Useamman vuoden möhköenskailun jälkeen voisi kokeilla jotain muuta. Viime kesänä jäi ekaa kertaa tällä vuosituhannella kilometrit alle kymmenentuhannen ja aika usein tuntui, että voisi tehdä jotain muutakin kuin koko ajan ajaa. Pääosa kuluneen kesän ajostakin oli erilaista pakon sanelemaa siirtymää. Ensi kesän osalta näyttää hyvin vahvasti siltä, että loppukesästä elämään tulee vielä lisäksi projekti, joka vähentää ajelua radikaalisti entisestään, ainakin pidempiä lenkkejä. Joku pyörä pitäisi silti olla pihassa odottamassa ettei tule ahdistus.
Nyt pihassa on bemarin R1200GS, joka tuntuu vähän kalliilta seisottaa näin vähällä käytöllä odottamassa ajoa, rahoille kun olisi muutakin käyttöä. Jos raha ei olisi este, en miettisi hetkeäkään tuon myymistä, päivittäisin jousituksen ja jatkaisin hymyssä suin mutka- ja sorateillä.
No, asiaan. Haussa olisi ideaa katu-/sportti-/sporttouringpyörästä, jolla olisi mahdollisimman hauskaa joka kerta heti kun lähtee pihasta. Välillä täytyy käydä Tre-Helsinki -väliä työasioissa, mutta suurin osa olisi satunnaista tunnin-parin tuulettumista lähistön mutkateillä. Kuussataset ei välttämättä houkuttele muun muassa siksi, että olen 190 cm pitkä.
Budjetti on jossain 7000-8000 euron hujakoilla, tehoa ei tarvisi ainakaan vähemmän olla kuin nyt, ajoasento sporttinen muttei kovin äärimmäinen, ei siis ihan kyykky, hyvä alusta enemmän kuin plussaa eikä välttämättä ihan naku.
Kiikarissa on ollut jotenkuten tässä järjestyksessä tämän vuosituhannen aikainen Kawan ZX-9r, Yamahan FZS 1000, Hondan VFR tai ehkä joku twini, Mille tai VTR tai ehkä Trumpan Daytona 955. Onko ajatuksia tai kokemuksia miten nuo sopivat kriteereihin, tai ehdotelmia muista vaihtoehdoista. Arvon edes tolkullinen pysyminen tai hävittämisen helppus ei myöskään haittaa, jos pitääkin syksyllä vaihtaa takaisin bemariin... VFR tuntuisi järkevimmältä, Fazer käytännöllisimmältä ja Kawa hauskimmalta. Ensi viikolla tai jo tänä iltana voi tuntua taas erilaiselta...
Joitain ko. pyöristä olen kylmänä koeistunut, mutta eipä siitä saa paljoakaan osviittaa. Testiajokelien osalta alkaa olla vähän hiljasempaa, eli täytyy tyytyä spekulointiin, ja mikäs sen mukavampaa tällä säällä.