Niin Sasin tapauksessahan selittelyn ensimmäinen aste taisi olla nukahtelua aiheuttava lääketieteellinen tila.
No sitten taisi mieleen tulla että joku voi ihmetellä miksi uniapnean kaltaisista oireista kärsivällä henkilöllä saa olla ajokortti ylipäätään ollenkaan...
Sittemmin pelkästään kai uupumus.
Mutta halpa on tosiaan kansalaisen henki jos vertaa vaikka tähän:
Sikalista...
Perinteinen räksytyslista on naisiin kohdistuessaan yhtä paha teko kuin kuolemantuottamus liikenteessä, ellei pahempikin.
Sama menettely vuosikymmenten ajan pitkin Suomea ei ole aiheuttanyt mitään kunhan kaikki asianosaiset ovat samaa sukupuolta.
Joskin taisihan se semihöperö Tamperelainen törkyturpa Seppo Lehto saada 2 1/2 vuotta ehdotonta nettikirjoituksistaan.
Suurin tekijä tulokseen lienee vittuilun lisäksi toisena henkilönä esiintyminen, joskaan kukaan täysjärkinen tuskin piti väsäämiään sivuja aitoina.
Lopputulema kansalaisen henki & terveys ei ole juuri minkään arvoinen edellisten valossa.
Lainsuojattominen otus on normaali työtätekevä henkilö joka oletettavasti on kykenevä harkitsemaan tekemisiään.
Jos olet kädetön puusilmä ja piittaamatonta avuttomuuttasi aiheutat toisen vammautumisen tai kuoleman liikenteessä - et saa juuri mitään.
Jos olet häirikkö hampuusi ja piittaamatonta pahuuttasi aiheutat toiselle vammoja olet yhteiskunnan uhri ja et saa juuri mitään. Sehän pitää ymmärtää että jos kotikylän lätkäjengi ei voittanut, pissis ei antanut pillua ja sossuhuora rahaa niin silloin pitää vetää jotakuta käkättimeen - vaikka sitä veronmaksajaa nakkarin jonossa.
Vaan jos se veronmaksaja nenän parannuttua avaa korpisuoralla ja Gyy on kellottamassa puskassa niin jumal'auta silloin pitää kaataa paskaa niskaan kuutiomitalla koska
mahdollisuus vaaraan on vähintään yhtä paha kuin katkenneet hampaat tai ruumishuoneella jäähtyvä yliajetun kalmo...
Eikä mene varmaan pitkääkäänn kun joku tekopyhä lammas tulee määkimään siitä kuinka kiveen kirjattuja ja muuttumattomia lait ovat.
Samat paskat luultavasti olisivat aikanaan olleet mussuttamassa, tai jopa ilmiantamassa jääkäriliikkeen vapaaehtoisia ja ilolla lähteneet pariksi vuodeksi venäjänmaan tsaarin inttiin - laki kun oli sellainen ja lakiahan ei voi koskaan muuttaa - oli se kuinka huono tahansa...
Kaljaakin saattavat moiset nauttia vaikka olihan meillä kieltolakikin - joka ei juuri nauttinut kansalaisten kunnioitusta - ja paljonkas nykyään kuolee vuodessa viinaan ?