Ossinmopo sanoi:
Osa liikkeistä myös lopettaa moottoripyörien myymisen ja keskittyy muihin tuotteisiin. Minulle on kerrottu että heidän katteet on niin pienet ettei kannata ---- jos ko. merkillä ei ole jälleenmyyjiä maakunnissa niin vaikuttaako se myös huoltojen ja varaosien saatavuuteen ----
Katteet on pieniä, ja jotta myös uusien pyörien myyminen olisi mitään mieltä, täytyy mukana olla muita "pieniä puroja", joista yrityksen tulosta raavithan kasaan; vara- ja huolto-osat, ajovarusteet, renkaat, mahollisesti muita pienkoneita, -laitteita jne jne. Ja tietysti se ammattitaitoinen ja joustava huoltopalvelu. Ja kaikki tuo oikein mitoitettuna.
Nykyisin "kilpailuttaminen" on kohtuullisen helppoa mistä päin Suomea tahansa, jopa rajojen ulkopuolelta, joten pitkäjänteisen konseptin rakentaminen ja palvelujen mitoittaminen kannattavaksi on äärettömän haastavaa etenkin ison potentiaalisen ostovoiman ulkopuolelta, lähinnä tarkotan siis täällä maakunnissa. Palvelua pitäisi olla laidasta laitaan, mutta miten saa varaston kierron järkevällä tavalla kannattavaksi, miten hyville työntekijöille oikeita hommia ympäri vuoden...haluja tähän kauppiailla on, mutta monet tekijät eivät tee tuosta yhtälöstä heleppoa. Hinnoittelussa täytyy myös olla nopea ja herkällä markkinakorvalla; mikäli teet välirahatarjouksen satasella pielhen 15 teur kaupassa, niin se karkaa ehkä muualle...saamatta jäisi myös ajovarusteista tuleva muutaman kympin kate, jatkossa mahollisesti huoltopalveluista jäävä osa jne jne.
Toishaalta jos otat kiinni uuden mp:n kaupan vaihtolaitteen "pitkällä" rahalla eli pienemmellä välirahalla, niin pahimmassa tapauksessa asiakas ilmoittaa, että thats deal moottoripyörän osalta, mutta löysikin ajovarusteet nettikaupasta vähän halvemmalla ja ottaa ne sieltä. Puhumattakhan, että renkaat saa jostain eteläeuroopasta jopa satasen halvemmalla kuin siitä lähikaupasta. Ja jatkossa tullee kilpailuttamaan huoltopalvelut myös laajemmalla alueella.
Katetta jäi uuden pyörän kaupasta satanen. Ja vaihtolaite, joka koristaa lattiaa pitkään, mikäli siitä haluaa saada edes sen vaihtohyvityksen verran.
Ei ole helppoa.
Mutta uskon edelhenki, että kun tavalla tai toisella kulurakenne saadaan kohilleen, jaksamme palvella asiakkaitamme, pidämme huolen siitä, että tavaraa on hyllyssä, perustelemme hinnoittelumme, joustamme ja saamme joustoja niin rahoitus-, tavarantoimittaja- kuin työntekijäpuolilta, niin tämä homma pelaa.
Näissä palveluitten "katoamisissa" tai vähenemisissä kun usein käy niin, että kärsijöitä yrittäjien ja työntekijöitten lisäksi ovat ne lähialueen asiakkaat. Motoristit. Vaikka sitä ei välttämättä heti huomata.
Pidetään myös ne lähialueen kivijalkaliikkeet ostopaikkoina, niin lähipalvelut löytyvät siitä huudeilta, aidosti varmasti halutaan palvella motoristeja.
Nyt ja jatkossa.