Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sampo-FIN sanoi:Raaserilta hyvä kannanotto asiaan, todella hyvä.
Mitä tulee CBR600 toimintaan niin rohkeasti toimittu. Sen sijaan olen ihan ihmeissäni mihin koloon on ryöminyt tilanteesta vastuussa oleva kouluttaja, ihan hiljaa eikö muista koulutettaviaan? Jos kyseessä liian riskipitoinen ajotyyli, eikö olisi pitänyt ottaa hurjapää sivuun ja sanoa suoraan miten asia on?
Asiaa hieman syvemmin, pitää muistaa ihmisen olevan laumaeläin. Vanhat vaistot ja toimintamallit ovat edelleen olemassa. Tällä kertaa CBR600 juoksi heimon nuotiolle ja alkoi hakata rintaansa, nyt kaikki siirtyivät puolustusasemiin, vähäisemmässä asemassa olevat jo alkoivat tehdä hyökkäyseleitä tunkeutujaa kohti pönkittääkseen omaa asemaansa yhteisössä.
Oikea tai pikemmin tyypillinen tapa tehdä tuttavuutta olisi ollut mielistellen kertoa miten kivaa ajokoulutuksessa oli ja miten tuskin malttaa odottaa että tapaa Orgin kivoja ihmisiä taas uudelleen, unohtamatta nauraa toisten jutuille.
Vaistonvaraista on myös se että ihmisillä on tapana lokeroida toisia, ulkonäön, varallisuuden tai koulutuksen, poliittisen mielipiteen tai seksuaalisen suuntautumisen kautta, myös pyörän merkillä on väliä ainakin täällä.
Mikäli CBR600 olisi tunnettu johtaja isorikas tai joku oppinut professori ja olisi ajotaidossa kolannut muutaman muun pois radalta ja telonut itsensä sairaalaan asialle hymistäisiin ja todettaisiin että tekevälle sattuu, kaikki nyökkäilisivät ymmärtäväisinä.
Luin jostain että organisaatio on kuin puu täynnä apinoita, ylimmillä oksilla istujat näkevät alpuolellaan pelkiä hymyileviä naamoja, ala-oksilla istujat taas yläpuolellaan pelkkiä kakkareikiä, CBR600 ei huomannut hymyillä?
Lisätään tähän vielä, että ajoasentoa rupeen itte ainakin paremmin reenaamaan sitten, ku ajolinjat on kunnossa... niistä se kello tykkääPaksu1000 sanoi:Tässä tämä kesä tullut käytyä näillä orgin ratapäivillä alastarolla ja keväällä myös käyty ajotaito2. Itte huomannut, että jos joku homma ei suju, nii seuraavalla setillä vauhtia reippaasti pois ja keskittyy siihen mikä ei sitten suju... esim. Nyt seuraavaksi kun on alastarolla orgin ratapäivät, nii koitan keskittyä ajolinjoihin kun tuntuvat takkuavanPS. rauhoittaa kummasti ajoa, kun ei oo racechrono päällä... ruoesinkin tekemään siten, että aamupäivän setit ajellaan vaan ja koitetaan keskittyä AT2:ssa opittuihin juttuihin ja sit iltapäivällä racechrono päälle ja räääääräääääräräää
![]()
Kappas vaan näin sitä silmätikuksi joutuu.CBR 600RR sanoi:jos teidän ja tän kouluttajan mielest mun ajo on nii saatanan vaarallist jne ni miks mua ei liputettu ulos siltä setiltä? tai minkä takia kouluttaja ei tullut mun etee ja käskeny seuraa mua pois radalta?? jos vaikka PoS haluaa vastata tähän?
Juttelin tuossa toisen paikalla olleen kouluttajan kanssa ja oletko ajatellut että ehkä nämä kaverit eivät yhtään ymmärrä, mistä sinä olet sydämistynyt, eli eivät oikein tiedä, mihin edes pitäisi vastata. Että olisiko sulla vähän reseptorit kuitenkin turhan herkällä?CBR 600RR sanoi:olin vain oma itteni... ilmesesti olis vaa pitäny kiltisti ajella siel kultasella keskitiellä näkymättömänä niin olis tullu selkään taputuksia... risuja ja ruusuja täytyy ja saa antaa mut vähä vois miettiä miten... vähän hölmöä isolta mieheltä semmonen käytös, siis totta kai sanoi ihan aiheesta en mä sitä, mutta se tapa olisi voinut olla vähän asiallisempi.
CBR 600RR sanoi:Kiitos Nitrous hyvästä ja kattavasta kommentista!
