• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Liikennevakuutuslaki uudistuu, ratapäivät loppuu?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PoS
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

PoS

Super Retard
MotOrg ry jäsen
SMOTOn tiedotteesta luin, että tällaista uudistusta ylipäänsä puuhataan. Asiaan pikaisesti perehtyminen paljasti, että tämähän on huolestuttava esitys.

sanoi:
Harrastustarkoitus tarkoittaisi sekä säännöllistä että kokeiluluontoista ajoharrastusta. Esimerkiksi
erilaisten kerhojen, ystäväseurueiden ja työantajien tilaisuudet moottori- ja karting-radoilla eivät
enää kuuluisi liikennevakuutuksen korvauspiiriin. Sen sijaan liikenteeseen käyttämistä olisi ajo-opetukseen liittyvä valvottu ja ohjattu ajoharjoittelu yleisen ajotaidon saavuttamiseksi, ylläpitämiseksi tai parantamiseksi, esimerkiksi autokoulujen liukkaan kelin ajoharjoittelu suljetulla radalla.

Ratapäivät sattuu tähän. Eli liikennevakuutus ei olisi voimassa tämän määrityksen mukaan.

Nykyisen lain mukaan liikennevakuutus on voimassa myös kilpailuissa, koska lain vaatima eristämispykälä ei täyty, eikä tässäkään esityksessä vaikuttaisi olevan mitään tolkkua valvotun alueen määrittelyssä:

sanoi:
Ehdotettavan perusteella moottoriajoneuvoa, jota käytettäisiin niin selkeästi eristetyksi merkityllä
alueella, ettei kenenkään olisi mahdollista joutua sinne huomaamattaan, ei käytettäisi lain tarkoittamalla tavalla liikenteeseen. Alueen eristämisellä tarkoitettaisiin järjestelyjä, joilla tehokkaasti estetään pääsy alueelle kaikilta sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät tietoisesti ole pyrkimässä alueelle esimerkiksi seuratakseen kilpailua tai osallistuakseen sen järjestelyihin.
Tapauskohtaisesti olisi arvioitava, onko kysymyksessä alue, joka on riittävällä tavalla eristetty rakenteellisin ratkaisuin tai jatkuvalla valvonnalla. Sisätiloihin rakennetut karting-radat on yleensä
rakenteellisin ratkaisuin eristetty siten, että pääsy radalle huomaamattaan ei ole mahdollista. Erilaiset tarpeeksi korkeat aidat, maaston muodostamat esteet kuten jyrkänne tai vesihauta voisivat täyttää riittävän eristämisen vaatimuksen. Myös alueen merkitseminen lippusiimalla ja riittävän lyhyin
välimatkoin sijoitetuilla valvojilla voisi täyttää laissa tarkoitetun eristämisen vaatimuksen.

Miten tuota sitten tulkitaan? Mikä on riittävällä tavalla eristetty?

sanoi:
Edellä luetelluista kilpailu-, harrastus- ja testitoimista aiheutuvat riskit on mahdollista kattaa muilla vakuutuksilla, kuten lakisääteisellä tai vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella taikka toiminnasta vastaavan tahon ottamalla vastuuvakuutuksella.

Kilvettömän ratamoottoripyörän vakuutus alkaa olla samoissa hinnoissa kuin kadulla kulkevan kilokyykyn, mutta erona bonuksettomuus - maksapa sitten sellainen vielä päälle. Lisenssivakuutus maksaa tänä vuonna 342 euroa, eikä se edes korvaa juuri mitään, esim max. hoitokorvaus 8500 euroa, jolla ei paljoa hoideta. Eli kustannukset tulee nousemaan aivan sietämättömiksi, jos normi liikennevakuutus ei ratapäivillä ole voimassa. Ei varmasti ole helppoa houkutella uusia harrastajia jos kokeilun edellytys on ottaa tonnin extravakuutukset tms...

Smoton tiedotteesta:
sanoi:
SMOTO korosti omassa lausunnossaan sitä, että moottoripyöräkerhojen järjestämät EAK-, ruosteenpoisto- ja muut ajoharjoituskurssit on katsottava ajo-opetustilanteiksi ja ajoneuvon käyttö niissä liikenteeseen käytöksi ja näin ollen ajoharjoittelu kursseilla liikennevakuutuksen korvauspiiriin kuuluvaksi.

