pyh sanoi:
Ennen uutta kuvaa muutama sana edellisen kuvan tiestä.
Sen varrelta löytyy useita kiveen hakattuja julistuksia joissa sardinian kuningas Carlo Emanuele kertoo rakentaneensa kyseisen tien ja tottahan kirjoitettuun sanaan on luottaminen. Carlo ei tosin taitanut rakentaa tuota tunnelia vaan se Carlon rakentama tie ja sen 50 serpentiiniä kulkee tunnelin länsipuolella Colle Tendalle josta voi kulkea vuoren yli Aostan laaksoa kohden tai lähteä itään vuoren laella kulkevalle maksulliselle Via del Salelle.
Italiaa ei vielä tuolloin 1800-luvun alkupuolella ollut ja Sardinian kuningaskunta hallitsi Sardinian, Aostanlaakson ja Ligurian lisäksi myös nykyisin Ranskalle kuuluvia alueita Ranska-Italia rajan tuntumassa mm. Nizzasta pohjoiseen aina lähes La Bonetelle asti.
Kunnes oolannin sodan jälkeen 1850-luvun loppupuolella Ranska Ja Sardinia solmivat YYA-sopimuksen jossa Ranska lupasi auttaa Sardinialaisia työntämään Itävaltalaiset pois nykyisen Italian alueilta takaisin sinne minne kuuluvatkin ja Sardinia lupasi luovuttaa Ranskalle ne alueet joita se nykyisen Ranskan alueilla hallitsi eli mm. Nizzan ja tuon Tendalle johtavan tien.
Näin myös kävi ja Ranska taisteli Sardinialaisten rinnalla Itävaltaa vastaan mm. sodan ratkaisevissa taisteluissa SanMartinossa ja Solferinossa siellä Gardajärven eteläpuolella.
Ja kun itävaltalaiset oli työnnetty Etelätiroliin niin aika Italian yhdistymiselle oli koittanut vuonna 1861 jolloin suurin osa italian alueita hallineista kuningas/ruhtinas/kaupunkivaltioista yhdistyi Italiaksi ja seuraavan vuosikymmenen aikana myös aluksi ulkopuolelle jääneet alueet liittyivät Italiaan kirkkovaltiota myöten poislukien Vatikaani.
Ja sitten vielä ensimmäisen maailmansodan jälkeen ympärysvallat antoivat EteläTirolin italialle palkkioksi sen liittymisestä sotaan pari vuotta sen alkamisen jälkeen ympärysvaltojen puolelle vaikka se oli kolmiliitossa Itävalta-Unkarin ja Saksan kanssa.
Tässä uusi kuva, joka on kylläkin hivenen vaikea jos ei ole mitään taustatietoa, mutta kun kuvan kämppärille löytyy hyvä aasinsilta edellisestä kuvasta niin menköön ja onhan kyseinen kämppäri joillekkin palstan lukijoille tuttu.
Vastauksena hyväksytään kylän nimi missä tuo kämppäri sijaitsee tai vaihtoehtoisesti voi kertoa tuon taustalla näkyvän vuoren laella olevan puolitunnetun passon nimen. Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin se passo sijaitsee kuvan vasemman laidan ulkopuolella ja tuolla suoraan edessä jonkin matkan päässä on yksi euroopan korkeimmista kohdista jonne on luvallista ajella prätkällä.
Vihje 1.
Tuo yllämainittu aasinsilta on Sardinian kuningaskunta sillä aivan kämppärin reunalla on Sardinian Krenadiinien juoksuhautoja. Lähistöllä on myös Sardien ylimysten mukaan nimettyjä linnoituksia joiden rakentamisen maksumiehinä olivat ranskalaiset Wienin tanssivan kongressin (jossa muuten ruotsi vaihtoi suomen norjaan) päätösten mukaisesti. Kyllä Sardinian kuningaskunta ja Ranska kävivät paljon sotia keskenään ennen tuota Italian perustamiseen johtanutta YYA-sopimusta ja yhteistä taistelua itävaltalaisia vastaan.
Vihje 2.
Kuvassa näkyvän vuorijonon toiselle puolelle pääsee siis tuolla vasemmalla olevan passon kautta ja siellä toisen puolen rinteellä on 2 erittäin mielenkiintoista kohdetta sellaisille joita ei huonompikuntoiset tiet pelota. Toinen on tuo korkealle nouseva tie ja toinen on vanha sotilastie jonka varrella on useita vanhoja linnoituksia.
Ja siellä toisella puolella on kapea laakso josta voi nousta seuraavalle passolle kapeaa, runsaasti tiekkujoa serpentiinejä sisältävälle tiellä joka alun jyrkemmän nousun jälkeen tasaantuu eräänlaiseksi ylätasangoksi jolloin asfaltti loppuu ja alkaa hiekkatieosuus. Ja siellä passon päällä odottaa seuraava ja kuuluisa vanha sotilastie, joka kulkee osittain vuorijonon päällä tarjoten mahtavat näkymät kummallekkin puolelle vuorijonoa. tiellä on aukiolorajoitteita eli se on vuoropäivinä varattu moottorittomalle kulkemiselle. Ja tällä vuorella taisteltiin verinen tai ehkä jopa maailman verisin taistelu joka on käyty yli 2000 metrin korkeudessa. Ja kuinka ollakkaan taistelun osapuolina oli Sardinian kuningaskunta ja Ranska.
Vihje 3.
Kämppäri on kunnallinen sellainen, pari vuotta sitten alle 10euroa yö ja lämpimät vedet suihkussa, tv-huone ja wifi löytyi sekä ruokailusali joillain keittovehkeillä. ravintolapalveluita ei ollut ja respasta löytyi jotain sipsejä ja juotavaa, mutta ruuat oli haettava kyliltä. Kunnallisten kämppärien taso vaihtelee, mutta tämä oli hyvä.
Vihje 4.
Kuvassa näkyvän vuoren ylittävän tien varrella on tekojärvi joka kantaa samaa nimeä kuin tiellä oleva passo.