mchuurre
Vanhempi Jutaaja
"Atlantinvallijutaus arvontasäännöt" kertauksena:
1. "Jutausarvonta" tullaan järjestämään pääsääntöisesti, jokaisen jutauspäivän päätteeksi, ns "jutausbriefingin" yhteydessä.
2. Jokaiselle jutaajalle, tullaan jakamaan ensimmäisessä, (Kemi Scandic), briefingissä yksi, (1), "Jutausarpa", jonka jokainen jutaaja saa henkilökohtaiseksi merkitsemällä siihen oman #jutausnumeronsa.
3. "Jutausarvonnan" yhteydessä, jokainen jutaaja pudottaa oman jutausarpansa, arvontakulhoon, (astia, tms.), josta paikanpäällä valittu "onnetar", nostaa yhden jutausarvan kerrallaan, ja samalla näyttää jutausarpaan merkityn #jutausnumeron yleisölle.
4. "Jutausarvonnan" voittaja, saa täten, arvonnassa etukäteen mainitun palkinnon itselleen lahjakortin muodossa välittömästi haltuunsa.
5. "Jutausarvonnassa" ei tarvitse itse olla henkilökohtaisesti paikalla, eli pelkkä #arpa riittää.
6. "Jutausarvonnan" voittaja, menettää samalla kertaa, palkinnon voitettuaan, oman jutausarpansa, eli tällöin ei jutaaja voi enää toistamiseen voittaa muuta palkintoa! (allekirjoittanut tuhoaa #arvan, yleisön edessä!).
7. "Jutausarvontaan" ei jutaaja voi osallistua, mikäli hänen jutausarpansa ei ole mukana arvontakulhossa, (astia, tms.), eli mikäli jutausarpa on kadonnut, ei tilalle voi saada uutta. Vain alkuperäinen, "virallinen" jutausarpa on ainoa oikea.
8. "Jutausarvontaan" ei järjestäja itse, voi edelleenkään osallistua. (ns. Jääviyssääntö!)
9. "Jutausarvonnan" jälkeen, jokainen uusinta-arvontaan halukas jutaaja itse, on velvollinen noutamaan oman jutausarpansa takaisin haltuunsa, odottamaan seuraavan päivän arvontaa.
10. Mikäli "Jutausarvonnassa" on havaittavissa epäselvyyksiä, on arvonnasta tehtävä välittömästi arvontatilaisuudessa ns. "protesti", heti, eikä vasta 15.s päivä! Mikäli protesti osoittautuu aiheettomaksi, ei sitä huomioida.
Että tämmösillä "virallisilla" säännöillä mennään!
Ja tässä vaiheessa näyttäisikin jo siltä, että "Jutauspalkintojen" määrästä johtuen, jokaisena jutauspäivänä arvotaan jälleen tänäkin vuonna kaksi, (2), jutauspalkintoa!
Kiitos kaikille "Atlantinvallijutaus 2019"- HIANOILLE Sponsoreillemme!