Entäpä vapaa ajoharjoittelu? Ei taida esim meidän ajotaito kakkosta paljoa voida järjestää, jos ei vapaaseen ajoon tule osallistujia?

http://www.stm.fi/c....120.pdf

Lueskelen tuota esitystä vielä uudestaan ja purskelen asiaa hieman, mutta ainakin suoralta kädeltä arvioituna tässä taas pyydetään alskemaan housut ja pyllistämään.
 
Noista otteista tulee kyllä mieleen että tämä on jonkinlainen ajojahti vaikka onkin ihan linjassa tuon Suomea älyliikenteen johtomaaksi- politiikan ja muun liikenne politiikan kanssa:

Tavoite (kenen?)on kaikilla keinoilla perustella ja luoda perusteita teknisten apuvälineiden ja teknisen valvonnan pakkokäyttöön ottoon.

Luodaan tilanne jossa yleinen ajotaito murenee tai ei ainakaan kehity, joten voidaan perustella teknisiä apuvälineitä ja samaan kyytiin valvontaa. Turvallisuuteen vedoten tietty.
Sinällään aika outo lähestymistapa, estetään ajoharjoittelu joka parantaa mielestäni liikenne turvallisuutta - vielä kun ajattelee et kuinka paljon vuosittain menee liikennevakuutukseen radalla tapahtuneita onnettomuuksia?

Samassa linjassa tämä on kuin se mitä toisessa ketjussa kerrottiin tuosta EU direktiivistä, jossa tulis abs / yhdistelmäjarrut pakolliseksi + kaikki moottorin ja pakoputkiston jne muuttaminen kiellettäis.

Kuljettajasta yritetään tehdä ihan "matkustaja". Tai sit vaan yritetään kuristaa koko mp-ala hengiltä.

EN tiedä miten toimisin jos nuokaikki tulee voimaan, lopettaisinko ajamisen vai en. mut näin äkkiä ajatellen aika paljon lajista lähtee viehätystä.

Toivottavasti tästä asiasta on Eduskunnan MP kerho tietoinen.. Ne on lähinnä vallanpitäjiä vaikuttamassa. Ja Smoto tietty.

crazy.gif
 
Pyritään näemmä luomaan tilanne, jossa tieliikenteeseen tarkoitulla pyörällä ei ole mitään asiaa radalle -> voidaan asettaa tieliikennepyörille jos jonkinlaista rajoitusta,koska rata-ajoon sitä ei käytetä, eikä näin ollen rata-ajon vaatimuksista tarvitse välittää.

Automaattinen nopeusvalvontakin helpottuu, koska ei enää ole tilannetta missä pyörällä voisi laillisesti ylittää 120 km/h -> tehoja voidaan rajoittaa koska eihän tarvitse mennä yli 120 km/h ja niin edelleen.

Moottoyipyöräilylle käy kuten ampumaharrastukselle, sitä ei periaatteessa ole kielletty, mutta sen harrastaminen on säädöksillä tehty niin hankalaksi ettei se käytännössä enää ole monelle mahdollista.

Edit.

Ja kuten ammunnanharrastajien "etujärjestö" ei Smotokaan tunnu saavan äntään kuuluviin vaan keskittyy keräämään jäsenmaksuja ja viikkaamaan huomiliivejä.
 
Smoton vastine tuohon olisi mukava saada luettavaksi myös. Ainakin toivon, että Smoto on puolustanut myös rataharrastajien asemaa lausunnossaan.
 
Tulevaisuudessa tuskin tulee olemaan liikennettä, jossa ihmiset ohjaavat omia kulkuneuvojaan. Sehän on ajatuksena aivan typerä. Jos liikenteestä halutaan tehdä turvallista ja tehokasta, on inhimillinen tekijä poistettava kuviosta. Sen takia liikenne (transportaatio) ja harrastukset (ajaminen) tulevat olemaan eri asioita jonkun ajan päästä. Eli toisaalta on ihan positiivista, että suunta on loogisesti kohti päämäärää sen sijaan, että se poukkoilisi suuntaan ja toiseen.

