Lyhyt kooste syyskokouksesta 31.10.2026

satzuma

some- & tiedotusvastaava, tapahtumavastaava
MotOrg ry jäsen
MotOrg ry hallitus
Liittynyt
20.12.2012
Sijainti
Tampere
Lauantaina 31.10. kokoustettiin sääntömääräistä syyskokousta Pasilassa.

Mukava määrä osallistujia saapui paikalle ja erityisen ilahduttavaa oli nähdä porukassa myös ihan uusia kasvoja!
Kokous vedettiin läpi parissa tunnissa ja se piti sisällään hyvää keskustelua yhdistyksen toiminnasta nyt ja jatkossa - kiitos aktiivisesta osallistumisesta jäsenistölle.
Myös jäsenkyselyn tuloksia käytiin läpi ja niistä on tulossa vielä erillinen koonti foorumille.

MotOrg ry:n hallitus päätti palkita sivustovastaava Oskari Kantoniemen Vuoden 2026 Orggilaisena ja antaa hänelle yhdistyksen viirin, kiitoksena kovasta työstä moottoripyora.org-foorumin uudistamisen läpiviemisessä.
Yllätys vaikutti onnistuneen, sen verran pöllämystyneeltä Oskari näytti kuullessaan kunnianosoituksesta.
Jäämme odottelemaan, että kunnianosoituksesta entistä voimaantuneempana Oskari tekee hommia näppäimistö savuten ja etusivu sekä uusi kauppa näkevät päivänvalon mahdollisimman pian 🤩

Kokouksessa valittiin myös hallitus ja uusi puheenjohtaja vuodelle 2027.

Hallitusjäseniä ensi vuonna ovat:
Piia Tahvanainen, Oskari Kantoniemi, Heli Weckström, Edward Nikkilä, Pasi Riissanen, Hanna Granlund, Konsta Kauppinen, Aki Lempinen, Oskar Eklund, Heikki Salonen sekä varajäsenet Olli Hoskari & Juuso Kiias.
Puheenjohtajana tulee debytoimaan kolme vuotta hallituksessa vaikuttanut Miki Niemi.
(Kuvasta puuttuu Piia, Olli ja Juuso)

Kiitämme pestinsä jättäviä hallitusjäseniä panoksestaan sekä Janne Paleniusta puheenjohtajuusvuosista ja toivotamme uudet hallitusjäsenet erittäin tervetulleeksi toiminnan ytimeen!

PS. Avaimenperiä myynnissä yhdistyksen tapahtumissa 10€/kpl - ja sulkia saattaa saada hattuun muuten vaan! 🤭
 

Liitetiedostot

  • incollage_save.jpeg
    incollage_save.jpeg
    2,4 Mt · Katselut: 9
Back
Ylös