Tuli laitettua sunnuntaina. Olishan tuota ajokeliä varmaan piisannu, mutta ajohalut on ollu kateissa jo jonkun aikaa
Ja fillarilla on hyvä kuntoilla duuniin ja takas
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ens viikonloppu enää ja sit talviunille (31.9. viimeistään).
Ei enää yhtään suolaisia ajokelejä mun pyörälle. Suola pilaa motskarin ihan kokonaan ja siinä on helvetillinen duuni putsata se pois ennen talvisäilytystä. Ihan vinkkinä uusille pyörän omistajille![]()
-M
Mä kyl pidän tän päätöksen, että mopo menee talliin viimeistään 31.9.No Masa, viime vuonnakin vedit Kerta kiellon päälle-ajelun 1.11. Sitä paitsi syyskuussa on 30 päivää (nyspilkviil). Eikä ne vielä suolaa, vasta sitten kun liukasta on oikeasti odotettavissa.
Mutta se on totta, että suola on viheliäistä kamaa. Viime joulukuussa olin just saanut pyörän valmiiksi, se kiilteli kuin nunnan nännit ja sitten piti lähteä sinne suolamössöön ajamaan, jonka johdosta pyörää sai taas purkaa, putsailla ja puunata uudestaan![]()
![]()
Kauhea homma pienen ajolenkin takia, eikä ollut edes kovin hauskaa kuten jo edellä totesin.
Jassoo, satun asumaan omakotitalossa jossa on letku seinässä ja ajon jälkeen pesen pyörän heti, ei siinä mitään kummempaa puunausta ja purkailua tarvitse, helposti se puhtaaksi tuleeEns viikonloppu enää ja sit talviunille (31.9. viimeistään).
Ei enää yhtään suolaisia ajokelejä mun pyörälle. Suola pilaa motskarin ihan kokonaan ja siinä on helvetillinen duuni putsata se pois ennen talvisäilytystä. Ihan vinkkinä uusille pyörän omistajille![]()
-M
No Masa, viime vuonnakin vedit Kerta kiellon päälle-ajelun 1.11. Sitä paitsi syyskuussa on 30 päivää (nyspilkviil). Eikä ne vielä suolaa, vasta sitten kun liukasta on oikeasti odotettavissa.
Mutta se on totta, että suola on viheliäistä kamaa. Viime joulukuussa olin just saanut pyörän valmiiksi, se kiilteli kuin nunnan nännit ja sitten piti lähteä sinne suolamössöön ajamaan, jonka johdosta pyörää sai taas purkaa, putsailla ja puunata uudestaan![]()
![]()
Kauhea homma pienen ajolenkin takia, eikä ollut edes kovin hauskaa kuten jo edellä totesin.
Jassoo, satun asumaan omakotitalossa jossa on letku seinässä ja ajon jälkeen pesen pyörän heti, ei siinä mitään kummempaa puunausta ja purkailua tarvitse, helposti se puhtaaksi tulee![]()