Mukavaltahan tuo ei tietenkään tunnu, että harrastamista vaikeutetaan ja todennäköisesti vieläpä hinnoitellaan kalliimmaksi, mutta ajatuksen tasolla suunta voidaan mieltää ihan oikeaksikin.

Tämä siis jos ajatellaan asiaa pitkällä tähtäimellä. Valitettavasti olen vain melko varma, että vakuutusyhtiöt ajavat asiaa ainoastaan rahan vuoksi.
 
Jos toi noin vaikeaksi menee, niin kaipa sitä täytyy sitten palata kaduille revittelemään. Muistaakos joku minkä ajan joku valopää postasi Porkkalantien ennätyksekseen? Siihen vaan bussipysäkille teltta pystyyn, rengaslämppärit päälle ja kovinta aikaa metsästämään. Tätähän tässä vissiin haetaan?
 
Siis mitä vittua. Kuinka paljon ihmisiä on loukkantunut noilla ratapäivillä viimeisen viiden vuoden aikana? MP-Tuen aina hilpeä Relander voi varmaan heittää arvion lonkalta.

Eihän tuosta liikennevakuutuksesta makseta kuin henkilövahingot, häh?

Ratakaskot ja sen semmoiset ovat eri keskustelun aihe.

Sit pitää ajaa ilman vakuutusta kait... ei ne ensiavun miehet sinne radalla jätä valumaan kuiviinkaan, ja velkahan on hyve nyky-yhteiskunnassa. Sitä voi ottaa sitten luunpaikkaushoitoihin.

SAATANA
 
Siis mitä vittua. Kuinka paljon ihmisiä on loukkantunut noilla ratapäivillä viimeisen viiden vuoden aikana? MP-Tuen aina hilpeä Relander voi varmaan heittää arvion lonkalta.

Eihän tuosta liikennevakuutuksesta makseta kuin henkilövahingot, häh?

Ratakaskot ja sen semmoiset ovat eri keskustelun aihe.
Sama kävi mielessä. Olisi mukava nähdä tilastoa paljonko on kulunut rahaa ratalippojen aiheuttamien "luiden" paikkaukseen verrattuna liikenteessä tapahtuvien "luiden" paikkaukseen. Noin liikennevakuutuksista korvattuja.
 
Siis mitä vittua. Kuinka paljon ihmisiä on loukkantunut noilla ratapäivillä viimeisen viiden vuoden aikana? MP-Tuen aina hilpeä Relander voi varmaan heittää arvion lonkalta.

Ongelma on minusta se, että helppoa on kertoa kuinka monta on loukkaantunut ratapäivillä, mutta todella vaikea kertoa kuinka monta tieliikenneonnettomuutta on vältetty ratapäivien ansiosta. Noita loukkaantumisia on siten helppo käyttää argumenttina näitä asioita vastaan, koska vastapuolella ei ole esittää mitään faktaa asioiden puolesta.
Olisi todella mielenkiintoista tietää tilastot 2000-luvulla mp-onnettomuuksissa kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden henkilöiden rata-ajo, mp-ajokurssi yms. käymisistä.
 
Sit pitää ajaa ilman vakuutusta kait... ei ne ensiavun miehet sinne radalla jätä valumaan kuiviinkaan, ja velkahan on hyve nyky-yhteiskunnassa. Sitä voi ottaa sitten luunpaikkaushoitoihin.

SAATANA
Ei ne mitään kysele kun sanot ensiavussa, että "kaaduit portaissa".
Ihmisethän parsitaan Suomessa kasaan, vaikka olisi tahallaan telonut itsenvä vaikkapa itsemurhayrityksessä. Ongelmaksi voisi muodostua mahdolliset vastapuolelle aiheutetut vahingot, tai korvaukset ansionmenetyksistä.
Asiasta voisi tiedottaa radoilla kiinnittämällä näkyviin paikkoihin varoituskylttejä "Every man for himself".
 
Pska homma!

Olen JMH:n kanssa tasan samaa mieltä aiheesta:

"Ja kuten ammunnanharrastajien "etujärjestö" ei Smotokaan tunnu saavan äntään kuuluviin vaan keskittyy keräämään jäsenmaksuja ja viikkaamaan huomiliivejä."

