Ehdotus moderaattoreille!!
Nämäkin keskustelut toistuvat tavan takaa. Aihe on kuitenkin erittäin hyvä ja monella on idearikkaita näkökulmia, joten esitän, että vakuutusjutuille tehdään oma foorumi, jonne koottaisiin edelliset keskustelut ja ennen kaikkea ne loistavat osiot, joissa ihmiset kertoilevat omien vakuutustensa hinnat –mukaan lukien ajankohdan ja pyörän tyypin, tapahtumat eri yhtiöiden kanssa todellisissa onnettomuustapauksissa, suhtautumisen rataharjoitteluun kaskon puitteissa, jne.
Erityisesti liikennevakuutus, joka on lakisääteinen, on kiinnostava tutkimusalue. Tämä lähinnä sen kannalta, ettei kilpailua sektorilla ”riittävästi” esiinny. Totta kai myös kokonaisvakuutuspeli on pääasiallisen mielenkiinnon kohde, mutta siihen jokainen voi jo vaikuttaa. Tuskin kuitenkaan riittävissä määrin(?)
Maksutaulustot SMOTO aikoinaan kokosi (se oli se ajankohta), mutta kaikki asiallinen tietous, joka tulee todellisilta motoristeilta, on arvokasta, kun pyritään luomaan vasta-argumentteja vakuutusyhtiöiden tiedotusylivallalle (huomioikaa niiden resusrssit!). Olemme suhteellisesti kovin marginaalinen ryhmä, joten kaikki materiaali, mikä saadaan koottua, on arvokasta. Ilman faktoja olemme ”munattomia”!