Näin ens alkuun niin tuli vähän samalainen fiilis tosta SAMPO-FIN kommentista että pitää olla täydellinen aloittelija, koska must tuntu että sen setin jälkee minkä olin repässy niin tein ittestäni vaan silmätikun loppu seteille... siis jos nyt lähetää siit ajatuksest liikkeel et totta kai kuuntelen ja otan oppia kaverist ketä vetää silmät kii, vasemmalla kädellä ja molemmat varpaat suus alastarol helposti 1:40 aikoja, sillä välin ku mä pusken täysillä 1:55 aikoja just ja just... mut asian vois esittää hieman toisin mitä tää nimeltä mainitsematon kouluttaja...
ja mä tein juuri niin miten kouluttajat oli sanonu: vapaasetti, eli saa mennä omia menoja, mut kiinnittäkää huomiota ajolinjaan ja ei hirveesti tykkää jos jarruvalot vilkkuu... noh, palautetta ei tullu ajolinjoista, paitsi 3 mutkassa (minkä tosin tiesin itsekkin, kröhöm kyllä mä sen tunnen jos ajan kanttarin yli) eli sen puolest ne oli varmaankin ok, ja ainoa kurvi missä joka kerta piti vähän näyttää jarrua oli Palmas... mut muuten kyllä sitä palautet sit tuli...ja paaaaljon.... ei hyvä fiilis...
eli toisin sanoen, palaute tuli, mutta ei rakentavasti... vähän kyllä näi jälkee päi hävettää se että siinä kiukus päissäni kun olin saanut sen palautteen niin heti perään toinen kouluttaja tuli kyselee multa että miten setti meni johon vastasin kiukus päissäni että ilmeisesti päin vittua... se oli ensimmäinen vastaus... tarkensin kyllä hänelle sitten missä oli puutetta...
mutta joo... kuten sanoin, ainaki muistaakseni yllä että viikon päästä uus yritys, tosin nyt omatoimisesti ilman AT2:sta... mutta ilmeisesti kouluttajan saa perään kyttäämään jos tulee repii hihasta vai miten on Nitrous??



Sampo-FIN sanoi:Sampo tässä!
Saanko udella miten CBR600 ajot sujuivat, olitko radalla vielä tämän ikävän kokemuksen jälkeen?
CBR 600RR sanoi:Moro Sampo!
linkissä nyt jtn suuntaa minkälaista räpellystä se mun tekeminen on...
https://www.youtube.com/watch?v=Ss0j28wmZoo
Johtuisko siitä, että sulla ei oo oikein minkäänlaista ymmärrystä miten ne pitäis edes suurin piirtein ajaa?CBR 600RR sanoi:Palmas ja Lemminkäisen jälkeinen oikea on vielä vähän semmosia mutkia että ne tulee joka kerta ajettua eri tavalla, vahingossa ja vähemmän vahingossa... lähinnä yritän löytää jtn järkevää ajolinjaa, etenkin Palmasiin tultaessa... ja Lemminkäisen jälkeinen oikea niin se varmaankin parantuisi kun vain menisin nopeammin sisään siihen mutkaan, vaikka se näyttää ihan ok:lta.. niin tulen siihen ´´toinen oikea´´ nyppylän päällä hieman sisältä...
scuuba sanoi:Johtuisko siitä, että sulla ei oo oikein minkäänlaista ymmärrystä miten ne pitäis edes suurin piirtein ajaa?
Joten ajaminen on oho-ei-ku-wituix-män kierroksesta toiseen noiden mutkien osalta.
Edit, liitteen lisäys.
scuuba sanoi:Johtuisko siitä, että sulla ei oo oikein minkäänlaista ymmärrystä miten ne pitäis edes suurin piirtein ajaa?
Joten ajaminen on oho-ei-ku-wituix-män kierroksesta toiseen noiden mutkien osalta.
Edit, liitteen lisäys.
Sampo-FIN sanoi:Siis mitä ihmettä? Ajotaito 2 käyty eikä kouluttaja ole pitänyt huolta ajolinjojen opettamisesta? Vaikka kyseessä onkin katuajoon painottuva kurssi kyllä nyt sentään jokaisen pitää osata oikeat ajolinjat ihan varmaa on!
Entistä kummalisempaan valoon joutuu väite että kaikki kouluttajat olisivat smoton kouluttamia, edes vähääkään asiosta tajuava sentään ajolinjat opettanut. Tässäkin tapauksessa olisi kannattanut pientä taustatarkistusta tehdä, vetomies-letka-sankari ei ole se paras mahdollinen varsinkaan jos nopeudet ovat jotain muuta kuin rajoitusten mukaisia.
@Pos ei minulla ole tarvetta esiintyä vääränä henkilönä, email osoite kertoo nimeni niille jotka sen pääsevät näkemään, muille en katso olevani velvollinen. Sinulle oli selvästi outoa että aloin puolustaa selvästikin aiheetta syyteltyä CBR:ää. Ihan tuosta ajosta sen näkee ettei ole yhtään koheltaja tyylistä ajoa, kouluttajan tässä kannattaa katsoa peiliin tai mieluummin lopettaa. "Hauska katsella miten ne koheltaa pitkin rataa, no saaha tästä matkakorvauksen" näinkin on erään kuultu sanovan.
Sampo-FIN sanoi:Siis mitä ihmettä? Ajotaito 2 käyty eikä kouluttaja ole pitänyt huolta ajolinjojen opettamisesta? Vaikka kyseessä onkin katuajoon painottuva kurssi kyllä nyt sentään jokaisen pitää osata oikeat ajolinjat ihan varmaa on!
Entistä kummalisempaan valoon joutuu väite että kaikki kouluttajat olisivat smoton kouluttamia, edes vähääkään asiosta tajuava sentään ajolinjat opettanut. Tässäkin tapauksessa olisi kannattanut pientä taustatarkistusta tehdä, vetomies-letka-sankari ei ole se paras mahdollinen varsinkaan jos nopeudet ovat jotain muuta kuin rajoitusten mukaisia.