Noin yleisesti, jos ajatellaan vastapuolta kuten viherpiipertäjät, entiset stalinistit ja tietysti vallanhaluiset kontrollifriikki virkamiehet, on heidän järjestäytymis- sekä propaganda-asteensa lähellä sataa prosenttia.

Länsimaista, demokraattista, yksilöä kunnioittavaa elämäntapaa tuhotaan. Tilalle näyttää käyvän mikä tahansa -ismi, josta nilkki saa lisää kontrollia.



Vakuutusyhtiöiden syy puuttua aiheeseen lienee myös liiketalous- ja tietysti asenneperustainen. Ratailusta on tullut liian useiden herkkua, jolloin siinä tapahtuvat onnettomuudet eivät enää mahdu normiharrastuksen piiriin.

Kelpo kompromissiratkaisu mielestäni olisi omavastuuosuuksien korottaminen ts. jos mällää yliyrittämällä mielestäni aiheesta pitää myös itse vähän maksaa.
 
SMOTOn tiedote aiheesta (saapunut 4.3.2011 klo 17:24 sähköpostiin)

sanoi:
Liikennevakuutuslainsäädäntöä uudistetaan

Sosiaali- ja terveysministeriössä on työn alla liikennevakuutuslainsäädännön kokonaisuudistus. Uudistuksen tarkoituksena on selkeyttää ja ajanmukaistaa liikennevakuutuslakia. Lain on tarkoitus tulla voimaan aikaisintaan 1.1.2013 ja viimeistään 1.1.2014. Voimaantuloaika riippuu lain jatkovalmistelutarpeesta.

Lakiesitys on ollut lausuntokierroksella ja SMOTO jätti esityksestä oman lausuntonsa tänään (perjantaina 4.3.2011).

Liikennevakuutuslaki koskisi moottoriajoneuvojen vakuuttamista pakollisella liikennevakuutuksella ja liikennevakuutuksesta suoritettavia korvauksia. Lain lähtökohtana on, että moottoriajoneuvolle, joka on rekisteröitävä, on myös otettava liikennevakuutus. Esityksessä muutettaisiin vakuuttamisen laiminlyönnin seuraamuksia koskevia säännöksiä, jotta laiminlyöntiin voitaisiin puuttua tehokkaammin.

Vakuutusmaksun maksamatta jättämisestä seuraisi käyttökielto. Käyttökielto astuisi voimaan kolmen kuukauden kuluttua maksamattoman vakuutusmaksun eräpäivästä.

Vakuuttamattomuudesta seuraisi jatkossa sanktiona vakuuttamattomuusmaksu. Sen määrän lähtökohtana lainsäätäjällä on, että vakuuttamattomuus ei voisi olla halvempaa kuin vakuutusmaksun maksaminen.

Bonusjärjestelmä ehdotetaan säilytettäväksi.

Lakiesityksessä uudistetaan ja täsmennetään liikennevahinkojen korvaamista ja korvauspiiriä. Liikennevakuutus kattaisi lähtökohtaisesti vain sellaiset vahingot, jotka aiheutuvat moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä. Moottoriajoneuvoa ei esityksen mukaan käytetä liikenteeseen, silloin kun sitä käytetään kilpailu-, harrastus- tai testitarkoituksiin alueella, joka on eristetty rakenteellisin ratkaisuin tai jatkuvalla valvonnalla, tai tällaiseen alueeseen välittömästi liittyvällä, selkeästi rajatulla varikko- tai vastaavalla alueella.

Esityksen perusteluissa todetaan, että kilpailulla tarkoitetaan esimerkiksi lajijärjestön järjestämiä sekä muita järjestettyjä tilaisuuksia, joita voidaan pitää kilpailuina. Myös kilpailuun harjoittelu sisältyy rajoitukseen eli olisi liikennevakuutuksen korvauspiirin ulkopuolella. Harrastustarkoitus tarkoittaisi sekä säännöllistä että kokeiluluontoista ajoharrastusta. Esityksen perusteluissa sanotaan: "Esimerkiksi erilaisten kerhojen, ystäväseurueiden ja työnantajien tilaisuudet moottori- ja karting-radoilla eivät enää kuuluisi liikennevakuutuksen korvauspiiriin. Sen sijaan liikenteeseen käyttämistä olisi ajo opetukseen liittyvä valvottu ja ohjattu ajoharjoittelu yleisen ajotaidon saavuttamiseksi, ylläpitämiseksi tai parantamiseksi, esimerkiksi autokoulujen liukkaan kelin ajoharjoittelu suljetulla radalla."

