravauhtien saaminen tuhatkuutiolle sopivalle tasolle samoin kuin ruudin lisääminen avauksiin ja kaarrevauhdin säilyttäminen myös kurvin loppuosassa.

Pete, haetaan se vauhti Kemoralla kuun lopussa, minä lipan jälkeen ja sinä siinä peesissä roikkuessa ja jos oikeen hyvä haipakka löytyy, niin täräytä rohkeesti ohi vaan.

Vauhtia odotellessa.

Hanski
 
Kaikesta huolimatta vauhti on kohentunut viime kaudesta todella paljon, 3-4 sekuntia radasta riippuen, 0-2 käynnillä ao. paikassa.
Ethän ole sukua Jormalle? Hänkin ajaa 1:28 pehmeitä aikoja Alastarolla pidon rajat tuntien 0 käynnin kokemuksellaan
smile_org.gif


Lyödäänkö mekin joku veto? Tuomo ei ole vielä saanut sitä litran kossuaan ja kaljakoriaan tuotua, mutta sitä edellisen keikan kossut kävi tuomassa. Syksyllä kun tuota ilo- ja tulilientä kuluu taas sitten aivan toiseen tyyliin kuin kesän kiireiden keskellä.

Jukka
 
Ethän ole sukua Jormalle? Hänkin ajaa 1:28 pehmeitä aikoja Alastarolla pidon rajat tuntien 0 käynnin kokemuksellaan
smile_org.gif


Jukka
Missään en ole näin kirjoittanut, mutta sinä olet. Olisiko tässä nyt Jukka käymässä silleen, että vinttisi on hieman sekaisin, kun joskushan oikein paatunut valehtelija alkaa uskoa omiin valheisiinsa? Se Pikku-Pekka, josta jo sulle tuolla B-puolella kerroin, oli vähän samanlainen, mutta tätänykyä sen höpinöitä enää kukaan normaalijärkinen usko. Sitä en sitten tiedä, että mistä se hänen alamäkensä alkoi, mutta kait tämä vain sohi tarpeeksi ympäriinsä ja työnsihän sen velikin kävyn sen perseeseen.

On tämä oikeesti aika surullista, Pekulla oli sentään fiksu veli, mutta siellä Hesassa kaikki sekopäät saa näköjään edelleen juosta vapaana. Tai, ehkä asia on siksi juuri näin, kun isoon massaan on helppo sulautua ja hulluus silleen erotu, muutoin kuin Perjantai-iltana, jolloin vähemmän hullut eivät enää kestä täyshulluja ja kaaos kehä kolmosella on todellinen. Sinusta tosin tiedä kumpaan kastiin kuulut, mutta tule käymään täällä, ni asennetaan käpy. Ei tietty vastaa lobotomiaa, mutta näytti toimivan Pekulla, ni miksei sitten myös sulla?
 
Jahas, täällä yritetään Mick Doohanin lanseeraamaa temppua nro 6 sarjasta "Dirty tricks on track":

Destroy your opponent mentally even before the race starts

Tosin hän kyllä ajoikin melko lujaa.
 
Ethän ole sukua Jormalle? Hänkin ajaa 1:28 pehmeitä aikoja Alastarolla pidon rajat tuntien 0 käynnin kokemuksellaan
smile_org.gif


Jukka
Missään en ole näin kirjoittanut...
Ei, mutta me tiedetään, sinä tiedät ja kaikki tietävät, että pidon rajat tunteva hyperyksilö ajaa mennen tullen noin lussuja aikoja.

Kerro välillä vaikka veljestäsi joku tarina tai tulevista NHL-lapsista?

Jukka
 
Jahas, täällä yritetään Mick Doohanin lanseeraamaa temppua nro 6 sarjasta "Dirty tricks on track":

Destroy your opponent mentally even before the race starts

Tosin hän kyllä ajoikin melko lujaa.
Tuomoon se toimi ainakin erittäin hyvin. Vähän ennen valon vaihtumista osoittaa etusormella eturengasta ja huutaa katso mikä tuossa. Ja homma on selvä. Sen jälkeen seuraakin loppukesä hävittyjä vedonlyöntejä, tuomaristolle tehtyjä anomuksia, toisia päin ajeluita ja konttaamisia. Tuomon mahtavasta pistejohdosta (1-0) asemiin (1-15), joten taktiikka toimii kuin junan vessa
tounge.gif


Ja jokainen rivi tai pari edelläni oleva tietää, että huolimatta parhaastakin yrityksestä, ennen ensimmäistä mutkaa tuttua selkää joutuu taas tovin ihailemaan ja sekös syö miestä yksihampaisen oravan lailla.

