Pari sivua aikaisemmin toivottiin lisää linnoja, joten tässäpä yksi. Linna sijaitsee lähellä Romantische Straßea, muttei kuitenkaan ihan sen varrella, välimatkaa on noin 10 kilometriä.
Kyseinen linna on jäänyt erityisen hyvin mieleen, koska opastetun linnakierroksen alkaessa paikalla ei ollut muita turisteja kuin minä. Opas, äärimmäisen korrekti, vanhempi saksalaisrouva, oli kuitenkin valmis vetämään kierroksen vähän pienemmällekin joukolle ja niinpä kiersimme kaksistaan koko upean linnan asekokoelmineen.