SMOTO korosti omassa lausunnossaan sitä, että moottoripyöräkerhojen järjestämät EAK-, ruosteenpoisto- ja muut ajoharjoituskurssit on katsottava ajo-opetustilanteiksi ja ajoneuvon käyttö niissä liikenteeseen käytöksi ja näin ollen ajoharjoittelu kursseilla liikennevakuutuksen korvauspiiriin kuuluvaksi.
 
SMOTOn tiedote aiheesta (saapunut 4.3.2011 klo 17:24 sähköpostiin)

sanoi:
SMOTON pyllistys rataharrastajille
Jep, eli ruosteenpoisto ja autokouluharjoittelu on SMOTOlla mielessä. Muut saavat imeä ruosteista tunkkia. On se vaan hieno yhdistys jolta oikein tuntee saavansa tukea kaikissa moottoripyöräilyyn liittyvissä asioissa jotka itseäni koskee.

Itse veikkaan että noille ratapäivile tulee erikseen 5ke vuodessa maksava pakollinen "liikennevakuutus", jotta varmasti saadaan tapettua kaikki moottoriharrastustoiminta Suomesta.


Vittu että vituttaa. Onneksi illalla pääsee saunaan ja juomaan viinaa.
 
Empä usko että ratapäivät loppuu vaikka liikennevakuutuslaki uudistuu/uudistuisi.
Ei varmastikaan heti lopu, mutta uusia harrastajia ei lajiin tule, ja satunnaiset kilpipelillä ratailijat vähenevät tai loppuvat. Tuosta yhtälöstä ei ole vaikea päätellä onko MotOrg ry:llä lain voimaantulon jälkeen 30 vai 5 ratapäivää vuodessa... Ei noita päiviä ole mahdollista järjestää jos paikalle sapuu vain 20-30 harrastajaa/päivä.
 
Näinhän sen on. Ja homma koskee myös autopuolta, olisi kiva tietää, mitä siellä ollaan mieltä asiasta.
 
SMOTOn tiedote aiheesta (saapunut 4.3.2011 klo 17:24 sähköpostiin)

sanoi:
Liikennevakuutuslainsäädäntöä uudistetaan

SMOTOn aivopieru.
Onko mahdollista jollain tapaa ohjata omat jäsenmaksueurot vielä pois tuolta SMOTO:sta? Luulin, että kyseessä on moottoripyöräilijöiden etua ajava järjestö, eikä aivopierujen tuotantolaitos. Kylläpä on taas hyvä fiilis yrittää harrastaa. Juutanaa lainatakseni: "Onneksi illalla pääsee saunomaan ja juomaan viinaa."
 
Tässähän on vielä 2 kesää jäljellä upeita ratapäiviä
062802moto_prv.gif

2013 voin sitten vetää itteni jojoon tai vaihtaa tuulipuvun päälle ja lähtee marjastaan.
 
Taitaa tuo esitys mennä läpi että heilahtaa, jos ei edes moottoriurheilijoiden oma etujärjestö sitä vastusta.

Eivätkö ne liiton tanopäät tajua, että myös kilpailut loppuvat ajanmittaan varmasti, jos uusia harrastajia ei enää lajin piiriin tule. Eiköhän tähän mennessä ole aika pitkälle mennyt niin, että ensin ratapäivillä käydään ajotaitoja hiomassa. Sitten joillekin nopeimmille jotka hommasta pitävät tulee halu koittaa kykyjään myös kilpailuissa. Ensin ehkä jokkiksessa ja sitten sieltä kovimmat ja lahjakkaimmat siirtyvät isompiin kinkereihin.

No track days, no competitions.
 
Back
Ylös