G
Guest
Guest
Juupa juu, homma alkoi tuossa parisen päivää sitten. Olin viikon kurssitettavana ja palailin kotipuoleen viikonlopuksi. Ilmat oli viikon aikana ehtineet jo viiletä jonkin verran, mutta eipä pitäisi olla mitään ongelmia vielä sentään. Toisin kuitenkin on. Joka kerta kun mopon potkaisee tulille ja aikeena on liikkeellelähtö, niin mopo sammahtaa siihen paikkaan.
Tarkemmin selitettynä: pyörä lähtee käyntiin moitteitta, vaihde menee päälle niin kuin pitääkin eikä käynnissä ole mitään vikaa. Kuitenkin kun kytkintä nostaa, niin pyörä sammuu. Eikä se yskähtele vaan käynti katkeaa kuin virta-avaimesta kääntämällä. Heräsikin tuossa kysymys, että onko Kawassa mahdollisesti jokin lämpöanturi joka pitää huolen ettei liian kylmällä koneella lähde liikkeelle tms?
Palailin tuossa hetki sitten Midnight Cruisingista ja huomasin ABC:n pihalla (lämpimällä koneella) edelleen saman homman. Pyörä ei lähde minnekkään ennenkuin on käytelty sitä tovin ajan. Teinpä suutuspäissäni kokeeksi sellaisenkin tempun, että annoin kaasua ja nostin kytkintä nopeammin ylös seurauksella että pyörä vain sammuu. Se ei edes loikkaa eteenpäin, vaan tössähtää siihen paikkaan. Kun hetken ajan on pyörää käytelty, niin kytkimeen alkaa tulla enemmän eloa ja pyörä alkaa vähän kerrassaan yrittämään liikkeelle.
Onko kukaan missään koskaan törmännyt vastaavaan hommaan. Koitin katsoa huoltokirjaa ja korjausopasta, mutta en tullut niistä sen viisaammaksi.. Jelpatkaa ihmeessä jos satutte tietämään jotakin. Kiitokset jo etukäteen kaikille osallistuneille.