Suomi 19.5
Buell, tuo ameriikan ihmemaan merkillinen tuotos, hytkyy alla horkkaansa ja pärryyttää rappauksia irti Turun kerrostalolähiössä. Kamat on tsekattu kolmasti, prätkän kunto neljästi ja matkan etapit ainakin kerran. iPodista jatkuu joku viimeksi soitettu Mokoman sekameteli kun hypähdän sarviin ja painan kuupan hieman jo jännityksestä hikoavaan päähäni. Toki ilmakin on suotuisa, lämpöä piisaa ja nahoissa alkaa siksikin jo olla nihkeää.
Vanha biisi loppuu ja seuraavana alkaa Panteran Cowboys From Hell. Potkaisen vaihdepaakia alaspäin ja yhteistyöhalukkaasti ykkönen kolahtaa silmään. Poistun paikalta ääneen nauraen...
Satakaksikymmentä kilometriä myöhemmin saavun Lohjalle, ja käännyn paikallisen Lukoilin pihaan laskemaan janojuomaa armolliselle ratsulleni. Reppu on nyt kertaalleen koettu mukavahkoksi matkatavaran kuljettimeksi, vaikkei se todellakaan siltä näytä. Paikallinen yön mies kyselee kummastuksen vallassa ajokistani jotain, mutta kypäräni sisällä kaikuva Lemiläinen thrashmetal ei päästä hepun jorinoita korviini.
Paikallinen tuttuni saapuu ja johdattaa minut tulevaan yöpaikkaani. Käymme ajelemassa Lohjan suunnilla ja kurvailemme Fagervikin mainioita mutkapätkiä, kuin harjoituksena alppiteiden syheröille. Mukavaa on.
Matkasohva:
Ajokit Fagervikissä:
Seuraavana päivänä keli jatkuu suotuisana. Lohjan harju jää taakse, kun pikataival kohti vuosaarta alkaa. Toki otan mainion ajokelin mainiona ajokelinä ja kurvaan joutessani Järvenpäähän matkakumppaneitani vastaan. Tuusmotorista vielä uudet jarrupalat taakse ja huolettomin mielin voi matka kohti ulkomaan ihmeitä alkaa. Laivaankin päästään nopeammin, kuin odotettavissa oli ja ensimmäiset oluet ovat jo nenän edessä ennen kuin osa matka-autoilijoista ehti vetää kemiallista vessaansa laivan toiletista alas.
Ensimmäiset painit otetaan jo alkuillasta.
Salmarikossusnapseista imemme voimaa vastustaa ulkomaan kauhistuksia ja vannomme syövämme koko matkan vain ruisleipää ja hernekeittoa tai hesen purilaisia. Loppuillasta väännetään vielä kättä, lauletaan isänmaallisesti Eppu Normaalia ja vedetään pitkää tikkua siitä, kuka saa nukkua laivan infopisteen vieressä rappusilla istualtaan.
Aamu koittaa krapulaisena ja koko päivänhän siinä joutuu ponnistelemaan, että saa haihdutettua sen kankkuseksikin kutsutun kamalan taudin, joka kummasti vaikuttaa kykyyn ajatella, syödä, juoda, istua tai tehdä ylipäänsä mitään muutakaan. Iltaa myöten alan jo nähdä väreissä ja uskallan illallispöytään maistelemaan emojen maittavia keitoksia. Matkakumppanini puhaltelevat aikansa, mutta lähtevät seuraksi. Toinen juo lasin maitoa ja toinen kannustaa urheasti.
Baarimikko Isaac kertoo illalla, jotta aikataulu on muuttunut ja laiva on satamassa aamuviiden tienoilla. Hätää ulostautumiseen ei kuitenkaan ole ja viivytyksestä johtuen tarjoaa laivayhtiö nälkäisille ja krapulaisille matkustajilleen mukavan meriaamiaisen, frii of tsaarts tietysti. Aamiainen tullaan tarjoilemaan aamuseitsemästä -kahdeksaan, jonka jälkeen punaista mattoa pitkin voikin sitten sirojen tarjoilijatyttösten heilutellessa valkoisia nenäliinojaan ajella rauhassa kohti germaaniaa.
