Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tuossahan on kuitenkin jonkinverran aikaa reagoida jos huomaa tilanteen ajoissa, esim. jos siniset tulee vastaan, ovat parkissa tms.Hyvä esimerkki lienee tilanne, jossa kokeilisi pyörän kulkua ja miliisi tulisi autolla vastaan. Jos mittari näyttää _reilusti_ yli rajoituksen ja seutu on tuttua niin kyllä siinä miettisi kaksi kertaa, että pysähtyykö vai antaako lisää hanaa vaikka peileistä näkisikin auton vilkuttavan valoja ja alkavan suunnittelemaan kääntymistä.
Eipä noitakaan pyöriä tällä kylällä niin montaa ole, et jollei katsoja ole täysin puusilmä niin pyörän tunnistaa ja omistaja löytynee melko helposti.Vituttaa, taas aleni kynnys lähteä haneen. Oli viimeinen kerta kun sakoista kärsin![]()
Jep, ihan kuten autoilijallakin jos kameratolpan sakkoa koittaa jonkun muun niskoille sysätä.Onko pyörän omistajalla/haltijalla velvollisuus osoittaa kuka pyörällä on ajanut jos kiistää itse ajaneensa?
Ei ole. Itseään vastaan ei tarvitse todistaa, eikä todistajana toisaalta tarvitse toimia silloin, jos se voisi saattaa läheisen henkilön syytteenvaaraan.Jep, ihan kuten autoilijallakin jos kameratolpan sakkoa koittaa jonkun muun niskoille sysätä.Onko pyörän omistajalla/haltijalla velvollisuus osoittaa kuka pyörällä on ajanut jos kiistää itse ajaneensa?
Tottakai tiedot operaattorilta saa ( oikeuden päätöksellä ), mutta siinä tapauksessa ei mikään ylinopeus tms riitä perusteeksi... muistaakseni se meni jotenkin niin että minimi rangaistus epäillystä rikoksesta pitää olla pari vuotta linnaa jotta teletunnistetietojen käyttöön voi saada luvan.Mitenhän toi on, saakohan polliisit sun teletietos
Noinhan se periaatteessa menee, mutta ainakin eräässä joku aika sitten tapahtuneessa episodissa kawamies tunnistettiin teletietojen perusteella (rikos = pysäyttämismerkin noudattamatta jättäminen = 12 ps). Kai ne sitten epäilevät vaikka kolmestakymmenestä murhasta, että saavat urkintaoikeudet. Sen jälkeen syytteet muun, paitsi ylinopeuden osalta hylätään. Taitaa olla paree käydä R-kioskin kautta hakemassa prepaid-liittymä, johon kääntää omat puhelut.Tottakai tiedot operaattorilta saa ( oikeuden päätöksellä ), mutta siinä tapauksessa ei mikään ylinopeus tms riitä perusteeksi... muistaakseni se meni jotenkin niin että minimi rangaistus epäillystä rikoksesta pitää olla pari vuotta linnaa jotta teletunnistetietojen käyttöön voi saada luvan.Mitenhän toi on, saakohan polliisit sun teletietos
No olis se nyt varsinainen neropatti, jos onnistuisi pakenemaan kyttiä ja täällä möläyttäisi sen sitten julkisuuteen^No joku joka on oikeasti vetänyt karkuun ja jäänyt kiinni, voisi valaista asiaa, että mitä siitä saa. Jos on vetomiehiä uskominen niin karkulaisia riittää. Ja kukkiksia jos uskoo, niin kiinnijääneitäkin on pilvin pimein.
![]()
Että vaktaa kehiin nyt hiljaiset sankarit!
No sehän ylinopeudesta juuri tulee, se pari vuotta linnaa. Eli luetaan keskiraskaisiin rikoksiin. Kyllä saavat käyttää myöskin kotietsinnät sun muut pakkokeinolain menetelmät.Tottakai tiedot operaattorilta saa ( oikeuden päätöksellä ), mutta siinä tapauksessa ei mikään ylinopeus tms riitä perusteeksi... muistaakseni se meni jotenkin niin että minimi rangaistus epäillystä rikoksesta pitää olla pari vuotta linnaa jotta teletunnistetietojen käyttöön voi saada luvan.Mitenhän toi on, saakohan polliisit sun teletietos
Noh omalta kohdaltani voin sanoa, että tuomio poikkesi eräästä lehdistössä olleesta tapauksesta 10ps (suurin piirtein sama ylitys ja toisessa tapauksessa oli laulaja pysähtynyt autollaan nätisti tien viereen). En nyt varsinaisesti karkuun ajanut, splittasin parit liikennevalot ja tietyömaan kun siniset näkyi parin auton päässä takana. Tosin lisäsyytteeksi ei voitu laskea pysähtymismerkin noudattamattajättämistä sillä poliisikin tunnusti, ettei sellaista ollut voinut antaa välissä olleiden autojen takia. Noi lisäkorotukset tuli siis lähinnä bussikaistan kautta ohittamisesta ja splittaamisesta.^No joku joka on oikeasti vetänyt karkuun ja jäänyt kiinni, voisi valaista asiaa, että mitä siitä saa. Jos on vetomiehiä uskominen niin karkulaisia riittää. Ja kukkiksia jos uskoo, niin kiinnijääneitäkin on pilvin pimein.
![]()
Että vaktaa kehiin nyt hiljaiset sankarit!
Okei, muotoillaan asiaa uudelleen.Ei ole. Itseään vastaan ei tarvitse todistaa, eikä todistajana toisaalta tarvitse toimia silloin, jos se voisi saattaa läheisen henkilön syytteenvaaraan.Jep, ihan kuten autoilijallakin jos kameratolpan sakkoa koittaa jonkun muun niskoille sysätä.Onko pyörän omistajalla/haltijalla velvollisuus osoittaa kuka pyörällä on ajanut jos kiistää itse ajaneensa?
Lähisukulaista ei ole pakko kieliäJep, ihan kuten autoilijallakin jos kameratolpan sakkoa koittaa jonkun muun niskoille sysätä.Onko pyörän omistajalla/haltijalla velvollisuus osoittaa kuka pyörällä on ajanut jos kiistää itse ajaneensa?