Hanski pääsi vammaisen yllättämään Kemoralla, sen jälkeen Hanski ollutkin hyvin riiputettua lihaa ja valmis poimittavaksi heti alkuun tai vähän myöhemmin. Vammaisia ja vanhuksia ei saisi hakata, mutta kun Hanski aloitti viemällä vammaiselta pokaalin, niin vanhus saa mitä vanhus tilasi.

Viimeistään syksyn risteilyllä voidaa sitten ihailla Hanskin ah niin kaunista naamaria takakamerasta. Siihen asti pientä treeniä...

Jukka
 
Rajoittavin tekijä vauhdin kehittymiseen asuu korvien välissä. Kun saa aivot sammutettua, ajattelun katkaistua, alkaa tapahtumaan. Kun taas alkaa ajattelemaan, palaa takaisin possujuna -vauhteihinsa. Itselleni ainakin puhtaasti fiilispohjainen juttu. Ammattimiehet ovat sitten erikseen. He ajavat päivästä riippumatta sekunnin sisään omasta ennätyksestään kun taas kaltaisellani heiluntaväli on puolenkymmentäkin sekuntia ja se on paljon.

Toivottavasti Motoparkin kisaviikonloppuun mennessä saan sammutettua taas aivot ja sen jälkeen taas talveksi pistettyä ne päälle, muutoin ei tule mistään mitään :)

Jukka
Ammattimies Colin Edwards:

sanoi:
"I like the night race. I think it's a cool little scenario. It's something special; you only have one a year. It's something a little bit different. I tend to ride faster when I can't see where I'm going. Everything works out better that way." - April 2009, about the night race at Qatar
 
sanoi:
Ammattimies Colin Edwards:

Lainaa
"I like the night race. I think it's a cool little scenario. It's something special; you only have one a year. It's something a little bit different. I tend to ride faster when I can't see where I'm going. Everything works out better that way." - April 2009, about the night race at Qatar

Hmm tuota voisi kokeilla. Mustaa spraymaalia visiiriin niin menee heittämällä alle 1.30 M-parkissa...
 
Koetin tänään päästä noilla molemmilla esiin tulleilla tavoilla "omaa kovaa".
Hetkeksi sain parissa setissä "flow":n päälle eli en kauheasti ajatellut ajamista. Omat parhaat kierrosajat samoja kuin ne parhaimmillaan ovat ollet tähänkään saakka ikinä olleet - mikä oli loistava tulos.

Kokeilin myös tuota Hanskin ajatusta ja ajaa sen mikä helposti menee - viis sekkaa tuli lisää.  
blush.gif
Loistava idea mutta toteutus oli heikko!

Eli valitaan jatkotyöstöön menetelmistä ensimmäinen: pään tyhjennykseen pyrkiminen. Se ei tarkoita toki sitä, että mentäs päättömänä vaan sitä, että saa jonkinlaisen "flow"-tunteen ja parhaimmillaan osuu joskus jopa omaan "zoneen".

Tänään rupes usemmassa avauksessa tuleen tutuksi myös miten se pidon raja alkaa pyrkiä esiin, olenkin mä ihmetellyt kun ei se "löydy" paitsi vasta aivan kuluneilla seos renkailla. Oli pari kertaa livetä ahneuksissaan takanen alta ja mielessä ehti välähtää noutaja. Se ei tuo perus Qualifier sitten ehkä kuitenkaan vastaa seosrengasta vaikka sillä harrastelija samat ajat ajaakin?   
lookaround_orig.gif
 Pitäneekö paikkansa mutta tuli sellainen tunne, että katurenkaasta loppuu pito "äkkisemmin" kuin mitä noissa seos renkaissa yleensä tapahtuu?
^^^^ Turvallisuus syistä seuraavaan ratapäivään Racetekkiä alle, vaikkei sillä ihmeitä osaiskaan tehdä!

/z
 
Back
Ylös