Totuus on karvaampi. Puoli neljältä kesken maukkaimpien kuorsausten kapteeni Stubing kiekaisee keskusradioon, jotta laivakorput on tarjolla. Louhikaa sieltä saastaiset maakravut ja häipykää purkistani sen sileän tien. Puoli kuudelta painumme ulos laivasta maukkaasti nukutun kaksituntisen jälkeen ja eikun nenä kohti Sveitsiä.
Saksa 22.5
Travemunden sataman valot jäävät taakse ja Buell, Xtx ja KiloGikseri suuntaavat etelään. Autobaanan alkaessa ohjastan vatkuliani etummaisena sadan kolmenkympin mukavaa matkanopeutta. Huomatessani vapaan rajoituksen merkin osoitan sitä vasemmalla kädelläni ja näytän takanatulijoille yleismaailmallisen merkin. Hanaa! Ulahduksen saattelemana Sukisuki kaikkoaa näköpiiristä. Ja niin kaikkosi myöskin toverini repusta huolimattomasti sidottu makuupussi.
Ilman viiletessä keskimaata kohti, on pakko pysähtyä tienposkeen lämmittelemään nakkisormia pakoputkilla. Taidettiinpa siinä pikku painitkin lämpimikseen ottaa. Hengitys höyryää ja viluttaa, mutta mieli on virkeä.
Polttoainekäyttöinen kädenlämmitin:
Alkukäyrästä lisäpuhtia ääreisverenkiertoon:
Iltapäivää kohden alkaa aurinko jo lämmittää mukavasti ja taisin pikku tirsatkin ottaa tauolla. Oikeastaan kolmella.
Puolimatkassa tulee parrakas saksalaisukkeli ihmettelemään omituista retkikuntaamme bemarin takki, housut, lakki, kaulahuivi, kengät, sukat ja aurinkolasit päällään. Sytytti bee-em-wee sytyttimellään mentholin ja kertoili, miten oli joskus amerikkalaista tärskytintä koeajanut amalgaamin varistessa. Kysäisin hepun muisteloiden välissä ehdotusta mukavaan yöpaikkaan jossakin rajan tuntumassa. Black Forestiinhan se meitä neuvoi. Sinne siis.
Turgulaisen mieltä lämmittää kovasti, kun suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen pääsee kotoisasti Åbo Kebabbiin oluelle ja syömään.
Bonndorf-nimisen kylän majoituspalvelut ovat mukavat ja perinteiseen lypsypukuun sonnustautunut viiksekäs saksalaisrouva kattaa meille seuraavana aamuna oikein maukkaan aamiaisen. Metsän siimeksessä suoritetun pakkauksen jälkeen suuntaamme kohti Sveitsiä ja Villmergenin pikkukylää.
Suzukimies jo hetken mietti, vaihtaako kiinankulkine italiaanoon:
Sveitsi 23.5
Kuten erään nykyisin Turgulaisen kirjailijan viihdetekstissä Eero ja Jaska keulivat rajan yli, oli alunperäinen tarkoitukseni myös hytittää valtakunnan rajoilla. Kun Saksan mustasta metsästä saavumme Sveitsin rajalle, ollaan se pikku-pikku veto-oja ylitetty jo ennen kuin muistankaan koko temppuilua. Se kai siitä sitten.
Villmergenin kylään löydämme helposti, koska neuvokas matkanjohtajamme MacGyveriä katseltuaan keksii teipata toveriltaan lainaamansa autonavin kulkineensa mittaristoon kiinni ja virolaisesti murtava naisoppaamme neuvoo retkueen ehyenä perille. Muuten emme olisi olleet perillä samana päivänäkään, Sveitsin pikkukylien läpi sompailu kun ei ole aivan niin helppoa kuin luulimme.
