Liikenteessä kuitenkin on ajatuksena se, että ollaan myös vastuussa toisten tekemisistä ja mahdollisuuksien mukaan puututaan tarpeellisin toimin vaaralliseen käytökseen, koska se heijastuu esimerkkinä muille.
sanoi:
Siis häh.. Kuinka siellä ollaan vastuussa muiden tekemisistä? Ja et kai tarkoita, että liikenteessä kansalaisten pitäisi leikkiä poliisia ja/tai alkaa itse kouluttamaan sääntöjä rikkovia?
En kyllä asiaa noin esittänyt, turhaa dramatisointia.
Kuitenkin voi vaikka pirauttaa poliisille ilmoituksen jos huomaa toisille vaaraa tai vahonkoa aiheuttavan tapahtuman, samoin kuin voi mennä ja estää humalaisen ajoonlähdön.
Vai onko mentaliteetti ettei se minua koske, joku muu saa hoitaa asian esim. poliisi sitten kun on sattunut jotain vakavampaa jollekkin muulle ja olisi voinut tapahtuman estää?
Se ehkä on kiva paukutella kavereille henkseleitä että olin siinä katsomassa kun lähti tai kun sattui?
Komppaan Nitrousia, näin se ikävä kyllä on. Muutosta on tulossa, vaikkakin hitaasti. Kohta ei lahja-C enää käy kuorma-autoon ja ammattiliikenteeseen.[/