Lähdin ilta ajelulle tänään tankkaamaan pyörää ja olin kääntymässä vanhalta 1-tieltä raadelman kohdalla vasemmalle ,kun kolmion takaa tuli vanhempi mieshenkilö mersulla päälle.Vauhtia ei onneksi ollut enää paljoa kun hidastin huomattuani että kaveri tulee vaan 'rohkeasti ' vaikka oli väistämisvelvollinen.Auton puskuri osui mun vasemman polven kohdalle ja siitä kellahdin oikealle puolelle kyljelleen rähmälleen ja tein vielä kauniin voltin.
Ukko tuli autosta ulos vasta kun pyysin ja eka kommentti siltä oli että mitenkä sä nyt ajoit hänen auton keulaan noin huolimattomasti.
No ,mun kiukunpuuskan laannuttua kokosin itteni ja aloin kertomaan suomen tieliikennelakia ,että jos tulee **ttu kolmion takaa niin silloin olisi syytä kattella sillä risteävällä tiellä liikkujia.Minun voinnista se kaveri ei ollut kiinnostunut paljoakaan vaan katteli että tulikohan siihen mersun metallihohtomaalipintaan sellaisia harmillisia naarmuja.
Luut on onneksi ehjät ,mutta pientä kolotusta vasemmassa selkäfileessä havaittavissa ja armoton **tutus.
Huomenna vakuutusrumba ja pyörän vaurioitten arviointi käyntiin.
Pitäkäähän silmänne auki kanssamotoristit.Se vahinko vaan näköjään tulee kun on tullakseen