Patentti nro. 264930818134859b:
Perillä odotti myös takapihan maauimala:
Sveitsissä viivymme kaksi päivää, ja meitä kestitään kuin kuninkaita. Sukulaisvierailussakin on omat puolensa. Illalla juhlat ja hilpeenä kaljaa, aamulla kalpeena hiljaa. Autoitse lähdemme tarkastelemaan paikallista menoa Luzernin kaupunkiin. Hellettä on yli kolmenkymmenen tselssiusasteen ja hiki sen mukainen. Puolenpäivän jälkeen oloni jo alkaa helpottaa ja pääsen taas valokuvailun makuun.
Juhlissa sisäänajettu Bemmi:
Kossu loiventaa:
Kelpaa veneillä noissa maisemissa:
Hassu volkkari parkissa:
Pieni olut, kiitos!
Maanantai-aamu, muttei krapulaa tai vapinaa. Nätisti otettiin sunnuntai, jottei taas pitäisi hikoilla turhanpäiten. Pakkaamme kamat, kiitämme yösijasta ja muusta kestitsemisestä ja suuntaamme paikalliselta bemaristilta saamiemme ohjeiden mukaisesti kohti sitä erästä mukavaa järvipätkää ja Klausenpassia. Keli pitelee taas liki kolmeakymmentä, eikä kello ole vielä edes yhtätoista.
Järvimaisema saa saariston kasvatin haukkomaan henkeä. Kummallisen turkoosi vesi ja vehreä maasto vuorineen päivineen ovat juuri sitä mitä täältä tultiin hakemaan. Ajo maittaa vaikka poikia alkaa pikkuhiljaa syödä, kun allekirjoittanut pysähtelee vähän väliä napsimaan otoksia. Minkäs teet?
Bueli merkkaa paikan:
Risteilyä järvellä:
Korkeuserojakin on:
Jotain tuhrua linssissä, but you'll get the point:
Buell, tuo ameriikan ihmemaan merkillinen tuotos, hytkyy alla horkkaansa ja pärryyttää rappauksia irti Turun kerrostalolähiössä. Kamat on tsekattu kolmasti, prätkän kunto neljästi ja matkan etapit ainakin kerran. iPodista jatkuu joku viimeksi soitettu Mokoman sekameteli kun hypähdän sarviin ja painan kuupan hieman jo jännityksestä hikoavaan päähäni. Toki ilmakin on suotuisa, lämpöä piisaa ja nahoissa alkaa siksikin jo olla nihkeää.
Vanha biisi loppuu ja seuraavana alkaa Panteran Cowboys From Hell. Potkaisen vaihdepaakia alaspäin ja yhteistyöhalukkaasti ykkönen kolahtaa silmään. Poistun paikalta ääneen nauraen...
Satakaksikymmentä kilometriä myöhemmin saavun Lohjalle, ja käännyn paikallisen Lukoilin pihaan laskemaan janojuomaa armolliselle ratsulleni. Reppu on nyt kertaalleen koettu mukavahkoksi matkatavaran kuljettimeksi, vaikkei se todellakaan siltä näytä. Paikallinen yön mies kyselee kummastuksen vallassa ajokistani jotain, mutta kypäräni sisällä kaikuva Lemiläinen thrashmetal ei päästä hepun jorinoita korviini.
Paikallinen tuttuni saapuu ja johdattaa minut tulevaan yöpaikkaani. Käymme ajelemassa Lohjan suunnilla ja kurvailemme Fagervikin mainioita mutkapätkiä, kuin harjoituksena alppiteiden syheröille. Mukavaa on.
