Se on sitten neitsyys täälläkin menetetty. Ensimmäinen ylinopeussakko ja kortti lähti yksin tein. Tätä ennen tilastossa yksi parkkisakko. Perkele.
Loivasti mutkitteleva tie, hyvä valoisa keli, ei juurikaan liikennettä. Paitsi se liikkuvien Volvo siellä takana. 80 alueella mittasivat kilometrin keskinopeudeksi 130. No sehän riittää.
Ehdinkin jo ihmetellä että mitä perkelettä siellä joku kiihdyttää perään ja samassa kun tajusin, niin jo valot vilkkui. Ei paljon ollut kiistämistä kun koko ajo oli videolla ja välillä näkyi kovempiakin nopeuksia kun tuo 130. Onneksi katsoivat kuitenkin keskinopeuden mukaan.
Kohtuullisen reiluja vuokkoja siinä mielessä että yrittivät oikein keksimällä keksiä lieventäviä asianhaaroja. Hiljainen liikenne, ajoi yksin, hyvä keli... Eli ei mennyt törkeäksi. Liikenneturvallisuuden vaarantamisella/vakava piittaamattomuus tässä selvittiin.
Työn puolesta korttia tarvitsee, joten paikallinen ylikomisaario laittoi 5 viikkoa ajokieltoa.
Paras puoli on kuitenkin se, että sakot on ainoastaan 280e. Ei tullut mieleeni valittaa. Pyörän laitoin talviteloille ja kun tuossa toisessa topikissa pohdittiin "ajatko ilman korttia", niin nyt tuli mietittyä ja ei ole tullut ajettua. Kaivoin vanhan Tunturin vajasta ja olen sillä veivannut töihin, jerkkua reisiin. vai miten se oli.