Matkasohva:
Ajokit Fagervikissä:
Seuraavana päivänä keli jatkuu suotuisana. Lohjan harju jää taakse, kun pikataival kohti vuosaarta alkaa. Toki otan mainion ajokelin mainiona ajokelinä ja kurvaan joutessani Järvenpäähän matkakumppaneitani vastaan. Tuusmotorista vielä uudet jarrupalat taakse ja huolettomin mielin voi matka kohti ulkomaan ihmeitä alkaa. Laivaankin päästään nopeammin, kuin odotettavissa oli ja ensimmäiset oluet ovat jo nenän edessä ennen kuin osa matka-autoilijoista ehti vetää kemiallista vessaansa laivan toiletista alas.
Ensimmäiset painit otetaan jo alkuillasta.
Salmarikossusnapseista imemme voimaa vastustaa ulkomaan kauhistuksia ja vannomme syövämme koko matkan vain ruisleipää ja hernekeittoa tai hesen purilaisia. Loppuillasta väännetään vielä kättä, lauletaan isänmaallisesti Eppu Normaalia ja vedetään pitkää tikkua siitä, kuka saa nukkua laivan infopisteen vieressä rappusilla istualtaan.
Aamu koittaa krapulaisena ja koko päivänhän siinä joutuu ponnistelemaan, että saa haihdutettua sen kankkuseksikin kutsutun kamalan taudin, joka kummasti vaikuttaa kykyyn ajatella, syödä, juoda, istua tai tehdä ylipäänsä mitään muutakaan. Iltaa myöten alan jo nähdä väreissä ja uskallan illallispöytään maistelemaan emojen maittavia keitoksia. Matkakumppanini puhaltelevat aikansa, mutta lähtevät seuraksi. Toinen juo lasin maitoa ja toinen kannustaa urheasti.
Baarimikko Isaac kertoo illalla, jotta aikataulu on muuttunut ja laiva on satamassa aamuviiden tienoilla. Hätää ulostautumiseen ei kuitenkaan ole ja viivytyksestä johtuen tarjoaa laivayhtiö nälkäisille ja krapulaisille matkustajilleen mukavan meriaamiaisen, frii of tsaarts tietysti. Aamiainen tullaan tarjoilemaan aamuseitsemästä -kahdeksaan, jonka jälkeen punaista mattoa pitkin voikin sitten sirojen tarjoilijatyttösten heilutellessa valkoisia nenäliinojaan ajella rauhassa kohti germaaniaa.
Totuus on karvaampi. Puoli neljältä kesken maukkaimpien kuorsausten kapteeni Stubing kiekaisee keskusradioon, jotta laivakorput on tarjolla. Louhikaa sieltä saastaiset maakravut ja häipykää purkistani sen sileän tien. Puoli kuudelta painumme ulos laivasta maukkaasti nukutun kaksituntisen jälkeen ja eikun nenä kohti Sveitsiä.
Saksa 22.5
Travemunden sataman valot jäävät taakse ja Buell, Xtx ja KiloGikseri suuntaavat etelään. Autobaanan alkaessa ohjastan vatkuliani etummaisena sadan kolmenkympin mukavaa matkanopeutta. Huomatessani vapaan rajoituksen merkin osoitan sitä vasemmalla kädelläni ja näytän takanatulijoille yleismaailmallisen merkin. Hanaa! Ulahduksen saattelemana Sukisuki kaikkoaa näköpiiristä. Ja niin kaikkosi myöskin toverini repusta huolimattomasti sidottu makuupussi.
Ilman viiletessä keskimaata kohti, on pakko pysähtyä tienposkeen lämmittelemään nakkisormia pakoputkilla. Taidettiinpa siinä pikku painitkin lämpimikseen ottaa. Hengitys höyryää ja viluttaa, mutta mieli on virkeä.
Polttoainekäyttöinen kädenlämmitin:
Alkukäyrästä lisäpuhtia ääreisverenkiertoon:
Iltapäivää kohden alkaa aurinko jo lämmittää mukavasti ja taisin pikku tirsatkin ottaa tauolla. Oikeastaan kolmella.
Puolimatkassa tulee parrakas saksalaisukkeli ihmettelemään omituista retkikuntaamme bemarin takki, housut, lakki, kaulahuivi, kengät, sukat ja aurinkolasit päällään. Sytytti bee-em-wee sytyttimellään mentholin ja kertoili, miten oli joskus amerikkalaista tärskytintä koeajanut amalgaamin varistessa. Kysäisin hepun muisteloiden välissä ehdotusta mukavaan yöpaikkaan jossakin rajan tuntumassa. Black Forestiinhan se meitä neuvoi. Sinne siis.
Turgulaisen mieltä lämmittää kovasti, kun suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen pääsee kotoisasti Åbo Kebabbiin oluelle ja syömään.
Bonndorf-nimisen kylän majoituspalvelut ovat mukavat ja perinteiseen lypsypukuun sonnustautunut viiksekäs saksalaisrouva kattaa meille seuraavana aamuna oikein maukkaan aamiaisen. Metsän siimeksessä suoritetun pakkauksen jälkeen suuntaamme kohti Sveitsiä ja Villmergenin pikkukylää.
Suzukimies jo hetken mietti, vaihtaako kiinankulkine italiaanoon:
Sveitsi 23.5
Kuten erään nykyisin Turgulaisen kirjailijan viihdetekstissä Eero ja Jaska keulivat rajan yli, oli alunperäinen tarkoitukseni myös hytittää valtakunnan rajoilla. Kun Saksan mustasta metsästä saavumme Sveitsin rajalle, ollaan se pikku-pikku veto-oja ylitetty jo ennen kuin muistankaan koko temppuilua. Se kai siitä sitten.
Villmergenin kylään löydämme helposti, koska neuvokas matkanjohtajamme MacGyveriä katseltuaan keksii teipata toveriltaan lainaamansa autonavin kulkineensa mittaristoon kiinni ja virolaisesti murtava naisoppaamme neuvoo retkueen ehyenä perille. Muuten emme olisi olleet perillä samana päivänäkään, Sveitsin pikkukylien läpi sompailu kun ei ole aivan niin helppoa kuin luulimme.
Patentti nro. 264930818134859b:
Perillä odotti myös takapihan maauimala:
Sveitsissä viivymme kaksi päivää, ja meitä kestitään kuin kuninkaita. Sukulaisvierailussakin on omat puolensa. Illalla juhlat ja hilpeenä kaljaa, aamulla kalpeena hiljaa. Autoitse lähdemme tarkastelemaan paikallista menoa Luzernin kaupunkiin. Hellettä on yli kolmenkymmenen tselssiusasteen ja hiki sen mukainen. Puolenpäivän jälkeen oloni jo alkaa helpottaa ja pääsen taas valokuvailun makuun.
Juhlissa sisäänajettu Bemmi:
Kossu loiventaa:
Kelpaa veneillä noissa maisemissa:
Hassu volkkari parkissa:
Pieni olut, kiitos!
Maanantai-aamu, muttei krapulaa tai vapinaa. Nätisti otettiin sunnuntai, jottei taas pitäisi hikoilla turhanpäiten. Pakkaamme kamat, kiitämme yösijasta ja muusta kestitsemisestä ja suuntaamme paikalliselta bemaristilta saamiemme ohjeiden mukaisesti kohti sitä erästä mukavaa järvipätkää ja Klausenpassia. Keli pitelee taas liki kolmeakymmentä, eikä kello ole vielä edes yhtätoista.
Järvimaisema saa saariston kasvatin haukkomaan henkeä. Kummallisen turkoosi vesi ja vehreä maasto vuorineen päivineen ovat juuri sitä mitä täältä tultiin hakemaan. Ajo maittaa vaikka poikia alkaa pikkuhiljaa syödä, kun allekirjoittanut pysähtelee vähän väliä napsimaan otoksia. Minkäs teet?
Bueli merkkaa paikan:
Risteilyä järvellä:
Korkeuserojakin on:
Jotain tuhrua linssissä, but you'll get the point:
